Savitaipale

Savitaipale on sympaattisen näköinen pikku kunta Etelä-Savossa Lappeenrannasta pohjoiseen. Paikkakunnalla on pari kirppistä, joista seurakunnan pitämässä emme valitettavasti pääse käymään, koska se oli kiinni. Onneksi kierrätyspisteen nimellä kulkeva työllistymisprojekti on auki - tosin sinne on hankala löytää. Ystävällinen sisustuskaupan myyjä opastaa meidät oikeaan paikkaan.

Kierrätyspisteeseen ohjaava kyltti olikin jäänyt vähän luonnonvoimien jalkoihin. Rakennus on jokin vanha julkinen talo, koska rakennuksessa on julkinen vessa, mikä tietysti matkailijoita ilahdutti. Kierrätyspiste itse oli hajasijoitettu kahteen eri huoneeseen, toisessa oli jonkin verran vaatteita, astioita ja kirjoja hyvin halvalla, toisessa huonekaluja ja vinyylilevyjä.

Nalle jäi odottelemaan ostajaa kenkien päälle. Lappu ovessa kertoi, että vaatteita ei tänne oteta vastaan. Myyjän mukaan vaatteentuojat ohjataan sille seurakunnan lähetystorille, jolle emme päässeet katselemaan. Harmi! Täältä parhaat oli ostettu luultavasti jo aikoja sitten.

Kirjat maksoivat 20 senttiä kappale, mikä oli sen verran halpa hinta, että joitain vähemmänkin kiinnostavia päätti jaksaa kantaa Turkuun asti - Norman Mailerin The Deer Park vanhana pokkarina, Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan yhteisnide pokkarina ja omituinen vanha kirja Early Decorative Textiles, jolla emme taatusti tee ikinä mitään, mutta miten voisi olla ostamatta Savitaipaleelta muinaisista mykeneläisistä kirjontatöistä kertovaa kirjaa? Lastenkirjoissa pisti silmiin 70-lukulaisen tylsältä vaikuttava Jukka käy kaupassa, joka jää kuitenkin ostamatta.

Pannaan muistiin myös Iris Kähärin Titi-Lalli ja Rukkanen -kirjan (1952) pysäyttävä lause: "Munaa! huusi Rukkanen." Meillä ei ole käsitystä, mihin yhteyteen lause liittyy, ja kirja jäi lopulta valitettavasti ostamatta. Joskus pitäisi totella lausetta: "Ainoat kirjat, joita katuu, ovat ne, jotka jäävät ostamatta."

Kierrätyspisteestä löytyy myös sarja todella hienoja ja erikoisiakin itävaltalaisia kahvikuppeja 50- tai 60-luvulta. Ilmaislaarista napataan mukaan ei-ihan-huippukuntoisia Arabian ja Rörstrandin pikkulautasia kukkapurkin alusiksi. Käteen tarttuu myös vanha juomalasiteline, pieni hyllykkö, snapsilasi, pari lusikkaa ja kai jotain muutakin. Yhteishinta ei päätä huimaa: 1,30 e.

Lila, mintunvihreä, harmaa ja sininen itävaltalainen lähtivät, vihreä englantilainen jäi.

Vinyyleistä tulee euron kappale, mikä on perushinta nykyään, ja ostokset ovat vähän mitä sattuu, mutta hyvää perusdiskoa on esimerkiksi tämä, vaikka pidemmän päälle tämmöinen medley-meininki voi alkaa ärsyttää:



Savitaipaleella olisi myös kirkonrakentajien museo, mutta se on auki vain sunnuntaisin. Kotiseutumuseo sijaitsee kukkulan laella, mutta sinne ei ekskursio kanna. Mainitaan vielä, että Piilipuu-niminen ravintola on erittäin suositeltava lounaspaikka ja siellä näkyy olevan myös iltaohjelmaa. Noutolounaan ruoat ovat järjestään hyviä ja seurueemme kasvissyöjätkin olivat tyytyväisiä lähes gourmet-tasoiseen annokseensa.