perjantai 19. heinäkuuta 2013

Merikarvia

Kesän suuren kirppismatkamme ensimmäinen ihan uusi kohde oli Merikarvia. Yövyimme Vanha-Heikkilän majatalossa, joka oli sympaattinen aamiaismajoituskohde lähellä keskustaa ja jossa saimme emännältä tietoja paikkakunnan epävirallisista kesäkirppiksistä. Aamiaisen jälkeen suuntasimme ensin Työnhakijat ry:n kirppikselle keskustan pääkadulla.


Työnhakijoiden kirppiksen hinnat olivat edulliset varsinkin jäsenille, mutta myös muut saivat kerätä kassillisen vaatetta kuudella eurolla. Kirppis oli varsin täynnä tavaraa, ja tartuimme kassitarjoukseen. Harmi kyllä, vaikka tarjonta näytti ensin lupaavalta, kovin erikoisia löytöjä emme tehneet. Ostimme miesten violetin ruudullisen pikkutakin 70-luvulta sekä taksikuskityylisen pusakan sekä ilveskuosisen naisten tekoturkislakin. Poika oli tyytyväinen löydettyään Darth Maul -ukkelin.

Kirpparin sotkuisesta lastennurkkauksesta löytyi kannettomia Aku Ankkoja, joita saimme ilmaiseksi. Matkalukemiseksi kelpasivat kyllä Carl Barksin kuolemattomilla sarjoilla varustetut 60-luvun lehdet, mutta Barksin juttujen lisäksi niissä oli myös käsittämättömiksi camp-kokemuksiksi muuttuneita tanskalaisia häröilyjä.

Ihan Työnhakijoiden kirppiksen lähellä, S-marketin (jolla on se tuiki tärkeä pankkiautomaatti muuten, tällä paikkakunnalla yhdelläkään kirppiksellä ei ollut korttimaksulaitetta) vieressä puutalossa sijaitsi kirppis Kiappara, joka kertoi myyvänsä vanhaa ja uutta.



Kiapparassa oli ilmeisesti sekä vuokrattavia pöytiä että firman omaa myyntiä. Ja Lauri Tähkän tekemä linnunpönttö, jota emme ostaneet.


Hintataso oli ehkä korkeanpuoleinen. Yläkerrassa oli muutamia kiehtovia tauluja, joista emme jaksaneet raahata yhtään. Tässä, ei ihan huonossa metsästysaiheisessa maalauksessa oli lappu, jossa luki "Muusari". Onko kyseessä siis Onni Muusari? Vai sittenkin Janne Muusari?


Kesäkirppiksiä tiesi majatalomme emäntä kolme suhteellisen lähellä keskustaa. Kävimme yhdessä, Suulikirppiksellä, jossa myytiin myös luomumansikoita. Mitä muuta voi toivoa? Viitoituskin oli erinomainen, löysimme perille ensimmäisellä yrityksellä.


Suulikirppiksessä oli myös ihan mukavasti tarjontaa, myös hassua vanhaa. Olimme kuitenkin kriittisiä asiakkaita, varsinkin kun hinnat suulissa eivät olleet aivan vaatimattomia - esimerkiksi vanhoista vhs-kaseteista pyydettiin kolmea tai neljää euroa. Ostimmekin vain mansikoita. Ne olivat onneksi erinomaisia.







maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kristiinankaupungin seutua

Ajelimme rantatietä Merikarvian suunnasta tarkoituksena päästä illaksi Kaskisiin ja siinä välissä pistäytyä Kristiinankaupungissa. Rantatie oli hieno, etenkin, kun rohjettiin poiketa reitiltä Siipyyssä ja lounastaa Kiilin kotiseutumuseolla. Paikka on todella upea, joukko 1700-luvulta peräisin olevia aittoja ja taloja, joista yhdessä on paikallisten selvästi suosima lounasravintola (ruokakin oli hyvää). Rannassa oli pieni, mutta viehättävä laivanrakennusmuseo.

Kiilin kotiseutumuseollakin oli lappu, että kirppistä olisi tiedossa myöhemmin kesällä. Kaiken kaikkiaan erilaisia kesäkirppiksiä ja kirppistapahtumia on paljon, kannattaa ehdottomasti tarkkailla kauppojen ja kahviloiden ilmoitustauluja ja tienvierten kylttejä!

Siipyystä seuraava kirppisetappi oli Härkmeren (-merin?) kylässä, joka on valittu Pohjanmaan Vuoden kyläksikin pari vuotta sitten. Olimme ajaa ohi, mutta löimme jarrut pohjaan, kun tajusimme Loppis-kyltin entisen kaupparakennuksen pihassa.



Kirppis oli melko pieni, mutta etenkin ruotsinkielistä lukemista olisi ollut paljon. Poika löysi Pikachu-pehmolelun, joka ostettiinkin. Skål-snapsilasit jätettiin, samoin kelanauhuri.



Härkmerestä oli enää pieni ajomatka Lapväärtiin, jossa ensin ihastelimme häikäisevän upeaa, pelkällä massiivisuudellaan mykistävää kirkkoa ja sitten koetimme etsiä kylänraitilta hyllykirppistä, jonka osoite oli tiedossa. Emme löytäneet, mutta sen sijaan taas törmäsimme Loppis-kylttiin paritalon pihassa. Se näytti ensin vaatimattomalta - lapsen tavaroita pihapöydällä -, mutta pihavajassa tai autotallissa tai jossain sellaisessa olikin tarjolla yllättäviä aarteita. Kahta krokonnahkaista käsilaukkua 50-luvulta ei yksinkertaisesti voinut jättää vajaan, eikä kultapintaista 60-luvun kassia tai saman ajan punottua kesälaukkua. Puhumattakaan euron hintaisesta kolmirivisestä 50-luvun helminauhasta, joka valitettavasti ei päässyt kuvaan.


Sekaan mahtui myös kaksi miesten salkkua suurin piirtein samalta ajalta, hämmentävän hyvässä kunnossa. Hintaa niillekin tulee pari euroa kappaleelta.



Matkakumppani löysi ainakin kansien perusteella minttikuntoisia Frank Sinatran vinyylejä 50-luvulta, ja samassa rivissä oli saman ajan levyjä myös Dean Martinilta ja Doris Daylta. Myös elokuvien soundtrackeja löytyi. Hinta: 1 euro kappale. Mukaan tarttui vielä hieno 50-lukuinen italialainen kulho, josta tosin puuttuu kahva (oletettavasti punosta), sekä tukholmalaisen tavaratalon hatturasia 50- tai 60-luvulta. (Sen sisältämä hattu, turkisbaskeri, jätettiin kirppikselle.)


Yllätykset jatkuivat: viereisessä talossakin oli kirppis. Vanha rouva, joka mielellään kertoi elämäntarinaansa, pitää vanhassa puodissa sekalaisen tavaran myymälää, ja kaikki seinillä kertoo, että tarinoilla on historia. Äidin isä oli ennen vanhaan kova kauppa- ja asiamies, joka myi mitä tahansa sähkölaitteista Vaasa-sanomalehden tilauksiin.



Myynnissä oleva tavara ei ole ihan priimaa, ostimme vain yhdet 60-luvun nappikorvikset ja pojalle pienen sormuksen, mutta talo vanhoine tavaroineen ja sisustuksineen on koska tahansa kiinnostavampi käyntikohde kuin suurin osa Suomen hyllykirppiksistä standardoituine tavaroineen - varsinkin kun vajassa oli hyvässä kunnossa oleva Peugeot 404. Sitä ajamalla voisi kuulemma kiusata naapureita - tämä on kai sitä kuuluisaa pohjalaista näyttämisenhalua.


Rouva vei meidät vielä jokirantaan, jossa vanhan rintamamiestyyppisen talon takana aukeni mykistävä näkymä: lähes valtoimenaan virtaava joki, jonka keskellä oli rehevää kasvillisuutta työntävä saareke. Näkymä on upeimmillaan kuulemma talvisina kuutamoöinä.

Meille tuli tässä vaiheessa jo vähän kiire, joten emme edes yrittäneet etsiä mainittua hyllykirppistä. Suuntasimme Kristiinankaupunkiin ensin kahville Vinkel-nimiseen mukavaan kahvila-sisustuskauppaan ja sitten koetimme löytää kirppiksiä. SPR:n kirppikselle meillä oli osoite, mutta osoitteessa olikin teatteri. Hämmästyneet nuoret teatterin pihalla eivät osanneet auttaa, mutta neuvoivat pihakirppiksen melko lähellä. Mikäs siinä, kauniissa ja rauhallisessa puutalokaupungissa käveleminen oli mukavaa ilman kirppiksiäkin. Sitä paitsi löysimme kolme.


Hilma's Heaven on torin kupeessa pienessä katetussa ostoskeskuksessa, jonka nimeä en valitettavasti muista. Se oli pikemminkin second hand -kauppa kuin varsinainen vintageliike; tavarassa oli paljon tältä vuosituhannelta olevaa ja aika vähän 70-lukua vanhempaa. Naisten vaatteiden lisäksi Hilmassa oli tarjolla asusteita, sisustusesineitä ja uusia käsityötuotteita. En ostanut mitään, vaikka tätä kivaa tarjotinta harkitsin.


Myyjä ei ollut paikalla, mutta lappu ohjeisti tällaisessa tapauksessa maksamaan viereisen sisustusliikkeen kassalle. Aika kätevää!

Läntiseltä Pitkäkadulta läheltä Ulrika Eleonoran kirkkoa löytyi pihakirppis kauniissa miljöössä.


Tämä oli pihakirppikseksi suuri, tavaraa oli laatikoissa pitkin pihaa ja autotallia. Tavarassa oli paljon astioita, kirjoja, pientavaraa, mutta ei juurikaan tekstiileitä. Ilahdutti, että mukana oli paljon aitoa vanhaa, hassujakin juttuja.







Kirjavalikoima oli kohtuullinen. Paavo Haavikosta kiinnostunut matkakumppani löysi Haavikon kirjoittaman Kelan historiikin (hinta on kylläkin melko kova, viisi euroa) ja meille tuli mukaan erikoinen satsi: 50-luvulla julkaistu Jyväskylä-kaupunkikirja huippukunnossa, Tallinnan arkkitehtuuria monella eri kielellä esittelevä kirja 80-luvulta sekä Michel Houellebecqin romaani Mahdollinen saari (suom. 2006). Kirjat eivät lähteneet ihan kirpparihintaan, mutta kuitenkin halvemmalla kuin ison kaupungin divareissa.

Myyjiä oli kaksi, mahdollisesti isä ja poika, joista jälkimmäinen myi keräilemiään lp-levyjä keräilyhintaan. Joukossa oli paljon hyviä klassikkolevyjä, mutta mitään ei kuitenkaan, suurelta osin hintojen vuoksi, lähtenyt matkaan. Myyjät kertoivat pitävänsä pihakirppistä vielä muutaman päivän (tämä tapahtui keskiviikkona) ja siirtyvänsä sitten markkinoille - minne, sitä tarina ei kertonut.

Kolmas kristiinankaupunkilainen kirppis sijaitsi Tullituvassa aivan Ulrika Eleonoran kirkon vieressä. Se oli pieni ja hämärä pirtti, jossa myytiin vanhan tavaran lisäksi käsitöitä. Tavara vaikutti olevan ainakin jonkin verran valikoitua, sillä esimerkiksi vanhoja tekstiilejä oli tavallista enemmän. Mekoissa oli 70-luku hyvin edustettuna.



Paikka oli symppis, mutta ehkä se, että sulkemisaikaan oli pari minuuttia, sai aikaan ostojumin eikä täältä lähtenyt tuliaisiksi kuin valokuvia. Eivätkä nekään kovin hyviä, pahoittelen. Kannattaa huomioida, että Tullitupa, vaikka onkin sisätiloissa, on avoinna vain kesäisin.

Seuraavaksi Merikarvia!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Laihia ja Isokyrö

Terveisiä pitkältä kirppismatkalta! Starttasimme Raumalta, josta matka kävi Merikarvian kautta Kristiinankaupunkiin, Vaasaan ja sieltä vielä Seinäjoen kautta Kokkolaan. Tämän grand tourin tuloksia julkaistaan täällä vähitellen. Aloitetaan Laihialta ja Isokyröstä, joista pyyhkäisimme ohi nopeasti, mutta ei suinkaan vailla kirppiskokemuksia.

Laihialla piti nettitietojen mukaan olla kaksi kirpputoria, ja molemmat löytyivätkin. Lisäksi matkalla Vaasasta Laihialle viitisen kilometriä ennen kuntakeskusta huomasimme tien varressa hyllykirppiksen, joka oli kesälomalla; valitettavasti osoitetietoja ei ole tarjota. Laihian Työnhakijoiden kirppis sijaitsee söpösti rautatieasemalla, vanhassa asemarakennuksessa. Tästä ovesta sisään:



Kirpputorilla on vuokrattavien hyllypaikkojen lisäksi myös pieni lahjatavarapuoli. Hyllypaikat olivat täynnä ja tavaraa mukavasti, suurin osa tyypillistä uudehkoa vaatetta ja kodintavaraa. Parilla paikalla oli vanhempaakin juttua, kuten nämä loistavaa kyllä oikean kokoiset kävelykengät ehkä jopa 40-luvulta, hinta 3 e.


Kenkien lisäksi ostettiin yksi vanha pokkari ja punaiset puiset 60-luvun suola- ja pippurisirottimet. Hintataso oli kaikkiaan kohtuullinen, vaikka se hyllykirppiksillä aina vähän vaihtelee. Ilmoitustaulun perusteella seudulla on kesällä paljon kirppistapahtumia:


Laihian helluntaiseurakunnan lähetystori sijaitsee keskustassa Kauppatiellä, ja sinne oli helppo löytää. Harmi vain, että olimme myöhässä - se oli sulkenut ovensa tuntia aiemmin. Jatkoimme siis valtatietä Isokyröön päin. Siellä olimme kymmentä vaille viisi, ja ehdimme nipin napin kirppis Sirppiksen ovista sisään.


Kirppiksen tiloissa on ilmeisesti ennen ollut ruokakauppa. Tilaa riitti kahdessa eri tasossa (ei kerroksessa sentään), ja hyllyillä oli mukavasti täytettä. Harmi kyllä meidän seurueemme ei täältä löytänyt kovin paljon sopivaa. 20 sentin korista löytyi yksi Husqvarnan 50/60-luvun kolmionmuotoinen muovimuki, ja ihan loppumetreillä löytyi pöytä, jossa oli vintagevaatetta. Saalis: jakku 50-luvulta, 2 e, jakku 60-luvulta, 10 e, huopahattu 50-luvulta, 5 e. Taas hyvä esimerkki siitä, että yksikin kiinnostava myyntipaikka voi riittää!


maanantai 8. heinäkuuta 2013

Uusikaupunki

Kävimme Elinan synttäripäivänä Uudessakaupungissa, jota viehättävämpää kesäkaupunkia saa hakea: merenlahti, lahden ympärille kerääntyneet kahvilat, satamaan ankkuroidut purjeveneet, puutalokorttelien melko koskemattomina pysynyt matala profiili... Heti kaupunkiin päästyämme söimme mitä ihanimmat leivokset (myös rocky roadia!) linja-autoasemalla sijaitsevassa uudessa Messi-kahvilassa; suosittelemme lämpimästi!

Uusikaupunki ei ole aiemmin näyttäytynyt minään kirppiskaupunkina, mutta tilanne on selvästi muuttunut. Emme käyneet kaikilla kirpputoreilla - kaupungin suurimmaksi ilmoitettu oli sen verran kaukana, ettemme hankkiutuneet sinne, kävellen kun olimme liikkeellä -, mutta pieneltä keskusta-alueeltakin löytyi neljä kirpputoria. Lisäksi kaupungista löytyy kaksi mukavaa osto- ja myyntiliikettä, joista turisteja houkutteleva Henrikin Tuote tosin oli pikkaisen liian kallis.

Ylisen- ja Alisenkadun väliseltä Liljalaaksonkadulta löytyi peräti kaksi kirppistä, ensimmäisenä A-killan pieni myymälä.


Kadulle oli nostettu halpoja 70-luvun mekkoja, joita mukaan tarttui kaksi kappaletta, sekä lastenvaatteita, kirjoja ja sekalaista tavaraa.



Sisällä oli vaatimaton tarjonta sekalaista eikä kovin kiinnostavaa tavaraa - suurelta osin vaatteita -, mutta niin vain sieltäkin seasta löytyi hyvä satsi 60-luvun lopun kalenteripyyhkeitä hienosti mankeloituna. Samoissa tiloissa toimii myös A-killan ylläpitämä kahvila, jossa hinnoittelu oli kohdillaan: kuppi kahvia maksoi 60 senttiä.

 

Vinottain vastapäätä A-killan kirppistä oli Uudenkaupungin työttömien kesäkirppis, jota voi pitää jopa aarreaittanakin, varsinkin kun portaikkoon sijoitetusta ilmaislaarista löytyi aimo määrä vanhoja vekkihameita. Kyllä ilmaislaarit kannattaa aina penkoa! Muista vaatteista mainittakoon omituinen havaijipaita, joka kotona tarkastaltaessa paljastui naistenvaatteeksi, ja sinapinkeltainen safarityylinen sortsihaalari.

Videokaseteista pyydettiin oikeaa hintaa, 10 senttiä kappale. Elokuvien seassa on paljon hyviä klassikoita, kuten Breakfast Club, mutta kasasta tuli napattua kuitenkin vain kaksi elokuvaa, amerikkalaisen indie-ohjaajan John Saylesin Auringon kaupunki eli Sunshine State (2002) sekä Filippiineillä kuvattua italokuraa eli The Black Cobra 2 (1990), jonka pääosassa on itse "boss man" Fred Williamson! Englanninkielisistä kirjoista löytyi Joseph Helleriä ja Jasper Ffordea 20 senttiä kappale. Mukaan lähtee myös 20 sentillä 70-luvulla Paletin julkaisema Purjelentopeli, jolle hinta oli täsmälleen oikea, vaikka pelilauta ihan hieno onkin. Peli on nimittäin uuvuttavan tylsä ja nopeasti läpipelattu.

Työttömien kirppikselläkin on kahvila, josta saa kotitekoisia pullia sekä kahvia ja mehua. Maksaa sai omantunnon mukaan.

Työttömien kirppikseltä vähän matkan päässä oli laadukasta ja kunnolla hinnoiteltua antiikkia ja vanhempaa designia tarjoava Akiliinan kirppis, joka myi myös uusia lastentarvikkeita.


 


Hyllykirppiksen hyllyistä suuri osa lienee pitäjän omia hyllyjä, mutta jos etsii hyviä sijoituskohteita, Akiliinan kirppikselle kannattaa suunnata. Meille tarttui käsin vain 80-luvun punaiset pyöreät aurinkolasit, joista poikamme innostui. Nyt on kyllä vaikea ymmärtää, miksemme ostaneet haitaulua.

Jonkin aikaa suljettuna ollut Torikirppis avasi sattumoisin juuri samana päivänä, kun olimme käymässä kaupungissa. Ainakin puolet hyllyistä oli vielä tyhjillään eikä tarjonta muutenkaan päätä huimannut - lapsille sen sijaan löytyi melkoinen harvinaisuus, Stormtrooper-sotilaan kypärä Star Warsista. Hintakin oli sopiva, ja niin kypärä päätyy tyttären tekemään kotielokuvaan. Saas nähdä mitä sieltä tulee! Viimeisestä pöydästä poimittiin myös 50-luvun ruusumekko, kuinka ollakaan sopivan kokoinen ja värinen. Hinta tosin kirppikselle suolaisehko 20 euroa, mutta kun oli syntymäpäivä ja kaikkea.

Uudenkaupungin osto- ja myyntiliikkeistä Rekon osto- ja myyntiliike oli sympaattinen, aina 80-lukuisesta lattiasta alkaen. Puutalossa on kuulemma tuolloin ollut bingo, jonka lattia liikkeessä edelleen on. Liike on täynnä erilaista kamaa eikä kaikki ole laadukasta antiikkia tai designia, vaan seassa on rehellistä kitschiä, matkamuistokrääsää ja Anttilan postikuvastoissa 70-luvulla myytyjä juttuja, kuten lampunkuuppa, jonka voi itse koota paperista.

Huippukuntoista muovista Miska-karhua en oikein voi vastustaa (8 e) enkä uusintapainosta Albert Hämäläisen kiinnostavasti nimetystä kirjasta Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa: taikapsykologinen tutkimus, joka on alun perin vuodelta 1920. Kirjassa Hämäläinen selittää mm. mordvalaisten suhteesta virtsaan ja ulosteeseen. Psykiatrian yhteistyö -nimisen puljun julkaisema kirja maksoi hövelisti euron. Löytyi myös nippu keittokirjasia 50-60-luvuilta, yhteensä noin kympin.

C-kasetitkin tsekattiin (vinyylit jätettiin tällä kertaa väliin, koska levysoitin on lakannut tekemästä yhteistyötä eikä uutta ole vielä löytynyt). Courtney Pinen hillittyä brittijazzia 80-luvulta, Subdudesin New Orleans -musaa, Hausmyllyn suomiräppiä ja Frankie Lainen leffakantria tuli 50 senttiä kappale.

Henrikin Tuote -niminen osto- ja myyntiliike sijaitsee rantamakasiineilla.


Konsepti on kiva: paljon keräilytavaraa vanhoissa aitoissa, seassa myös vähäpätöisempää kamaa sekalaisissa säilytysratkaisuissa pimeissä nurkissa. Vanhoja aikakauslehtiä harrastavan kannattaa ilman muuta kiivetä yläkertaan ja varata paljon aikaa. Täällä hätkähdimme hintoja. Piti oikein ojentaa kaupan kesämyyjää, että normaalihinta nailonsaumasukille on vintageliikkeessäkin viisi euroa, ei kahdeksaa kuten heillä. Astioita emme edes yrittäneet ostaa, niiden hintatasosta oli jo etukäteen aavistus.

Uusikaupunki-päivään mahtui myös synttäripiknik ystävien kanssa, käynti Bonk-museossa sekä nacho-lautanen terassilla. Kulttuurihistoriallisessa museossa olisi näemmä ollut näyttely entisajan hienoista hepeneistä, mutta se jäi tällä kertaa valitettavasti näkemättä.