Raisio

Raision vaakuna

Minulla oli työasiaa Raisioon alkuviikosta, joten samalla tuli katsastettua Turun kupeessa olevan hiukan uneliaan pikkukaupungin kirpputorit ja vastaavat myymälät. Paljon niitä ei ole, ja muutama on lakkautettukin viime aikoina. Keskustassa ei esimerkiksi näytä enää olevan Torni-kirppistä, mutta sen lopettamisesta ei myöskään löydy mainintaa netistä.

Melko vastikään lähelle Myllyn massiivista ostoskeskusta on perustettu hyllykirppis nimeltään A-laatukirppis. Nimi ei jostain syystä herätä toivottuja mielikuvia. Paikka on kyllä siisti ja hyvin pidetty, mutta suuri osa hyllyistä ammotti tyhjyyttään. Tavarakin oli normaalia hyllykirppistavaraa: on pari kolme antiikkia sekä design-lasia ja -posliinia myyvää kauppiasta, loput on tavanomaista uudehkoa ja pois muodista mennyttä nuorten naisten ja keskiluokkaisten perheiden sekä pikkulasten vaatetta ja muuta. Yhdellä myyjällä oli oudosti niputettuja ja muovitettuja sarjakuva-albumeita halpaan hintaan: kolme euroa esimerkiksi kahdesta Tintti-albumista on huokea hinta, jonka olisin mielelläni maksanut, mutta en ensinnäkään ikinä muista, mitä meillä jo on. Toiseksi olisin mielelläni halunnut tarkistaa sarjakuvien kunnon myös sisältä.

Yhdellä myyjällä oli yllättäen uudempia laatusarjakuvia, kuten Hellboyta englanniksi. Nappasin hyllystä mukaan taiteellisempaa puolta edustavan Chris Waren Quimby Mousen (kuvassa). Tiedän Waren nimeltä, mutta sarjakuvaa en tuntenut entuudestaan - onneksi sarjakuvia hyvin tunteva ystävä oli kännykän päässä. Kuulemma halpa ostos tämä Fantagraphicsin julkaisema jättikokoinen alppari neljällä eurolla!

Matka jatkui keskustaan, jossa ei voi kuin kehua viisi kuusi vuotta sitten tehtyä keskustasuunnitelmaa. Nykyään Raisio tuntuu jopa oikealta kaupungilta eikä vain kauttakulkupaikalta ja nukkumalähiöltä. Raision keskustassa on vanhan ajan divari Kirja-Kissa, josta tekisi mielellään löytöjä, mutta hintataso on melko korkea. Hiukan oudoksuttaa se, että divarissa pidetään useita kappaleita samaa kirjaa hyllyssä vierekkäin - jos jotain kirjaa on vaikka viisi kappaletta, voiko siitä pyytää keräilyhintaa? Käsitystä ammattitaidosta ei kohota myöskään se, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden klassikko Walentin Chorell on aakkostettu ulkomaisiin kirjailijoihin. Mutta miellyttävän viipyilevä paikka Kirja-Kissa on, ja hyllyissä on monenlaista kirjaa. Itse ostin kaksi Stephen Greenleafin 80-luvulla suomennettua, mutta yllättävän harvinaista yksityisetsivädekkaria, Turussa vaikuttaneen kirjailijan Kaarlo Isotalon esikoiskirjan, runoteoksen Yli karikon (1950) sekä kotimaisen pulpin unohdetun klassikon Heikki Seppälän novellikokoelman Musta pukki (1946). Myönnän, että valintani ovat usein erikoisia.

Ihana vauvansänky

Raision hienon kirjastotalon toisella puolella Nesteentien varrella on Raision kahteen eri myymälään jaettu kierrätyskeskus. Kruunukeskuksen talossa on huonekaluihin, pienelektroniikkaan, kirjoihin ja muuhun keskittyvä Ekotila, sitä vastapäätä on isompaan elektroniikkaan ja rakennustavaroihin keskittyvä Ekotori. Jälkimmäisessäkin näyttäisi satunnaisesti olevan muutakin tavaraa, kuten tauluja. Hintatasoa en siellä käynyt arvailemaan, kun en ostanut mitään.

Ekotila on valtava halli, jossa on paljon hienoja huonekaluja. Täältä saisi helposti ja melko halvalla itselleen hienon vintage-sisustuksen. Huomiota kiinnittää ainakin iki-ihana vauvan vanha sänky sekä vaaleanpuna-keltainen jalkalamppu, todennäköisesti 50-luvulta. Astioissa ja tauluissa ei ole yhtä hyvä valikoima eikä mihinkään tule oikein tartuttua. Ystävä on tosin löytänyt täältä Mauri Favénin grafiikanlehden. Vitriinissä on keräily- ja designpuoli, niille sopivin hinnoin. Lisäksi Ekotilassa on paljon huollettuja tietokoneita ja niiden näyttöjä sekä muita osia.

Vanha jalkalamppu Ekotilan myymälässä

Kirjat ja videot ovat sopuhintaisia: kirjat 30-50 senttiä, vanhat vhs-kasetit 20 senttiä. Dvd:itä oli vähän ja ne olivat pikkaisen ylihintaisia. Kirjoista otin jälleen kerran pari erikoisempaa valintaa: oudolla pin up -tyyppisellä kuvastolla varustettu lastenkirja Itämaisia kertomuksia (ei painovuotta, varmaankin 60-luvun lopulta), Anne Aarnion vanha kotimainen lastenfantasia Lintukansan poika (1978; näyttää olevan tekijänsä ainoa kirja) sekä ranskalaisen Léo Malet'n dekkari Aurinko nousee Louvren takaa (suom. 1995). Videokaseteissa jostain syystä kiinnittävät huomiota Richard Geren nimellä markkinoitu jakso jotain 80-luvun alun tv-sarjaa, jossa Gere ilmeisesti vilahtaa, sekä Jackie Chanin 80-luvun kung fu -leffa. En voi olla katsomatta vielä c-kasetteja, niistäkin tarttuu matkaan todella liikuttavalla kannella varustettu vanha äänikirja Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta.

Ostin myös vhs-kasetteja, yhden Mutanttininjakilpikonna-kasetin pojalle, mutta myös kammottavan näköisen kasetin nimeltä Kissa ja hiiri. Kasetin kansi on niin surkeasti piirretty, että se on lähes pakko ostaa. Kotona paljastuu, että siinä on sekalainen kokoelma vanhoja piirrettyjä: yksi on Kippari Kalle 60-luvun alennuskaudelta, kolme on tunnistamattomia klassisia piirrettyjä 40-50-luvuilta, yksi on täysin tuntematonta ehkä 60-luvun lopulla tehtyä piirrettyä, jossa seikkailee kolme kissaa aarteen perässä. Yhdessäkään elokuvassa ei ole alkutekstejä eli ne on todennäköisesti julkaistu ilman kunnollista lupaa. Tosin monet tällaiset ovat pitkään olleet public domainissa. Yhdessä osiossa vilahtaa amerikkalaisen tv-kanavan logo. Kasetin julkaisuvuosi: 1993. Näin ankeata meininkiä oli vain 20 vuotta sitten...

Hintaa koko Ekotilan kasalla on reilut kaksi euroa.

Ennen poislähtöä selaan laiskasti vinyylejä. Ekotilaan on näköjään tuotu jokin aika sitten Raision nuorisoasiainkeskuksen seiskatuumaisia - ehkä niitä on joku nuorisotalon dj veivannut? Aika kasaripainotteinen valikoima, mutta suosittelen vilkaisemaan. Itse en ostanut mitään.

Raisiossa on vielä toinen divari, Vaisaaren kirja, mutta siellä en ehtinyt käydä. Piti syödä päivällinen ensiksi ennen kuin tilaisuus kirjastossa alkoi. Kävin legendaarisella Kivelän grillillä, joka ei valitettavasti enää ollut ihan maineensa veroinen.

Rauma

Olemme pitkään olleet sitä mieltä, että Rauma on läntisen Suomen paras kirpputorikaupunki - tietysti niistä, joissa olemme ylipäätään käyneet. (Ja varsinkin Loimaan heikennyttyä oleellisesti ensiksi Katrillin, sitten Fidan lakkauttamisen jälkeen. Ikävöimme niitä usein.) Rauman ylivoimaisuus johtunee suurelta osin isosta SPR:n kirppiksestä, joka päihittää kaikki siistit, steriilit ja ikävät Kontit mennen tullen - toivottavasti Rauman SPR:n kirppistä ei koskaan muuteta Kontti-tavarataloksi. SPR:n lisäksi myös Rauman lähetystori on hyvä - joskaan ei yhtä hyvä kuin kauan sitten ensiksi linja-autoaseman lähellä kerrostalon kellarissa ja sittemmin Pick'n'Payn käytävällä ollut Karjala-lähetyksen kirppis. Työttömien kirppikseltäkin tekee satunnaisesti löytöjä.

Otimme lapsen helatorstain jälkeisen vapaapäivän ja Jurin syntymäpäivän kunniaksi suunnan kohti Raumaa. Olimme perillä 9.45, joten ehdimme juoda aamukahvit juuri ennen kuin lähetystori (Nortamonkatu 15, auki arkisin 10-16) aukesi.

Lähetystori sijaitsee isohkossa puutalossa ja on täynnä tavaraa. Paikka on kuitenkin kohtuullisen siisti, mutta ei liian siisti - joskin monen vuoden tarkkailun perusteella voi sanoa, että sitä on siistitty. Vaatteet ovat suurimmalta osalta 80- ja 90-lukua sekä uudempia, 70-luku ja sitä vanhemmat vaatteet tuntuvat kadonneen täältä niin kuin muiltakin kirppareilta. Onko kyse siitä, että niitä ostetaan enemmän ja ne häviävät myynnistä heti kun niitä tulee - vai yksinkertaisesti siitä, että ne ovat kuluneet puhki?

Taidonnäytteitä käsityöpuolelta. Pitsikaupungissa kirppikselläkin on paljon pitsejä.

Vaatepuolella oli räväkät juhlakorkkarit, kokoa 41, ja kesäkuosit valloillaan.

Myyjät ovat vapaaehtoistyöntekijöitä eivätkä selvästikään aina perillä tavaran laadusta, joku muu on hinnoitellut tavarat valmiiksi eikä hinnoista voi juurikaan tinkiä.

Elina löysi lähetystorilta 1950-luvun keltaisen huopahatun sekä vanhan japanilaisen vinkulelun. Jänniin löytöihin kuuluu myös ensimmäinen Bamse-lehden numero vuodelta 1973, alkuperäinen ruotsalainen siis. Mukaan tarttuu myös kasa kirjoja, joista yksi on outo, jonkin sortin klassikko, Theodor Herzlin Juutalainen valtio (julkaistu suomeksi 1981 ja 2004; nyt tosin huomaan, että tästä on myös uudempi, kirjallisesti varmasti parempi käännös Savukeitaalta). Muusta kirjallisuudesta mainittakoon Osmo A. Wiion huvittavan pitkäpiimäinen nuorille tarkoitettu kirja, jonkin sortin scifi-jännäriä epämääräisesti muistuttava Lascaux'n luolat (Otava 1958).

Mukaan tarttui myös euron kappale neljä hienoa vihreäjalkaista aperitiivilasia. Meillä on tosin niin paljon aperitiivi- ja snapsilaseja, että kotiin päästyä joitain piti laittaa pois.

Lähetystorin jälkeen matka jatkui työttömien yhdistyksen Lokki-kirppikselle, jolle on jokin aika sitten avattu laajennus, nimeltään Pikku-Lokki. Tämäkin kirppis sijaitsee puutalossa, jossa ovat myös muut työttömien yhdistyksen toimitilat. Pihalle tultaessa huomion kiinnittävät ensimmäisenä hienot 50- tai 60-luvun pinnatuolit, joiden hinnaksi paljastuu viisi euroa kappale! Toivottavasti ne päätyvät hyvään kotiin.

Työttömien kirppis on osittain looshikirppis, osittain hyväntekeväisyyskirppis, jolla työttömien yhdistys rahoittaa toimintaansa. Tavara on suurelta osin kohtuuhintaista - täältä voi vielä tehdä löytöjä.

Sellaisiin kuuluu ainakin Elinan löytämä musta käsilaukku 50-luvulta, jossa on sekä mattaa että kiiltonahkaa. Kokonaisuutta ryhdistää kahden napin koristerivi. Myös peltinen vaaleanpunainen kukkatarjotin, 50 senttiä, on hieno löytö. Pojalle tarttuu käteen Bionicle-elokuva vhs:nä, joita myydään viisi kappaletta eurolla. Viittä elokuvaa ei kuitenkaan tule otettua, mutta Bioniclen lisäksi hyllystä löytyy tsekkiläistä lastenanimaatiota: Paavo ja Kalevi Pingviini.

Lounas nautittiin hienon, alun perin SOK:lle tehdyn funkisrakennuksen (suunnittelijat Erkki Huttunen ja Valde Aulanko, 1931) alakerrassa olevassa mukavassa pizzeriassa - viime perjantaina oli niin hyvä ilma, että söimme ulkona! -, sitten siirryttiin SPR:n kirppikselle. Se sijaitsee saman funkisrakennuksen varastosiivessä ja on varmasti yksi Suomen suurimpia lähetystoreja.

Tavarat on järjestetty huoneittain: miesten vaatteet, lasten ja naisten vaatteet, kirjat ja niin edelleen ovat omissa huoneissaan pitkän käytävän varrella, lasten lelut, huonekalut ja muut tilaa vievät tavarat ovat isommassa hallissa. Kaikkea on keskimäärin paljon. Seinällinen ryijyjä...

rekillinen valkoisia pitsiverhoja (ja rekin takan ostoskärryllinen lisää)...

...käytävällinen asusteita, kodintekstiilejä, takkeja ja käsityötarpeita.

Yläkerrassa on keräilytavaran osasto, sieltä löytyy muun muassa lasitavara sekä taulut, joita on paljon. Juria hotsitti aika lailla 70-lukuinen, hiukan kitschinen mutta ehdottomasti näyttävä orkideataulu, mutta 30 eurollakin se oli liian hankala Turkuun kannettavaksi (varsinkin kun on liikkeellä julkisilla). Elina innostui puolalaisesta soppa-astiastosta (kulho, kastikekulho, kaksi lautasta), jonka ajoittaminen on vaikeaa: se voi olla aitoa 50-60-lukua tai sitten aikakautta matkivaa 80-lukua. Alakerrasta mukaan tarttuu myös kermankeltainen attasheasalkku, jonka sisus on aistillista tummanruskeaa juhlasamettia. Samettiin on painettu Säästöpankin logo, lieneekö annettu ansioituneelle työntekijälle? Laukussa on jopa jotain syntisen glamoröösiä, nyt pitää vain keksiä sille käyttöä.

Kiva ruokapöytäsetti. Mökille?

Yrjö Kukkapuron tuoli oli jo myyty. 

Valkoista Arcorocia harvemmin näkee. Koska on näiden aika? 

Hyvä löytö on kasa 80-luvun alun FinnWestejä länkkäreistä kiinnostuneelle Jurille 30 senttiä kappale. Samasta kasasta löytyy myös alun perin meksikolaisia El Coyote -länkkäreitä 50-luvulta. Muitakin kirjoja tarttuu matkaan, SPR:n kirjavalikoima on monipuolinen, mutta monien kirppisten tavoin hyllyssä on paljon kirjoja, joille ei välttämättä ikinä löydy ostajaa, saati lukijaa. 70-luvun Naantali-kirja lämmittää kyllä sydäntä. Jälkeenpäin harmittaa, että itävaltalaisen nykykirjailijan Thomas Bernhardin tuoreehko suomennos Haaskio (2009) jää ostamatta.

SPR:n runsaista ilmaislaareista on usein tehnyt hyviä löytöjä, ja tälläkin kertaa mukaan tarttuu 80-lukuinen Arabian pikkukuppi, ehkä 50-luvulta peräisin oleva kaunismuotoinen kristallilasi sekä pieni lasikulho, niinikään 50-luvulta. Kaikissa on pientä vikaa, mutta ei niin isoa, että se haittaisi.

Raumalla on myös kaksi isoa hyllykirppistä, mutta tässä vaiheessa olimme jo sen verran uuvahtaneita, että menimme mieluummin puistokahvilaan istumaan ja syömään jätskiä. Oli niin hieno ilma, että istuimme ulkona tunnin.

Muut hyllykirppikset ovat rautatieaseman makasiineilla sekä lähellä linja-autoasemaa. Jälkimmäisen yhteydessä on myös osto- ja myyntiliiketyyppinen hallitila, josta voi löytää mitä tahansa. Hintatasoa emme ole juurikaan kokeilleet. Raumalla on kuulemma myös Pelastusarmeijan kirppis, joka on auki vain lauantaisin ja jossa emme koskaan ole käyneet.

Tässä on reilun vuoden takaa toisen bloggarin tekemä Rauman kirppiskierros.

Rauma-kierrokseen kuuluisi ehdottomasti myös piipahdus Vanhassa Raumassa sekä käynti Lönnströmin taidemuseossa, mutta me emme enää jaksaneet niitä, varsinkin kun mukana ollut poika osoitti väsymystä juostuaan puistossa raumalaisten lasten kanssa tunnin. Busseja Turkuun lähtee tunnein, joten Raumalta pääsee myös helposti pois.

Mänttä

Mänttä on nykyään vaatimaton pikkukaupunki, johon sana "kauppala" sopisi erinomaisesti. Keskusta on pieni, mutta sen ulkopuolella on jäänteitä suuresta menneisyydestä: Serlachiuksen suuret sellutehtaat sekä kaikki konttorirakennukset klassistisine koristeaiheineen ja vanha, käyttämätön viinatehdas Mäntänvuoren juurella. Käytöstä kauan sitten poistetulla rautatieasemalla on yksityinen lelumuseo, jossa kannattaa piipahtaa. Veturitalleilla on näyttelytiloja. Joka puolella on kauniita järvimaisemia ja lukuisia uimarantoja. Tammikankaan rintamamiestaloalue on juuri sitä klassisinta sodanjälkeisen Suomen nostalgiaa, jonkinlainen utopia pienestä tiiviistä yhteisöstä. Kuvataideviikot on tuonut kaupunkiin uutta elämää, varsinkin Pekilon rohkeat näyttelyt kokeellisine teoksineen ovat aikamme kotimaista huipputaidetta.

Mäntässä on luonnollisesti muutamia kirppiksiä. Sininauhakirppis on kuulemma muuttanut torin varrelta kirkon kupeesta muualle, mutta siellä emme päässeet lyhyen keskustakierroksemme aikana käymään. Torin varrella on hyllykirppis (nimeltään ilmeisesti Mäntän kirpputori), josta on satunnaisesti voinut aiemmin tehdä löytöjä, mutta nyt paikan tila on vähän surullinen. Uutta tavaraa on sikin sokin myyntipöydillä, mutta mitään kovin erikoista ei osu silmiin, ellei huumorimielessä ostettuja käärmekuvioisia hopealeggingsejä sellaiseksi laske.

Parempi saalis jää käsiin Mäntän SPR:n kirppikseltä, joka sijaitsee hienolla paikalla Pekilo-siilon vieressä vanhassa puutalossa (kuvassa taaempi talo). Suuremmassa päärakennuksessa on SPR:n toimintakeskus, pienemmässä piharakennuksessa on kaksikerroksinen kirpputori, josta tekee halvalla hyviä peruslöytöjä: mummovaatetta, 90-lukua, vanhahkoja peruslaseja, kirjoja alkaen 30 senttiä kappale. Myös poistolaarissa on hauskoja laseja ja lautasia kymmenen sentin kappalehintaan. Erityistä huomiota herättää ilmeisesti vanhasta vaatekaupasta saatu Mic Macin kangas sovituspaikan verhona. Huomiota herättää myös hyväkuntoinen 70-luvun miesten nahkainen pikkutakki, jonka hinta on kolme euroa. Se olisi kannattanut siinä kunnossa raahata kotiin, mutta oli liian pieni minulle.

Mukaan lähtee outo Atlantis-aiheinen huuhaa-kirja, Rock'n'roll Revival -niminen rockabilly-kokoelma vinyylinä, punainen froteinen turbaani, jonka joku on ilmeisesti itse tehnyt vanhasta pyyhkeestä, vihreät muoviset nappikorvikset, keltainen farkkuinen lappushortsihaalari sekä vanha keltainen lautanen, joka näyttää ja tuntuu Arabialta, mutta mitään leimaa pohjassa ei ole. Saattaa olla Arabian sekundalaatua, jota on aikoinaan paljon leimatta myyty. Ostosten yhteishinta huitelee jossain neljän euron tietämillä. Paikassa olisi voinut kauemminkin viihtyä, mutta piti junaan ehtiä. (Jos Mänttään haluaa junalla, niin Vilppulassa pitää jäädä pois - ja vastavuoroisesti nousta siellä junaan. Aseman lähistöllä näytti olevan kirpputori, mutta siellä emme valitettavasti ehtineet käydä.)

Tampereen Nekalan kirppis ja Bonuskirppis

Minulla oli mahdollisuus piipahtaa kauniina sunnuntaina Tampereella kahdessa kirppiksessä, joista toisessa en ollut koskaan käynyt ja toisessa vain kerran tai kaksi. Nekalan kirppis - viralliselta nimeltään Kirpputori Salsa - sijaitsee keskellä Nekalan teollisuusaluetta, mutta mikä sijainnissa tai miljöössä hävitään, voitetaan myymälän isossa koossa. Tuttava, joka pitää myyntipistettä Nekalassa, sanoo että paikka on hyvä esimerkiksi polkupyörien ja huonekalujen myyntiin. Myyntipaikat ovat myös edullisia. Alkuperäinen yrittäjäpariskunta jää kuulemma kesällä eläkkeelle, mutta uusi pitäjä on jo tiedossa.

Käyntini oli todella nopea enkä kauhean hyvin ehtinyt tarkkailla myynnissä olevaa tavaraa. Yleisilme oli siisti, ei kuitenkaan liian siisti, ja tavaraa oli monenlaista - kuten kuvan Halinalle-nalle ja -pupu. Vinyylejä oli paljon, mutta luulisi Tampereella kaiken hyvän löytävän nopeasti ostajansa.

Aikaa Nekalan kirppiksellä menisi helposti parikin tuntia. Itse ostin vain 50 sentillä vanhan diskosinglen. Nappasin levyn sokkona, mutta kotona levy osoittautui aika hyväksi löydöksi:

Tampereen suosituimpia kirppiksiä on Itsenäisyydenkadulla oleva Bonus Kirppis. Se on hyvä esimerkki siitä, miten urbaani yleisökin voi pitää kirpputoria pystyssä: täältä on turha etsiä autonosia tai vanhoja jakoavaimia. Tavara on monipuolista ja vaihtelevaa, sarjakuvista uusiin levyihin, nuoren naisen vaatteista leluihin (silmiin osui esim. iso Lego-lentokone, hinta 30 e, mutta valitettavasti toinen moottoreista puuttui) ja takaisin. Esillä on koko urbaanin yliopistokaupungin elämä. Äitienpäiväsunnuntainakin paikka oli täynnä ihmisiä vielä hetkeä ennen sulkemisaikaa. Suosioon vaikuttaa varmasti se, että sijainti on keskeinen: lähellä ovat sekä rautatieasema, yliopisto että Tammelantori. Lisäksi julkinen liikenne hellii kävijää, ja oman autonkin pystyy tuurilla jättämään lähes kirppiksen eteen. Suosion kääntöpuolena ovat korkeahkot paikkamaksut.

Koska oli äitienpäivä ja olin ollut reissussa, ostin tuliaisiksi korkeakorkoiset remmikengät (pikkaisen käytetyt, 15 e, ehkä hitusen kalliit). Lapsi sai tuliaisiksi Pokémon-dvd:n, joka oli valitettavasti hiukan kärsinyt eikä ollut aluksi toimia kunnolla (hinta 1,5 e, tuli lunastettua kun sain levyn lopulta toimimaan). Itselleni ostin sarjakuvakäsikirjoittaja ja -kustantajan Pauli Kallion pöydästä toisen sarjakuvapiirtäjän Ville Pirisen bändin eli Black Audion käyttämättömän cd:n 15 eurolla sekä Patricia Highsmithin englanninkielisen pokkarin (2 e) ja vielä toiselta pöydältä Mojo-lehden välissä tulleen ilmaislevyn Beyond Punk, jossa on postpunkia 80-luvulta 2000-luvulle (50 senttiä).

Keikyä ja Kiikka

Satakunnan ja Pirkanmaan rajalla sijaitsevat entiset Keikyän ja Kiikan kunnat, joista sittemmin tuli Äetsä, joka sittemmin liittyi Sastamalaan, jonka keskus tunnetaan yleisehkösti Vammalana. Tässä koordinaatit Kirppismatkojen uusimmasta kohteesta.

Tällä kertaa helposti perille pääseminen vaatii autoa. Meillä oli auton omistava paikallisopas. Busseilla pääsee suurista kaupungeista kohtuuhyvin Sastamalaan (jossa on myös rautatieasema) ja Huittisiin, jotka ovat molemmat noin 15 kilometrin päässä, mutta pikkukylien bussit liikennöivät vain koululaisvuoroina.

Keikyällä on kaunis vanha kylänraitti, jonka varrella vanhassa K-kaupassa sijaitsee kirpputori Kauppakulma. Se on pieni hyllykirppis, joka palvelee myös karkkikauppana. Myyjä on ystävällinen, hyllypaikat täynnä ja hintataso matalalla, mutta suuria löytöjä emme tee. Tällainen hieno lastenistuin olisi ostettu, jos tarvittaisiin.

Hieno oli myös suurikokoinen kirjontatyönä tehty taulu, joka oli paikallisen käsityönikkarin joitain vuosikymmeniä sitten tekemä. Vanhaa tori- ja harrastajataidetta, jolla on parhaimmillaan oma selittämätön viehätyksensä, oli Kauppakulmassa enemmänkin.

Mitä ostimme?
- lastenkirjoja (Inger ja Lasse Sandberg: Peukku saa ystävän ja Peukku katsoo yötä, Camilla Mickwitz: Emilia ja Onni, lisäksi tuntemattoman tekijän vanha tyhmä lastenkirja)
- lapselle t-paita ja sortsit
- yksi vanha rikospokkari (Puuma-sarjan Murha myytävänä, painettu ilman vuotta, mutta on 1960-luvun alusta)

Lisäksi ilmaishyllystä löytyy erikoinen julkaisu, Enni Mustosen eli Kirsti Mannisen viihdejatkokertomus "Hukkakauraa" jostain sanomalehdestä irtileikattuna ja kansiin sidottuna! Mikään huippuharvinaisuus ei ole kyseessä, koska teksti on julkaistu romaaninakin vuonna 1986, mutta erikoisuus tämä kuitenkin on - joku on nähnyt valtavan vaivan, kirjan sitominen ei ole mitään yksinkertaista puuhaa.

Mitä maksoimme?
4,40 e

Kun ylitetään Kokemäenjoki ja käännytään Äetsän suuntaan, tullaan lähes saman tien Honkolan kylään. Sen vanhalla koululla on nyt reilun vuoden ajan toiminut kirpputori. Koululla kun ollaan, tilaa on runsaasti, ja tiloissa toimii myös käsityöyrittäjä. Myyjä pyörittää pientä kahvilaa kirppiksensä ohessa (pulla tuoretta ja hyvää).

Tavara on hyvin peruskirpputorimaista, taso vaihtelee pöydästä toiseen. Keräilytavaran myyjiä ei juuri ole, joten hinnat ovat kohtuulliset. Tyhjin käsin lähtö kuitenkin uhkaa, kunnes viimeisessä pöydässä myy joku, jonka kanssa kenkämaku ja kengänkoko täsmäävät.

Menneestä maailmasta muistuttavat nyt jo omalla viehättävällä tavallaan reseptikortit niille tarkoitetussa laatikossa. Myös keltainen 80-luvun sähkövatkain sopisi reippaaseen nykysisustukseen.

Mitä ostimme?
- kolmet korkokengät
- Burda-lehti 80-luvulta
- kasa kirjoja (mm. Jaroslav Hasekin Sotamies Svejkin uusi käännös 3 e, Solzhenitsynin viime aikoina taas kohutun Vankileirien saaristo -kirjan osat III-IV (20 senttiä!), Topeliuksen osittain kauhuhenkinen romaani Linnaisten kartanon viheriä kamari hyväkuntoisena 40-luvun kuvakantisena painoksena 1 e)
- vanha koulutaulu, aiheena Joosef myydään orjaksi (5,5 e ja hyvä kunto!)

Mitä maksoimme?
- yhteensä noin 20 e

Honkolasta matka suuntaa Kiikkaan, jossa toimii Suomen vanhin kehitysmaakauppa ja sen yhteydessä kirpputori. Kehitysmaakauppa-kirppis on ihan Äetsäntien varressa, mutta sinne päästäkseen on kurvattava kirkonkylään ja parkkeerattava tällaisen kyltin viereen:

Viehättävä vanha torppa vaikuttaa entiseltä rautatieasemalta, mutta myyjän mukaan se ei sitä ole. Tavaraa on varsinaisen talon lisäksi myös kylmässä piharakennuksessa. Tuvassa on ihana kakluunin lämpö.

Paljon näyttäisi olevan miesten päällys- ja pikkutakkeja sekä lastenvaatteita, ei niitä muodikkaimpia taaskaan. Kodintavaraa on melko vähän, ehkä pienistä tiloista johtuen. Osumme paikalle satsitarjouspäivänä, eli muovikassillisen vapaavalintaista tavaraa voi kerätä mukaansa viidellä eurolla. Se houkuttaa tekemään myös ei-ihan-välttämättömiä hankintoja: kotona mietin, mitä aion ommella suuresta palasta valkoista farkkua. Sortsit koko perheelle?

Mitä ostimme?
- ompelukankaita, mekon, kaksi kesäpuseroa, miesten kukonaskel-kuvioisen pikkutakin ja päällystakin, pienen pussin sekalaisia legoja
- pari kirjaa (mm. niteen japanilaisia runoja uusina käännöksinä)

(Kehitysmaakaupan puolelta ostimme myös cashew-pähkinävoita.)

Mitä maksoimme?
5 e

Pilkkumekko ja farkkukangas (roikkuu tyylikkäästi oven päällä) Kiikasta, kengät Honkolan koululta.