maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pelkosenniemi

Pelkosenniemi on melkosen pieni, mutta sielläkin on kirpputori. Se on hyvä esimerkki siitä, miten pienestäkin kunnasta voi löytää ihan kelpo kirppiksen. Kannattaa soittaa vaikka etukäteen seurakuntaan ja kuntaan ja kysyä, jos netistä ei löydy tietoa paikkakunnalla olevista kirppiksistä!

Pelkosenniemen kirppis toimii työpaja Sykkeen yhteydessä vanhalla kansakoululla kirkonkylällä, osoite on Sodankyläntie 16. Kirkonkylä on minikokoinen, joten paikka on helppo löytää. Työpaja-kirppis, josta voi ostaa myös pajan valmistamia käsityötuotteita, on auki virka-aikoina.

Kirppis on melko pieni, valikoimaltaan tyypillinen sekoitus uutta ja vanhempaa; sen ehtii tutkia tarvittaessa lyhyessäkin ajassa. Hintataso on todella edullinen, mutta pienen valikoiman vuoksi voi olla onnenkauppaa, löytyykö yhdellä käyntikerralla mitään sopivaa. Jos on käyntiä vaikka Pyhällä lomailemassa, kannattaa kuitenkin tehdä mutka ja tarkistaa asia. Minun mukaani tarttuvat punaiset matalat talvisaappaat, jollaisia olen turhaan hakenut etelämpää, mustat lolitahenkiset kiiltonahkaiset ja hyvin korkeat t-remmikengät 70-luvulta, vihreä puinen Aarikka-henkinen retro tarjoiluvati sekä punainen valkopallokuosinen pusero, yhteishintaan 8 euroa.

Edit. Kuulin, että Pelkosenniemen Suvannon kylässä, museokoululla, on ainakin edelliskesänä toiminut kirppis museon aukioloaikoina. Aukiolo kannattaa tarkistaa etukäteen, viime vuonna museo kirppiksineen oli auki juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle.

Edit 2. Nyt myös kuvia Sykkeen työpajasta!


Vanhoissa lukuromaaneissa on hienoja kansia, muttei juuri muita arvoja.


Tämä oli kuvauskäynnin ostos. Hinnat ovat todella kohdallaan!


Vanhoja koulukirjoja on Sykkeessä paljon, ilmeisesti lakkautettujen koulukirjastojen peruja.


Punaiset rusettiballerinat!


Turkoosi retromekko, 1 e. Sinapinvärinen puuvillahaalari, ei hintalappua, mutta tuskin paljon kalliimpi.


Japanin Pomonaa. Näiden ostamista harkitsin, mutta kahvikuppikaappiin ei mahdu enää yhtään uutta.

2 kommenttia:

  1. Pahoittelen kuvien puutetta! Huomasin käytyäni, että kameran muistikortti oli poissa paikoiltaan, ja kaikki Sykkeen kirppiksen kuvat epäonnistuivat.

    VastaaPoista