perjantai 20. syyskuuta 2013

Raisio

Raision vaakuna
Minulla oli työasiaa Raisioon alkuviikosta, joten samalla tuli katsastettua Turun kupeessa olevan hiukan uneliaan pikkukaupungin kirpputorit ja vastaavat myymälät. Paljon niitä ei ole, ja muutama on lakkautettukin viime aikoina. Keskustassa ei esimerkiksi näytä enää olevan Torni-kirppistä, mutta sen lopettamisesta ei myöskään löydy mainintaa netistä.

Melko vastikään lähelle Myllyn massiivista ostoskeskusta on perustettu hyllykirppis nimeltään A-laatukirppis. Nimi ei jostain syystä herätä toivottuja mielikuvia. Paikka on kyllä siisti ja hyvin pidetty, mutta suuri osa hyllyistä ammotti tyhjyyttään. Tavarakin oli normaalia hyllykirppistavaraa: on pari kolme antiikkia sekä design-lasia ja -posliinia myyvää kauppiasta, loput on tavanomaista uudehkoa ja pois muodista mennyttä nuorten naisten ja keskiluokkaisten perheiden sekä pikkulasten vaatetta ja muuta. Yhdellä myyjällä oli oudosti niputettuja ja muovitettuja sarjakuva-albumeita halpaan hintaan: kolme euroa esimerkiksi kahdesta Tintti-albumista on huokea hinta, jonka olisin mielelläni maksanut, mutta en ensinnäkään ikinä muista, mitä meillä jo on. Toiseksi olisin mielelläni halunnut tarkistaa sarjakuvien kunnon myös sisältä.

Yhdellä myyjällä oli yllättäen uudempia laatusarjakuvia, kuten Hellboyta englanniksi. Nappasin hyllystä mukaan taiteellisempaa puolta edustavan Chris Waren Quimby Mousen (kuvassa). Tiedän Waren nimeltä, mutta sarjakuvaa en tuntenut entuudestaan - onneksi sarjakuvia hyvin tunteva ystävä oli kännykän päässä. Kuulemma halpa ostos tämä Fantagraphicsin julkaisema jättikokoinen alppari neljällä eurolla!

Matka jatkui keskustaan, jossa ei voi kuin kehua viisi kuusi vuotta sitten tehtyä keskustasuunnitelmaa. Nykyään Raisio tuntuu jopa oikealta kaupungilta eikä vain kauttakulkupaikalta ja nukkumalähiöltä. Raision keskustassa on vanhan ajan divari Kirja-Kissa, josta tekisi mielellään löytöjä, mutta hintataso on melko korkea. Hiukan oudoksuttaa se, että divarissa pidetään useita kappaleita samaa kirjaa hyllyssä vierekkäin - jos jotain kirjaa on vaikka viisi kappaletta, voiko siitä pyytää keräilyhintaa? Käsitystä ammattitaidosta ei kohota myöskään se, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden klassikko Walentin Chorell on aakkostettu ulkomaisiin kirjailijoihin. Mutta miellyttävän viipyilevä paikka Kirja-Kissa on, ja hyllyissä on monenlaista kirjaa. Itse ostin kaksi Stephen Greenleafin 80-luvulla suomennettua, mutta yllättävän harvinaista yksityisetsivädekkaria, Turussa vaikuttaneen kirjailijan Kaarlo Isotalon esikoiskirjan, runoteoksen Yli karikon (1950) sekä kotimaisen pulpin unohdetun klassikon Heikki Seppälän novellikokoelman Musta pukki (1946). Myönnän, että valintani ovat usein erikoisia.

Ihana vauvansänky
Raision hienon kirjastotalon toisella puolella Nesteentien varrella on Raision kahteen eri myymälään jaettu kierrätyskeskus. Kruunukeskuksen talossa on huonekaluihin, pienelektroniikkaan, kirjoihin ja muuhun keskittyvä Ekotila, sitä vastapäätä on isompaan elektroniikkaan ja rakennustavaroihin keskittyvä Ekotori. Jälkimmäisessäkin näyttäisi satunnaisesti olevan muutakin tavaraa, kuten tauluja. Hintatasoa en siellä käynyt arvailemaan, kun en ostanut mitään.

Ekotila on valtava halli, jossa on paljon hienoja huonekaluja. Täältä saisi helposti ja melko halvalla itselleen hienon vintage-sisustuksen. Huomiota kiinnittää ainakin iki-ihana vauvan vanha sänky sekä vaaleanpuna-keltainen jalkalamppu, todennäköisesti 50-luvulta. Astioissa ja tauluissa ei ole yhtä hyvä valikoima eikä mihinkään tule oikein tartuttua. Ystävä on tosin löytänyt täältä Mauri Favénin grafiikanlehden. Vitriinissä on keräily- ja designpuoli, niille sopivin hinnoin. Lisäksi Ekotilassa on paljon huollettuja tietokoneita ja niiden näyttöjä sekä muita osia.

Vanha jalkalamppu Ekotilan myymälässä
Kirjat ja videot ovat sopuhintaisia: kirjat 30-50 senttiä, vanhat vhs-kasetit 20 senttiä. Dvd:itä oli vähän ja ne olivat pikkaisen ylihintaisia. Kirjoista otin jälleen kerran pari erikoisempaa valintaa: oudolla pin up -tyyppisellä kuvastolla varustettu lastenkirja Itämaisia kertomuksia (ei painovuotta, varmaankin 60-luvun lopulta), Anne Aarnion vanha kotimainen lastenfantasia Lintukansan poika (1978; näyttää olevan tekijänsä ainoa kirja) sekä ranskalaisen Léo Malet'n dekkari Aurinko nousee Louvren takaa (suom. 1995). Videokaseteissa jostain syystä kiinnittävät huomiota Richard Geren nimellä markkinoitu jakso jotain 80-luvun alun tv-sarjaa, jossa Gere ilmeisesti vilahtaa, sekä Jackie Chanin 80-luvun kung fu -leffa. En voi olla katsomatta vielä c-kasetteja, niistäkin tarttuu matkaan todella liikuttavalla kannella varustettu vanha äänikirja Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta.

Ostin myös vhs-kasetteja, yhden Mutanttininjakilpikonna-kasetin pojalle, mutta myös kammottavan näköisen kasetin nimeltä Kissa ja hiiri. Kasetin kansi on niin surkeasti piirretty, että se on lähes pakko ostaa. Kotona paljastuu, että siinä on sekalainen kokoelma vanhoja piirrettyjä: yksi on Kippari Kalle 60-luvun alennuskaudelta, kolme on tunnistamattomia klassisia piirrettyjä 40-50-luvuilta, yksi on täysin tuntematonta ehkä 60-luvun lopulla tehtyä piirrettyä, jossa seikkailee kolme kissaa aarteen perässä. Yhdessäkään elokuvassa ei ole alkutekstejä eli ne on todennäköisesti julkaistu ilman kunnollista lupaa. Tosin monet tällaiset ovat pitkään olleet public domainissa. Yhdessä osiossa vilahtaa amerikkalaisen tv-kanavan logo. Kasetin julkaisuvuosi: 1993. Näin ankeata meininkiä oli vain 20 vuotta sitten...

Hintaa koko Ekotilan kasalla on reilut kaksi euroa.

Ennen poislähtöä selaan laiskasti vinyylejä. Ekotilaan on näköjään tuotu jokin aika sitten Raision nuorisoasiainkeskuksen seiskatuumaisia - ehkä niitä on joku nuorisotalon dj veivannut? Aika kasaripainotteinen valikoima, mutta suosittelen vilkaisemaan. Itse en ostanut mitään.

Raisiossa on vielä toinen divari, Vaisaaren kirja, mutta siellä en ehtinyt käydä. Piti syödä päivällinen ensiksi ennen kuin tilaisuus kirjastossa alkoi. Kävin legendaarisella Kivelän grillillä, joka ei valitettavasti enää ollut ihan maineensa veroinen.

tiistai 17. syyskuuta 2013

Vaasa ja Närpiö

(Kuva nyysitty Vaasalaisia.info -sivulta)
Tämä on vain hätäinen muistiinpano kaksi kuukautta sitten tehdystä Vaasaan kohdistuneesta kirppisreissusta, jolla otetut kuvatkin ovat kadonneet. Aiemmat kirjoitukset Pohjanmaan kirppisturneelta ovat yksityiskohtaisempia.

Vaasan luulisi olevan hyvä kirpputorikaupunki: se on vanha, se on melko suuri, se on varakas. Keskustan taloista monet ovat niin isoja, että luulisi olevansa Helsingissä. Silti Vaasan kirpputorit ovat yllättävän vaatimattomia.

Aloitimme kierroksen laitakaupungin teollisuusalueelta, jossa on kaksi isoa kirppishallia vierekkäin. Ensimmäinen on suuri SPR:n kirppis, mutta valikoima on aivan liian siistiä, uutta ja särmätöntä, että kiinnostus heräisi. Elina ei ostanut mitään, Juri haali kasan C-kasetteja, joista kirpputorilla oli yllättävän hyvä valikoima. Hyllyyn jäi paljon esimerkiksi 80-luvun sukkahousuheviä, jota ei kovin usein kasettina näe. Matkakumppani osti klassista musiikkia vinyylinä euron kappale - yhteensä 20 levyä! Kirjahyllyistä silmiin osui paljon ilmeisesti arvostelu- tai agentuurikappaleita ulkomailta, esimerkiksi amerikkalaisen Jack Finneyn aikamatkafantasia From Time to Time, mutta jotenkin ei nyt innostanut. Joskus kun kirppari on mälsä ja näkee vain yhden tai kaksi kiinnostavaa asiaa, ei jaksa ostaa niitäkään. Joskus kyllä saattaa ostaa jotain tämmöistä väkisin.

SPR:n vieressä oli kierrätyskeskus, joka oli jo astetta kiinnostavampi paikka, eikä vähiten huokean kahvila-ruokalan ansiosta. Täälläkin tavara oli aseteltu siististi ja tilavasti hyllyihin, mutta ehkä juuri tästä syystä ei syntynyt hillitöntä shoppailufiilistä. Matkaan napatut jutut olivat vähän sitä sun tätä: tv-sarja Kuuden miljoonan dollarin miehestä tehty palapeli, Philip Kerrin keskivertoa älyllisempi teknojännäri Esau pokkarina, puinen vanha rannerengas. Ilmaishyllystä tarttui käteen vielä sekalaisia kirjoja.

Närpiössä oli kirppis kiinni näin kivassa klassistisessa puutalossa
Vaasan viimeinen kirppiskohde oli Samaria-shop, joka sijaitsi aika kaukana keskustasta paikassa, josta ei ehkä arvaisi kirppistä etsiä. Se paljastuikin kohtuulliseksi lähetystoriksi, jossa oli paljon kaikenlaista vanhoista kengistä ja vaatteista laajaan ja erikoiseen kirjavalikoimaan. Kaikenlaisen kokeilun ja kaivelun jälkeen matkaan tarttui kuitenkin lähinnä vain kirjoja - mutta kirppariksi poikkeuksellisen hyviä: Thomas Mannin Kolme novellia, Volter Kilven uskonnollissävytteinen mietekirja Suljetuilla porteilla, kuvakirja Rembrandtin Raamattu-kuvituksista ja niin edelleen. Hintakaan ei ollut paha - joskin on jo häipynyt mielestä, mikä se tarkalleen oli. Matkakumppani löysi Waechtersbachin pilkullisen teekannun! (Laitettaisiin siitä kuva, mutta netistä löytyy vain sydänkuosisia teekannuja, esim. tässä.)

Mutta onneksi Vaasassa on muutakin kuin kirppiksiä (pätee tietysti aika moneen muuhunkin paikkaan). Modernin taiteen museo satamassa eli Kuntsi oli ehdottomasti käymisen arvoinen, samoin sen vieressä oleva perinteikäs ulkoilmaravintola. Tikanojan taidekodissa emme valitettavasti ehtineet käydä.

Sen verran vielä Närpiöstä, että sen kirppareille ei kannata vintage-, kirja- tai vinyylimetsästäjän suunnata. Toivon tähti -kirppikseltä tarttui mukaan yksi Chymoksen raitapurkki, muttei juuri muuta, ja sen vieressä sijainneelta hyllykirppikseltä ei mitään. Närpiön keskustassa oli pari kirppistä, viehättävän näköinen pikkupuoti (lähetystori ilmeisesti) ja kellarissa sijainnut kirppis, mutta molemmat olivat käyntihetkellä kiinni. Kiitokset sille viereisen kangaskaupan rouvalle, joka koetti soittaa lähetystorin myyjää paikalle! Närpiössä voimme suositella hyvää pizzeriaa, ruotsalaisen Sia-tehtaan jätskikioskia sekä yli 150 kirkkotallin absurdia näkyä.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Kokkola

Toini Muonan käsinmaalattu kahvikuppi 
Pahoittelemme Kirppismatkat-toimituksessa: on kohta kaksi kuukautta siitä, kun kävimme Kokkolassa Suuren Pohjanmaan-kiertueemme lopuksi, mutta niin vain on jäänyt bloggaamatta. Seuraava teksti ei siis todennäköisesti kata aivan kaikkea. Lisäksi kamerastamme hajosi muistikortti, joten kuvat reissulta haihtuivat bittiavaruuteen.

Kokkola on aika lailla samanlainen kuin monet muutkin suomalaiset pienet kaupungit, paikoitellen viehättävän ja kiinnostavankin tuntuinen, mutta samalla myös nuhruinen ja hiljainen. Historia näkyy muutamissa komeissa kivitaloissa aseman lähettyvillä sekä tietenkin puukaupunginosassa. Turussakin on tottunut paljon kovempaan menoon. Totta kyllä, olimme liikkeellä lauantaina, emmekä olleet älynneet, että kaupunki voi hiljetä näin tehokkaasti keskellä päivää. Olimme typeryyksissämme ostaneet junaliput vasta kuudelta lähtevään junaan ja jouduimme odottelemaan aika pitkiä aikoja terassilla. Onneksi keskustasta löytyi myös ruotsalaisen Sia-jäätelötehtaan kioski – emme voi kuin suositella suola-kinuski -jäätelöä! (Tämä ei ole maksettu mainos.)

Kokkolan tulisi olla erinomainen kirppiskaupunki, koko ja historia täsmäävät. Ensimmäiseksi menimme Pietarin katulapset ry:n kirpputoriin Pitkänsillankadulla, jolla oli muitakin kirppiksiä, ja kaikki näytti aluksi upealta. Varsinaisia löytöjä tuli kuitenkin vähän. Lopulta hyllystä osui silmiin erikoinen yksinäinen kahvikuppi, jossa on mustaa ja valkoista hiukan seepramaisissa raidoissa. Se paljastui Arabian käsinmaalatuksi kupiksi ja myöhemmin vieläpä Toini Muonan suunnittelemaksi design-klassikoksi. Ikävää tietysti että se oli ainoa laatuaan ja ilman tassia, mutta ei kaiken tarvitse ollakaan täydellistä. Kolmen euron hintaan erinomainen löytö. Kuljetimme sen kotiin säilöttynä turvallisesti samalta kirppikseltä löydettyyn Erik Koldin muoviseen sydänpurkkiin. Elina ei löytänyt kenkähyllystä mitään, yllätykseksemme, mutta Juri löysi hyvät 80-luvun nilkkurit, jotka ovat erityisen muodikkaat tulevana syksynä.

Pietarin katulapset -kirppiksen läheisyydessä oli myös helluntaiseurakunnan lähetystori. Sekin vaikutti kodikkaalta ja lupaavalta paikalta, josta löytää halvalla tulevat parin seuraavan kauden särmikkäät trendivaatteet, mutta loppujen lopuksi mukaan ei käytännössä tarttunut mitään, paitsi kirjoja. Alakerrassa oli paljon opuksia ja hinnat halpoja: 50 sentistä puoleentoista ja kahteen euroon. Muutamia mainitakseni: Mika Waltarin Kulkurin valssi -käsikirjoituksesta 80-luvulla tehty valokuvaromaani, Joseph Conradin Lordi Jimin a-sarjan painos kansipaperein, Saul Bellowin Humboldtin lahja ja Kauko Käyhkön kirja Dallapésta. Vaatepuolelle oli erikseen tehty nuorisovaate- eli kasariosasto, josta olisikin löytänyt tyylipuhdasta sen ajan epookkivaatetta.

Tämän jälkeen kävimme museokorttelissa, jossa olivat sekä mukava lettukahvila että Kokkolan kaupungin luontokokoelmat. Tovinen meni ensiksi täytettyjä eläimiä ja sitten kivikokoelmaa tutkiessa. Maha täynnä lättyjä kävelimme Kokkolan halki ja suuntasimme vesitornille, jonka toisella puolella oli baptistiseurakunnan kirppis. Se tosin oli pettymys, vanhaa tavaraa oli tuskin nimeksi uuden ja tasalaatuisen seassa. Kangasosastolta löytyi 50- tai 60-luvulta peräisin olevat eläinkuvioiset lastenhuoneen verhot. Hienoa arkkitehtuuria ja muuta nähtävää matkalla kyllä oli, varsinkin hyljepatsas Katariinanpuistossa. Suomalaisille kaupungeille tyypillisesti vesitorniin ei päässyt.

Koetimme onneamme myös kauniissa puutalokaupunginosassa sijaitsevalla Yhteiskristillisen Lähetyskeskuksen kirpputorilla, mutta se oli kesälauantaisin suljettu. Miljöö oli kuitenkin niin viehättävä, että katukäytävän reunalla istuminenkin oli miellyttävää. Ikkunoista kurkistellen itse kirppiskin näytti hyvältä. Kauppakeskus Kallentorin hyllykirppiskään ei enää ollut auki, kun sinne yritimme, joten joudutte tyytymään tähän jonkun toisen tekemään bloggaukseen.

(Kuva nyysitty Kokkolan kaupungin sivuilta.)
Kokkolassa olisi ollut useita kiinnostavan kuuloisia kirppiksiä myös keskusta-alueen ulkopuolella, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta tutustua niihin, koska liikuimme jalkaisin. Jälkeenpäin harmittaa, ettemme raaskineet ottaa taksia ja hurauttaa Meripuistoon (kuvassa), mutta minkäs nyt enää teet.

tiistai 6. elokuuta 2013

Teuva

Teuva oli paikkakunta, jonka sijainnistakin meillä oli vain hämärä käsitys ennen kesän suurta kirppiskiertuettamme. Paikkakunta on Etelä-Pohjanmaalla lähellä Kaskista, jossa yövyimme, joten päätimme poiketa katsomassa. Kylällä oli ennakkotietojen mukaan kolme kirppistä, ja löysimme vielä yhden lisää. Niiden sijainti toisiinsa nähden on optimaalinen: kaikki sijaitsivat tässä yhdessä ja samassa risteyksessä!


Kuvassa vasemmalla näkyvässä talossa oli hyllykirppis Muistojen taika, sen takana olevassa talossa vapaaseurakunnan kirpputori, punaisesta ständistä oikealle jäävässä talossa seurakunnan lähetystori sekä kesäkirppis ja kahvila, jota pyörittivät paikalliset lukiolaiset kesätyökseen.


Seurakunnan lähetystori oli aika piilossa talon takana, mutta se kannatti etsiä ja löytää. Paikassa oli mukavaa vanhan ajan lähetystorin tunnelmaa, ystävällinen palvelu ja sitä paitsi kassitarjous: viidellä eurolla sai kerätä kassin täyteen kaikkea tavaraa - kirjat, levyt, astiat ja muut kuuluivat siis samaan kassiin kuin vaatteet ja asusteetkin. Meidän kassiimme tuli parit naisten 60-70-luvun nahkakengät, pari vyötä, uimapuku, pannunalunen, lapsen sandaalit (jotka olisi pitänyt ostaa muutenkin - harvinaisen käytännöllinen löytö!), miesten paitoja sekä muutama vinyyli (mm. Salt'n'Pepaa hiphop-nostalgikoille). Kirjahyllystä olisi voinut napata vielä jonkin osan Matti Klingen kirjoittamaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan historiaa, mutta ison kirjan kantaminen ei napannut. Poislähtiessä kassiin solahtaa myyjän suosiollisella luvalla 80-luvun dinosaurusmuki pojallemme.

Kesäkirppiksen idea on hyvin sympaattinen. Mielellään olisimme tukeneet nuoria yrittäjänalkuja. Valitettavasti pienenpuoleiselta hyllykirppikseltä ei löytynyt meille mitään sopivaa; paikka kannattaa kuitenkin katsastaa, jos perheessä on pikkulapsia. On toki mahdollista, ettei tämä kirppis ole kauan aukikaan, kun koulujen alku lähestyy.


Kesäkirppikseltä harpoimme kadun yli Muistojen taikaan, joka sijaitsi kivassa vanhassa liiketalossa. Saalis tosin jäi laihaksi: emme ostaneet mitään. Juri harkitsi hetken Ramones-leffaa Rock'n'Roll High School, jota joku myi dvd:nä neljällä eurolla, mutta ei sitten sekään riittävästi innostanut.


Viimeiseksi kohteeksi jäi vapaaseurakunnan kirpputori. Se sijaitsee seurakunnan kiinteistön takana. Tilaa ja tavaraa oli mukavasti, ystävällinen myyjä tarjoili suklaakonvehteja. Ostimme ainakin Sudenpentujen käsikirjan pojalle ja Arabian Kilta-sarjan pyöreän kannellisen purkin (jolle kävi kotona kehnosti: kansi halkesi ja joutui roskikseen). Lisäksi löytyi kaksi miestenpaitaa, joista toinen oli Markku Pirin suunnittelema! Tällaiset design-löydöt tekevät aina hyvälle tuulelle.


Tällaiset kivat tsekkiläiset kupit olisi vapaaseurakunnan kirppikseltä vielä voinut ostaa, mutta kuten näissä helposti käy, emme jaksaneet ruveta raahaamaan. 

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Merikarvia

Kesän suuren kirppismatkamme ensimmäinen ihan uusi kohde oli Merikarvia. Yövyimme Vanha-Heikkilän majatalossa, joka oli sympaattinen aamiaismajoituskohde lähellä keskustaa ja jossa saimme emännältä tietoja paikkakunnan epävirallisista kesäkirppiksistä. Aamiaisen jälkeen suuntasimme ensin Työnhakijat ry:n kirppikselle keskustan pääkadulla.


Työnhakijoiden kirppiksen hinnat olivat edulliset varsinkin jäsenille, mutta myös muut saivat kerätä kassillisen vaatetta kuudella eurolla. Kirppis oli varsin täynnä tavaraa, ja tartuimme kassitarjoukseen. Harmi kyllä, vaikka tarjonta näytti ensin lupaavalta, kovin erikoisia löytöjä emme tehneet. Ostimme miesten violetin ruudullisen pikkutakin 70-luvulta sekä taksikuskityylisen pusakan sekä ilveskuosisen naisten tekoturkislakin. Poika oli tyytyväinen löydettyään Darth Maul -ukkelin.

Kirpparin sotkuisesta lastennurkkauksesta löytyi kannettomia Aku Ankkoja, joita saimme ilmaiseksi. Matkalukemiseksi kelpasivat kyllä Carl Barksin kuolemattomilla sarjoilla varustetut 60-luvun lehdet, mutta Barksin juttujen lisäksi niissä oli myös käsittämättömiksi camp-kokemuksiksi muuttuneita tanskalaisia häröilyjä.

Ihan Työnhakijoiden kirppiksen lähellä, S-marketin (jolla on se tuiki tärkeä pankkiautomaatti muuten, tällä paikkakunnalla yhdelläkään kirppiksellä ei ollut korttimaksulaitetta) vieressä puutalossa sijaitsi kirppis Kiappara, joka kertoi myyvänsä vanhaa ja uutta.



Kiapparassa oli ilmeisesti sekä vuokrattavia pöytiä että firman omaa myyntiä. Ja Lauri Tähkän tekemä linnunpönttö, jota emme ostaneet.


Hintataso oli ehkä korkeanpuoleinen. Yläkerrassa oli muutamia kiehtovia tauluja, joista emme jaksaneet raahata yhtään. Tässä, ei ihan huonossa metsästysaiheisessa maalauksessa oli lappu, jossa luki "Muusari". Onko kyseessä siis Onni Muusari? Vai sittenkin Janne Muusari?


Kesäkirppiksiä tiesi majatalomme emäntä kolme suhteellisen lähellä keskustaa. Kävimme yhdessä, Suulikirppiksellä, jossa myytiin myös luomumansikoita. Mitä muuta voi toivoa? Viitoituskin oli erinomainen, löysimme perille ensimmäisellä yrityksellä.


Suulikirppiksessä oli myös ihan mukavasti tarjontaa, myös hassua vanhaa. Olimme kuitenkin kriittisiä asiakkaita, varsinkin kun hinnat suulissa eivät olleet aivan vaatimattomia - esimerkiksi vanhoista vhs-kaseteista pyydettiin kolmea tai neljää euroa. Ostimmekin vain mansikoita. Ne olivat onneksi erinomaisia.







maanantai 15. heinäkuuta 2013

Kristiinankaupungin seutua

Ajelimme rantatietä Merikarvian suunnasta tarkoituksena päästä illaksi Kaskisiin ja siinä välissä pistäytyä Kristiinankaupungissa. Rantatie oli hieno, etenkin, kun rohjettiin poiketa reitiltä Siipyyssä ja lounastaa Kiilin kotiseutumuseolla. Paikka on todella upea, joukko 1700-luvulta peräisin olevia aittoja ja taloja, joista yhdessä on paikallisten selvästi suosima lounasravintola (ruokakin oli hyvää). Rannassa oli pieni, mutta viehättävä laivanrakennusmuseo.

Kiilin kotiseutumuseollakin oli lappu, että kirppistä olisi tiedossa myöhemmin kesällä. Kaiken kaikkiaan erilaisia kesäkirppiksiä ja kirppistapahtumia on paljon, kannattaa ehdottomasti tarkkailla kauppojen ja kahviloiden ilmoitustauluja ja tienvierten kylttejä!

Siipyystä seuraava kirppisetappi oli Härkmeren (-merin?) kylässä, joka on valittu Pohjanmaan Vuoden kyläksikin pari vuotta sitten. Olimme ajaa ohi, mutta löimme jarrut pohjaan, kun tajusimme Loppis-kyltin entisen kaupparakennuksen pihassa.



Kirppis oli melko pieni, mutta etenkin ruotsinkielistä lukemista olisi ollut paljon. Poika löysi Pikachu-pehmolelun, joka ostettiinkin. Skål-snapsilasit jätettiin, samoin kelanauhuri.



Härkmerestä oli enää pieni ajomatka Lapväärtiin, jossa ensin ihastelimme häikäisevän upeaa, pelkällä massiivisuudellaan mykistävää kirkkoa ja sitten koetimme etsiä kylänraitilta hyllykirppistä, jonka osoite oli tiedossa. Emme löytäneet, mutta sen sijaan taas törmäsimme Loppis-kylttiin paritalon pihassa. Se näytti ensin vaatimattomalta - lapsen tavaroita pihapöydällä -, mutta pihavajassa tai autotallissa tai jossain sellaisessa olikin tarjolla yllättäviä aarteita. Kahta krokonnahkaista käsilaukkua 50-luvulta ei yksinkertaisesti voinut jättää vajaan, eikä kultapintaista 60-luvun kassia tai saman ajan punottua kesälaukkua. Puhumattakaan euron hintaisesta kolmirivisestä 50-luvun helminauhasta, joka valitettavasti ei päässyt kuvaan.


Sekaan mahtui myös kaksi miesten salkkua suurin piirtein samalta ajalta, hämmentävän hyvässä kunnossa. Hintaa niillekin tulee pari euroa kappaleelta.



Matkakumppani löysi ainakin kansien perusteella minttikuntoisia Frank Sinatran vinyylejä 50-luvulta, ja samassa rivissä oli saman ajan levyjä myös Dean Martinilta ja Doris Daylta. Myös elokuvien soundtrackeja löytyi. Hinta: 1 euro kappale. Mukaan tarttui vielä hieno 50-lukuinen italialainen kulho, josta tosin puuttuu kahva (oletettavasti punosta), sekä tukholmalaisen tavaratalon hatturasia 50- tai 60-luvulta. (Sen sisältämä hattu, turkisbaskeri, jätettiin kirppikselle.)


Yllätykset jatkuivat: viereisessä talossakin oli kirppis. Vanha rouva, joka mielellään kertoi elämäntarinaansa, pitää vanhassa puodissa sekalaisen tavaran myymälää, ja kaikki seinillä kertoo, että tarinoilla on historia. Äidin isä oli ennen vanhaan kova kauppa- ja asiamies, joka myi mitä tahansa sähkölaitteista Vaasa-sanomalehden tilauksiin.



Myynnissä oleva tavara ei ole ihan priimaa, ostimme vain yhdet 60-luvun nappikorvikset ja pojalle pienen sormuksen, mutta talo vanhoine tavaroineen ja sisustuksineen on koska tahansa kiinnostavampi käyntikohde kuin suurin osa Suomen hyllykirppiksistä standardoituine tavaroineen - varsinkin kun vajassa oli hyvässä kunnossa oleva Peugeot 404. Sitä ajamalla voisi kuulemma kiusata naapureita - tämä on kai sitä kuuluisaa pohjalaista näyttämisenhalua.


Rouva vei meidät vielä jokirantaan, jossa vanhan rintamamiestyyppisen talon takana aukeni mykistävä näkymä: lähes valtoimenaan virtaava joki, jonka keskellä oli rehevää kasvillisuutta työntävä saareke. Näkymä on upeimmillaan kuulemma talvisina kuutamoöinä.

Meille tuli tässä vaiheessa jo vähän kiire, joten emme edes yrittäneet etsiä mainittua hyllykirppistä. Suuntasimme Kristiinankaupunkiin ensin kahville Vinkel-nimiseen mukavaan kahvila-sisustuskauppaan ja sitten koetimme löytää kirppiksiä. SPR:n kirppikselle meillä oli osoite, mutta osoitteessa olikin teatteri. Hämmästyneet nuoret teatterin pihalla eivät osanneet auttaa, mutta neuvoivat pihakirppiksen melko lähellä. Mikäs siinä, kauniissa ja rauhallisessa puutalokaupungissa käveleminen oli mukavaa ilman kirppiksiäkin. Sitä paitsi löysimme kolme.


Hilma's Heaven on torin kupeessa pienessä katetussa ostoskeskuksessa, jonka nimeä en valitettavasti muista. Se oli pikemminkin second hand -kauppa kuin varsinainen vintageliike; tavarassa oli paljon tältä vuosituhannelta olevaa ja aika vähän 70-lukua vanhempaa. Naisten vaatteiden lisäksi Hilmassa oli tarjolla asusteita, sisustusesineitä ja uusia käsityötuotteita. En ostanut mitään, vaikka tätä kivaa tarjotinta harkitsin.


Myyjä ei ollut paikalla, mutta lappu ohjeisti tällaisessa tapauksessa maksamaan viereisen sisustusliikkeen kassalle. Aika kätevää!

Läntiseltä Pitkäkadulta läheltä Ulrika Eleonoran kirkkoa löytyi pihakirppis kauniissa miljöössä.


Tämä oli pihakirppikseksi suuri, tavaraa oli laatikoissa pitkin pihaa ja autotallia. Tavarassa oli paljon astioita, kirjoja, pientavaraa, mutta ei juurikaan tekstiileitä. Ilahdutti, että mukana oli paljon aitoa vanhaa, hassujakin juttuja.







Kirjavalikoima oli kohtuullinen. Paavo Haavikosta kiinnostunut matkakumppani löysi Haavikon kirjoittaman Kelan historiikin (hinta on kylläkin melko kova, viisi euroa) ja meille tuli mukaan erikoinen satsi: 50-luvulla julkaistu Jyväskylä-kaupunkikirja huippukunnossa, Tallinnan arkkitehtuuria monella eri kielellä esittelevä kirja 80-luvulta sekä Michel Houellebecqin romaani Mahdollinen saari (suom. 2006). Kirjat eivät lähteneet ihan kirpparihintaan, mutta kuitenkin halvemmalla kuin ison kaupungin divareissa.

Myyjiä oli kaksi, mahdollisesti isä ja poika, joista jälkimmäinen myi keräilemiään lp-levyjä keräilyhintaan. Joukossa oli paljon hyviä klassikkolevyjä, mutta mitään ei kuitenkaan, suurelta osin hintojen vuoksi, lähtenyt matkaan. Myyjät kertoivat pitävänsä pihakirppistä vielä muutaman päivän (tämä tapahtui keskiviikkona) ja siirtyvänsä sitten markkinoille - minne, sitä tarina ei kertonut.

Kolmas kristiinankaupunkilainen kirppis sijaitsi Tullituvassa aivan Ulrika Eleonoran kirkon vieressä. Se oli pieni ja hämärä pirtti, jossa myytiin vanhan tavaran lisäksi käsitöitä. Tavara vaikutti olevan ainakin jonkin verran valikoitua, sillä esimerkiksi vanhoja tekstiilejä oli tavallista enemmän. Mekoissa oli 70-luku hyvin edustettuna.



Paikka oli symppis, mutta ehkä se, että sulkemisaikaan oli pari minuuttia, sai aikaan ostojumin eikä täältä lähtenyt tuliaisiksi kuin valokuvia. Eivätkä nekään kovin hyviä, pahoittelen. Kannattaa huomioida, että Tullitupa, vaikka onkin sisätiloissa, on avoinna vain kesäisin.

Seuraavaksi Merikarvia!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Laihia ja Isokyrö

Terveisiä pitkältä kirppismatkalta! Starttasimme Raumalta, josta matka kävi Merikarvian kautta Kristiinankaupunkiin, Vaasaan ja sieltä vielä Seinäjoen kautta Kokkolaan. Tämän grand tourin tuloksia julkaistaan täällä vähitellen. Aloitetaan Laihialta ja Isokyröstä, joista pyyhkäisimme ohi nopeasti, mutta ei suinkaan vailla kirppiskokemuksia.

Laihialla piti nettitietojen mukaan olla kaksi kirpputoria, ja molemmat löytyivätkin. Lisäksi matkalla Vaasasta Laihialle viitisen kilometriä ennen kuntakeskusta huomasimme tien varressa hyllykirppiksen, joka oli kesälomalla; valitettavasti osoitetietoja ei ole tarjota. Laihian Työnhakijoiden kirppis sijaitsee söpösti rautatieasemalla, vanhassa asemarakennuksessa. Tästä ovesta sisään:



Kirpputorilla on vuokrattavien hyllypaikkojen lisäksi myös pieni lahjatavarapuoli. Hyllypaikat olivat täynnä ja tavaraa mukavasti, suurin osa tyypillistä uudehkoa vaatetta ja kodintavaraa. Parilla paikalla oli vanhempaakin juttua, kuten nämä loistavaa kyllä oikean kokoiset kävelykengät ehkä jopa 40-luvulta, hinta 3 e.


Kenkien lisäksi ostettiin yksi vanha pokkari ja punaiset puiset 60-luvun suola- ja pippurisirottimet. Hintataso oli kaikkiaan kohtuullinen, vaikka se hyllykirppiksillä aina vähän vaihtelee. Ilmoitustaulun perusteella seudulla on kesällä paljon kirppistapahtumia:


Laihian helluntaiseurakunnan lähetystori sijaitsee keskustassa Kauppatiellä, ja sinne oli helppo löytää. Harmi vain, että olimme myöhässä - se oli sulkenut ovensa tuntia aiemmin. Jatkoimme siis valtatietä Isokyröön päin. Siellä olimme kymmentä vaille viisi, ja ehdimme nipin napin kirppis Sirppiksen ovista sisään.


Kirppiksen tiloissa on ilmeisesti ennen ollut ruokakauppa. Tilaa riitti kahdessa eri tasossa (ei kerroksessa sentään), ja hyllyillä oli mukavasti täytettä. Harmi kyllä meidän seurueemme ei täältä löytänyt kovin paljon sopivaa. 20 sentin korista löytyi yksi Husqvarnan 50/60-luvun kolmionmuotoinen muovimuki, ja ihan loppumetreillä löytyi pöytä, jossa oli vintagevaatetta. Saalis: jakku 50-luvulta, 2 e, jakku 60-luvulta, 10 e, huopahattu 50-luvulta, 5 e. Taas hyvä esimerkki siitä, että yksikin kiinnostava myyntipaikka voi riittää!