Somero

Kirppismatkalaiset ovat suorittaneet vuoden suuren kirppismatkansa. Tällä kertaa, kuten viime vuonnakin, liikuttiin Salon ja Kemiönsaaren tuntumassa. Avauskohteena oli aiemmin täysin tuntematon Somero. Siellä oli ennakkotietojen mukaan kaksi kirpputoria ja kierrätyskeskus, ja kaikissa ehdimme vierailla.

Ensimmäiseksi kävimme kirpputori Alihinnassa, joka löytyi helposti keskustan pääkadun varrelta. Alihinta erottui ensi silmäyksellä tavallisesta hyllykirpputorista runsaalla vanhan tavaran määrällä. Keräilytasoista tavaraa oli tarjolla paljon - useilla eri myyjillä ja lisäksi kaikesta päätellen omistajalla itsellään - ja niiden hinnat kohtuullisia. Esimerkiksi vanhoja astioita ja valaisimia oli tarjolla hyvin. Perähuoneessa oli lajitelma vintagevaatteita ja vanhoja lehtiä. Nuori kirppismatkailija ilahtui hyvästä valikoimasta Aku Ankan taskareita. Kattovalaisimia katselimme pitkään ja lopulta päätimme ostaa viisihaaraisen 1950-luvun kattolampun kesäkotimme olohuoneeseen. Tällaiset ovat isommissa kaupungeissa jo joko antiikkiliiketavaraa tai kirpputorillakin kalliita; tästä köyhdyimme 30 euroa.

Niin sanottu tavallinen hyllykirppistavara oli usein hinnoiteltu hassusti yläkanttiin. Arkitavaroita ei tästä paikasta ehkä kannattaisi ostaa. Se on kuitenkin pieni puute, kun keräilijälle on tarjolla niin monenlaisia herkkuja. Kassan yläpuolella hyllyssä nököttävät vanhat kumieläimet tosin taitavat olla paikan maskotteja.

Ostimme
- 1950-luvun kattolampun, 30 e
- 1950-luvun kukkamekon, 20 e
- kasan vanhoja pokkareita euron kappale
- pari vanhaa diskolevyä hintaan 2-3 e

Vintagepuvussa oli kaunis kangas ja edessä nappilista. 1950-luvun alusta.

Toinen somerolainen kirpputori oli Putiikki, josta oli vain vähän ennakkotietoja. Se osoittautui olevan hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteinen kirppis, pieni, mutta kiinnostava paikka. Putiikkikin löytyi ohiajaessa pääraitin varrelta, isommasta liiketalosta.

Somerolle ei kannata mennä maanantaina, sekä Alihinta että Putiikki ovat silloin kiinni.

Ensin näytti, ettei mitään erityistä löytyisi - valikoima oli jo tilan koon vuoksi rajallinen - mutta helmiä alkoi putkahdella esiin useammastakin laarista. Kaksi vanhaa talvitakkia lähtee mukaan, koska 60-70-luvun takkeja alkaa olla vaikea löytää sopuhintaan ja nämä ovat täsmälleen oikean kokoisia ja mallisia; hinnaksi tulee viisi euroa kappale. Ruohonvihreä, mustapalloinen suuri vaatekangas - varmaan 80-luvulta - päätyy joskus mekoksi tai hellehaalariksi. Vauvalle olisi ollut tarjolla froteemukavuuksia 70-luvulta; hän saa punaisen myssyn, röyhelöessumekon ja ihan nykyaikaiset leggingsit. Ystävälliset rouvat hinnoittelivat tuotteita aika vapaalla kädellä, mikä oli hauskaa. Kun kasa oli hinnoiteltu ja kaivoin seteliä lompakosta, osui viime hetken katsekierroksella silmiin astiahyllyn päältä messinkirunkoinen 1970-luvun joulukynttelikkö. Absurdi esine ostaa heinäkuussa, mutta näitä näkee niin harvoin, että tilaisuuteen oli pakko tarttua! Kynttelikön hinnaksi muodostuu kolme euroa.

Ostimme
- kaksi miesten 1970-luvun anorakkia
- suuren palan vihreä-mustapalloista vaatekangasta
- muutaman vauvanvaatteen, vintagea ja muuten söpöä
- vaaleansinisen pilkkumekon 70-80-luvun vaihteesta
- kakkuvuoan
- 70-luvun joulukynttelikön
- vauvalego-lentokoneen, jonkun muun pikkulelun
Maksoimme yhteensä 20 €.

Viimeiseksi jäi Someron kierrätyskeskus Ecotekola. Teollisuusalueella sijaitsevaa kierrätyskeskusta ei todellakaan ollut helppo löytää! Seikkailimme hallien välissä sorateillä jonkin aikaa ennen kuin löysimme Ecotekolan puuverstaan, josta meidät lopulta neuvottiin kierrätysmyymälään. Joka, kuten pian kävi ilmi, oli hieno vanhan ajan kierrätyskeskus. Suuri osa tavarasta oli aivan minihinnoissa ja niin sanottu parempi tavarakin, kuten hyväkuntoiset vanhat huonekalut, kohtuuhintaisia. Jos olisi ollut peräkärry mukana, olisin ostanut puukuorisen vanhan television (muutama kymppi, en muista tarkkaan) kissanpediksi. Lastauslaiturilla odotellut punainen vinyylisohvakin kiinnosti, mutta osoittautui rikkinäiseksi.

Nuoren kirppismatkaajan kanssa kaivettiin pitkään sotkuisia, mutta ah niin kiinnostavia runsaita lelulaareja, saaliina muun muassa 1970-luvun perässävedettävä kala, pupuatomipalikoita ja kumisia rullaeläimiä. Paikka ei ollut mikään siisteyden riemuvoitto, mikä ei muuten haitannut, mutta vaatepuoli oli toivoton: vaatteet eivät olleet rekeissä, vaan hyllyillä pinoissa, joita ostava yleisö oli vapaasti myllännyt. Varmasti hienojakin oli seassa, mutta emme jaksaneet etsiä niitä. Astioita oli paljon, mutta niiden seassa ei näyttänyt olevan japanilaisia retrokahvikuppeja ihmeellisempiä aarteita.

Kirjoja oli paljon, hinnoittelu ystävällistä: 50 senttiä kappale, mutta jos ostaa viisi kirjaa, maksoi kaksi euroa. Hyllyissä on paljon tavanomaista peruskauraa, unohtuneita lukuromaaneja ja vanhentunutta tietoa, mutta mukaan lähtee silti laatikollinen kirjoja: Ylen kolmiosainen historia, RAY:n julkaisema hienon näköinen pajatson historia ja kolme sidottua vuosikertaa Kulttuurivihkoja 70-80-luvun vaihteesta... Älkää kysykö, mitä näillä tehdään, mutta eihän niitä sinne voinut jättää. Myös Dalton Trumbon Sotilaspoika ja André Pieyre de Mandiarguesin kulttiromaani Tyttö ja moottoripyörä löytyvät. Kaikenlaista myös jäi hyllyyn, mutta aina ei voi voittaa. Esimerkiksi lastenkirjavalikoima oli kattava ja kiinnostava. Videokasetteja oli niinikään paljon, seassa paljon myös ennen videolakia julkaistuja elokuvia, joita ei yksinkertaisesti voi jättää ostamatta 20 sentin hintaan. Osa taitaa olla aika harvinaisia, esim. Asfalttiviidakkoa ei mainita oikein millään sivulla (se ei siis ole se John Hustonin klassikko), kauhean nimistä ja näköistä Sheriffin murheenkryynejä ei ilmeisesti ole oikein koskaan julkaistu, ei ainakaan dvd:nä. Kuvassa löytöjä tutkii pienin kirppismatkailija.

LP-levyjä oli myös paljon 50 sentin hintaan, niistä tarttuu matkaan esim. suomalaisen synadiskopopin helmi, Kake Randelinin Kop kop kop (1983), joka alkaa tällä klassikolla. Mitkä syntikat!



Kasettien seassa huomiota kiinnittää myös jonkun somerolaisen thrash metal -harrastajan kaikki nauhoitetut kasetit, yli 30 C-kasettia Anthraxia ja muuta menokamaa.

Kaiken kaikkiaan Somero oli oikein mukava uusi kirppistuttavuus. Seuraavalla kerralla sitten peräkärry mukaan - tai pakettiauto - tai bussi.

Laitila ja Uusikaupunki

Viime joulun alla tehdyllä Laitilan kirppismatkalla jäi hiukan kaihertamaan, että lähetystori oli silloin suljettu. Paikka nimittäin näytti varsin lupaavalta vanhan ajan kirppikseltä, eikä se ihan pienikään ollut. Niinpä suunnittelimme kesäisen päiväretken kulkemaan Turusta Uuteenkaupunkiin siten, että Laitilaan jäi puolentoista tunnin bussinvaihto. Sinä aikana ehdimme juuri mainiosti tutkia lähetystorin antimia.

Lähetystori oli tosiaan mukavan kokoinen paikka. Pitkät vaaterekit jakoivat tilaa, vaatteet olivat hyvin esillä. Vintageakin 70-luvulta alkaen pilkahteli seassa. Vauvalle löytyi vaatepuolelta 70-luvun essumekko, 80-luvun rusettipaita ja Nokian vaaleanruskeat vakosamettitennarit, muistaakseni nämä yhteensä kolmella eurolla.

Juri löysi 70-luvun kiiltävän kauluspaidan (merkkiä Story), nämä alkavat olla nykyään jo aika harvinaisia, ja tämä oli vielä oikeaa kokoakin! Mustan paidan lisäksi rekistä osui silmiin sopuhintaan Henkkamaukan Lagerfeld-sarjan frakkipaidan näköinen paitapusero, vitivalkoinen. Teini osti jättikokoisen ysärihupparin, ilmeisesti ironia silmäkulmista pilkahdellen. Alusvaatteista olisi hyvin hoikkavyötäröinen vintagefani löytänyt itselleen käyttämättömät alaliivit, hinta taisi olla kymmenen euroa. Oli hellepäivä ja liikkeessä järkyttävän kuuma, joten vaatteiden penkomiseen ja sovitteluun ei jaksettu uhrata paljon aikaa. Onneksi jaossa oli ilmaista mehua!

Kodintekstiileistä poimittiin mukaan Ritari Ässä -pussilakana (en tiedä, kuka sen alla uskaltaa nukkua). Lelulaarista löytyi yksi 60-luvun kopiobarbi, josta saattaa tulla vaikkapa kokoelman alku... Lisäksi ostettiin uudehko lautapeli Kadonneet kaupungit, mutta olimme huolimattomia - kotona huomattiin, että säännöt puuttuivat. Onneksi ystävä lupasi skannata ja lähettää ne.

Kirja-, levy- ja elokuvaosasto sen sijaan oli lähetystorilla hyvin vaatimaton, ilmeisesti joku käy hyllyjä ratsaamassa aika ajoin. Harmittamaan jäi, että kiireessä unohtui ostaa pehmodrontti. Ehkä se on siellä vielä, kun käymme Laitilassa seuraavan kerran.

Laitilasta suuntasimme Uuteenkaupunkiin, jossa jäimme pois ennen keskustaa tarkoituksenamme käydä kierrätyskeskuksessa ja sen viereisellä kirpputori Kauppapaikalla sekä automuseossa. (Kävimme Uudessakaupungissa myös pari vuotta sitten, tässä raportti.) Lastenvaunujen kanssa oli teknisiä ongelmia, mutta niistä onneksi selvittiin, kiitos läheisen huonekaluliikkeen ystävällisen myyjän, ja kierros päästiin aloittamaan Kauppapaikasta. Siellä oli kirpputorihyllyjen lisäksi suuri vanhan tavaran myymälän puoli. Astiavaraston olisi helposti saanut täyteen, jos se ei olisi jo; esimerkiksi vanhaa muovia oli tarjolla mukavasti, puhumattakaan järjen vievästä suolasirotinkokoelmasta! Ikävästi emme älynneet ottaa suolasirottimista kuvaa, mutta melkein pelkästään niiden takia kannattaa lähteä Uuteenkaupunkiin. Ostimme kuitenkin vain muutaman haarukan eväiden syömistä varten. Hyllypuolelta löytyi 80-luvun pilkullinen t-paita, 50 snt, lisäksi mukaan tarttuu kasa ilmaisia kirjoja, jossa jostain syystä mukana Henry Millerin Marussin kolossin suomennoksen ensimmäinen painos.

Yksittäinen myyjä tai kirppiksen pitäjä myy vinyylejä kirppishallin perällä. Levyillä on kovat hinnat, reilusti kolmesta eurosta ylöspäin, käytännössä riippumatta levystä. Mitään kovin erikoista ei silmiin osu, mutta kahdella eurolla lähtee brittipopbändi Shop Assistantsin ainoa LP, hintaa on ilmeisesti alentanut se, että joku on kirjoittanut takakanteen ostaneensa levyn 90-luvulla markalla jostain levykaupasta.



Kierrätyskeskus sijaitsee samalla kadulla kuin Kauppapaikka. Siellä on edelleen vanhan hyvän ajan periaate, että suurin osa tavarasta on todellakin ilmaista. Osa arvokkaammaksi katsotusta tavarasta on erillisellä myymäläpuolella; lähinnä astioita, kirjoja, joitain vanhoja lehtiä ja keräilytavaraa. Ilmaispuolen leluhylly on lähes tyhjä, mutta lattialla nököttää upea vanha liitutaulu, jonka Elina päättää saman tien kuljettaa Turkuun, maksoi mitä maksoi.

Vaaterekki näyttää ensin vaatimattomalta, mutta tuottaa positiivisen järkytyksen, kun mitäänsanomattomien massavaatteiden seasta löytyy hyväkuntoinen 40-luvun leninki. Ehkä samasta paikasta on tuotu myös kasa 50-60-luvun naisten hattuja. Vauvanvaatteitakin on pieni pino, ne tosin jo aika käytetyn oloisia. Astiahylly on koluttu tarkasti ja on lähes tyhjä. Kirjat ovat normaaleja kirppiskirjoja, joiden läpihinnaksi voisi hyvin laittaa 50 senttiä eikä kukaan häviäisi kaupassa. Hiukan jää kismittämään hyväkuntoinen 80-luvun miesten Nopsa, jolle oli pantu sopuhinta: 10 euroa. Pienellä tuunauksella siitä olisi saanut uskottavan hipsterihenkisen kaupunkipyörän! Mutta pyörää ei jaksattu ruveta raahaamaan.

Pienen kävelymatkan (joka ei tavaramäärästä johtuen ollut enää helppo!) jälkeen pääsimme automuseoon, joka sijaitsee Uudenkaupungin autotehtaan lähistöllä. Se on suositeltava vintaasihenkinen matkailukohde hienoine autoineen - näytteillä on muun muassa ensimmäinen Suomessa tehty auto, vuonna 1913 Mynämäellä valmistettu Korvensuu! (Harmillisesti missään ei sanota, että auto ei ole alkuperäisasussaan, kun siihen on ammoisen kolarin jälkeen vaihdettu traktorin maski.) Suosittelemme, jos vanhojen autojen muodot millään tavalla hivelevät silmää. Miksei enää ole turkoosin ja sinapin värisiä sisustuksia tai punavalkoraitaisia auton penkkejä? Äänestyksessä perheemme valitsi Jaguar E-Typen museon hienoimmaksi autoksi. Museon viihtyisyyttä lisäisi kahvila, mutta sille ei selvästikään ole tiloja. Kannattaa huomata, että museon lähelläkään ei ole ruokapaikkaa, viereiseltä Nesteeltäkään ei saa kuin karkkia.

Matka jatkui Uudenkaupungin keskustaan, jossa kävimme kahvilla torin varrella mukavan vanhanaikaisessa Rosamundassa. Torikirppis oli muuttanut torilta muutaman sadan metrin päähän vanhaan Ekamarketiin Alisellekadulle, mutta kirppis oli pahanlainen pettymys, sotkuinen hyllykirppis, jossa tavara ei ollut kovin kiinnostavaa. C-kasetteja penkomalla sai pari kiinnostavaa löytöä, Madnessia ja kajaanilaista 80-luvun lopun rockbändiä Jumalaista näytelmää, 50 senttiä kappale. Lisäksi löytyi nukkekodin kalusteita 70-luvulta muutamalla eurolla. (Sittemmin turkulaiselta kirpparilta löytyi Lundbyn nukkekotikin!)

Työttömien yhdistyksen kirppis oli heinäkuun ajan suljettuna, mutta pääsimme käymään myös Rekon osto- ja myyntiliikkeessä, jossa on aina mukava käydä kiireettömän tunnelman ja asiakasystävällisten hintojen ansiosta. Juri tekee hauskan löydön: Pen O'Rayn eli Pentti Räihän harvinainen seikkailuromaani Tropiikin kotkat (1945). Olisi siitä enemmänkin voinut maksaa, joku myy sitä nimittäin Huuto.netissä lähtöhintaan 39 euroa. Toivottavasti kauppias sai kuitenkin vastinetta rahoilleen! Lisäksi vhs-kaseteista löytyy hauskaa japsikamaa 80-luvun alusta: Ultramies-nimistä piirrettyä. Vanhat videokasetit kannattaa näköjään edelleenkin ratsata. Astiapuolella oli paljon hauskaa, Arabian Lumikukka-kuppeja esimerkiksi - niitä ostetaan kaksi - sekä puolalainen sydänkuvioinen emalimuki. Vanhaa vinyyliäkin on kaupassa myynnissä runsain mitoin, melko hyvin hinnoin. Joukossa paljon 60- ja 70-luvun rokkia.

Juri käväisi nopeasti myös Uudenkaupungin museossa, joka olikin miellyttävä kotimuseo, kauppias Wahlbergin asunto, joka on suurin piirtein siinä kunnossa, johon se jäi 1960-luvulla viimeisen asukkaan kuoltua. Tunnetusti talon jäämistö myytiin jättimäisessä huutokaupassa (tapauksesta on museossa esillä lehtijuttukin), mutta vastaavaa esineistöä on johdonmukaisesti jahdattu museoon näytille antiikki- ja muista liikkeistä. Museo antaa hyvän kuvan 1800-luvun porvariston hiukan pompöösistä tyylistä. Yläkerrassa on näyttely uusikaupunkilaisesta merenkulusta, mutta näyttely ei kauhean hyvin aukea satunnaiselle kävijälle, jolla ei ehkä ole alun alkaenkin tietoa aiheesta. Museoon kuuluu myös viihtyisä pihapiiri sekä pihan perällä oleva rekonstruktio suutarin verstaasta. Siellä on myös lapsille puuhaa. Uudenkaupungin museoon kuuluu myös kaksi muuta kohdetta, Luotsimuseo ja Merimiehenkotimuseo, mutta niissä ei ehditty käydä. Kalannin kotiseutumuseokin jää jollekin toiselle kerralle, jos liikutaan henkilöautolla.

Loimaa

Kirppismatkailijoiden ensimmäinen kirppismatkakohde kautta aikojen oli Loimaa. Silloin katsottiin vielä painetusta puhelinluettelosta, löytyisikö Loimaalta kirpputoria, kirppistä, lähetystoria... Ja löytyihän sieltä muutama. Legendaarinen seurakunnan kirpputori Katrilli oli valtava aarreaitta, joka kuitenkin lopetettiin jo lähes vuosikymmen sitten, rauha sen muistolle.

Välillä Loimaa tuntui kokonaan tyhjentyneen kirpputoreista, mutta nyt tilanteen tarkistaessamme niitä löytyi taas peräti viisi. Siinä viisi hyvää syytä hypätä junaan! Loimaan rautatieasema on ihan keskustan kupeessa, joten junalla on helppo tulla kirppistelemään.

Suuntasimme ensimmäiseksi Loimaan Seudun Työkeskuksen tuki ry:n kirpputorille Leppäkuljunkadulle, joka sijaitsee keskustasta katsoen joen toisella puolella, maltillisen kävelymatkan päässä. Kirpputori on suuressa hallissa, jonka yhteydessä on myös hyvin edullista lounasta tarjoava yhdistyksen pieni ruokala. Siellä söimme ihan kelvollisen jauhelihaspagettiannoksen.

Työkeskuksen spagetti bolognese ei ehkä vastannut
italialaisen pastan määritelmää,
mutta täytti vatsan edullisesti.

Kirpputori on yhdistelmä hyllykirppistä ja työkeskuksen tuotteiden myymälää. Ilmeisesti osa kirppistuotteistakin myydään työkeskuksen nimissä. Hintataso on keskimäärin hyvin halpa: löydämme esimerkiksi käyttämättömät 70-luvun alun mokkasaapikkaat kolmen euron hintaan (olivat vieläpä oikean kokoiset). Lisäksi sopuhintaan löytyvät toisetkin vanhat kengät sekä gobeliinilaukku. Myös suuri ilmaislaari kannattaa penkoa, sillä sen pohjalta löytyi 1950-luvun graafisesti kuvioitu verho; pariton ja pikkuvikainen, mutta hienoa materiaalia käsitöihin. Muutamalla myyjällä on tarjolla keräilytavaraa kuten vanhoja peltipurkkeja, muttei mitään hengästyttäviä aarteita kuitenkaan. Kirppis on avoinna arkisin klo 9-17 ja lauantaisin (paitsi heinäkuussa) 10-14. Kävelymatka keskustasta Leppäkuljuntielle kestää noin kymmenen minuuttia.

Hieno art deco -henkinen peltipurkki jäi ostamatta.

Kirpputori Säästöporsas on pienehkö hyllykirppis aivan torin tuntumassa (Satakunnantie 16). Tarjolla on huomattavan paljon retrotavaraa ja muuta vanhaa, ja käykin ilmi, että kirpputorin omistajalla on myös antiikkiliike kulman takana. Se on valitettavasti suljettu käyntipäivänämme. Hintataso vuokrapöydissä on kohtuullinen eli tavanomainen. Ostamme yhdestä pöydästä kasan pienen lapsen vaatetta 70-luvulta, hinnat vaihtelevat 50 sentistä pariin euroon, lisäksi omistajan omalta pöydältä Curtis Mayfieldin priimakuntoisen lp:n viidellä eurolla. Paljon hyvää tavaraa jää hyllyihin, mutta osassa kirjoista on aika kovat hinnat, joita uskoisi näkevänsä ennemminkin isoissa kaupungeissa.

Säästöporsaan kulman takana on myös pieni lähetyskirpputori, Talkootori. Se on auki vain muutaman tunnin viikossa, ja onnekkaasti olemme paikalla sopivana päivänä. Talkootorin avautumista odotellessa ehdimme kuitenkin käydä Kirpputori Helmessä, joka on toiminut jo pitkään kellarikerroksessa torin laidan liiketilassa. Helmi on suurehko ja sen tavaran laatu sekalainen, kuten hyllykirppiksillä usein. Tarjolla on lähinnä tavallista vähän kulahtanutta ja ei-kiinnostavaa romua. Ostamme vauvalle Star Wars -bodyn, 3 euroa. Mainittakoon kuitenkin, että Loimaan kulttuurielämää pitää yllä Helmessä toimiva levykauppias, jolla on laaja valikoima uutta ja vanhaa vinyyliä sekä cd:tä. Välittää näköjään myös Turussa toimivan Svart Recordsin levyjä, parista punk-uudelleenjulkaisusta tehtiinkin kaupat aivan silmiemme alla. Kirpputorit voivat mahdollistaa myös tällaisen liiketoiminnan, jollaista Loimaan kaltaisessa paikassa ei muutoin olisi.

Kahvitauon jälkeen matka jatkuu kohti Loimaan uusinta kirpputoria, Ysikirppistä. Matka näyttää kartalla helposti käveltävältä, mutta tosiasiassa Ysikirppikselle on keskustasta ehkä kolme kilometriä. Autolla yksi hujaus, mutta kävellessä oli usko loppua, kun ei tarkkaan tiennyt, mihin oli menossa. Sijainti (Lamminkatu 35) on teollisuusalueella.

Kirppiksellä on runsaat tilat, mutta myyjiä vähänlaisesti, jopa niin vähän, että vaikutelma on apea. Ostoksia tulee kuitenkin pari: muutama metri 40- tai 50-luvun kukallista vaatekangasta kolmella eurolla, pari Michael Connellyn kirjaa (joista toinen olikin jo omassa hyllyssä) sekä Serge Bramlyn laaja Leonardo da Vincin elämäkerta, joka neljällä eurolla on ihan hyvä löytö. Jos olisi jaksanut kantaa (tai olisi se pirun auto!), olisi voinut ostaa lasten kosketinsoittimen, jonka äänet ovat oudolla tavalla vinksahtaneet. Sillä olisi syntynyt oivaa noise-musiikkia, mutta kun ei niin ei. Sinänsä outoa, että rikkinäiseltä kuulostavasta lelusta pyydetään 20 euroa. Palvelu kirpputorilla on ystävällistä ja kahvit välipaloineen maistuvat.

Takaisin käveltyämme on Talkootori avannut ovensa. Siellä on vilkasta, jopa ahdasta, sillä liiketila on tavaran määrään nähden pieni. Mahdumme kuitenkin lastenvaunuinemmekin sisään. Päivän viimeisellä kirppiksellä alkaa jo väsyttää, eikä ostoksia tule paljon: pahvisivuinen lastenkirja, vanha vinkulelu, nukenvaunuista löytynyt pikkuisen tytön sydänkuosinen essumekko, joukko sekalaisia kirjoja (hieno japanilaisperäinen piirustuskirja, vanha uskonnollinen pamfletti noituudesta, asialliselta vaikuttava tietoteos apokryfikirjoista). Maksamme kasasta pari euroa. Kassalla huomiota herättää painokuva Axel Gallén-Kallelan omakuvasta, se lähtee kolmella eurolla. Ihan mainio löytö, vaikka onkin surkeissa muovikehyksissä. Talkootorin kannattaisi ainakin kirjojen suhteen miettiä myyntistrategiaa: laatikoissa ja romahtaneissa hyllyissä olevat kirjakasat eivät varsinaisesti houkuttele tonkimaan.

Talkootorin ikkunassa Niilo Yli-Vainiota.

Yleensä Loimaalla kannattaa poiketa myös kirjastossa katsomassa poistokirjahylly - tai oikeastaan kyse on kokonaisesta poistokirjahuoneesta, jossa on metreittäin opuksia. Nyt kuitenkin saalis on jo suuri ja junalle alkaa olla kiire, joten kirjaston aarteet jätetään teille seuraaville kävijöille.

Laitila

Kirppismatkat teki talvisateisen ekskursion Laitilaan, joka tunnetaan pikemminkin panimotuotteista ja kananmunista kuin kirppiksistä. Kuitenkin kirppiksiä löytyi mukava määrä ja vielä yksi miniantikvariaatti päälle. Vinkkinä, että maanantaina ei kannata Laitilaan etsiytyä, sillä kolkuttelimme turhaan erästä kiinnostavaa ovea...

Selvitimme etukäteen neljän kirpputorin osoitteet. Näistä Leppis-niminen oli maanantaisin suljettu, joten emme päässeet tutustumaan tähän loosikirppikseen tarkemmin. Poikkesimme ensimmäiseksi kuitenkin kirjakauppaan, joka on itsenäisenä tukemisen arvoinen. Laitilan kirjakauppa oli myös selvästi hyvin pidetty, ei olisi tullut mieleen syytellä huonosta ja yksipuolisesta valikoimasta. Myyjät keskustelivat keskenään Asko Sahlbergista, minkä jälkeen asiakkaan kanssa juteltiin Robert Craisista ja Lee Childista. Kirjakaupalla oli takahuoneessa pieni antikka, josta löytyi muutama kirja ostettavaksi. Hinnoissa oli jonkin verran jouston varaa, osa oli kirppis- ja osa divarihinnoissa. Osa kirjoista oli tosin jo arvottomia, harventaminen tekisi kuulemma jo 80-luvulla muodostuneelle valikoimalle hyvää. Kiinnostavin löytö oli varmasti Hugo Nousiaisen Yöpäivystäjät (1949), realistinen poliisiromaani. Myyjä kehui, että kiinni ollut kirppis Leppis olisi hyvä kauppapaikka. Lisäksi myyjä suositteli lounaspaikaksi lähi- ja luomuruokaa käyttävää thairavintolaa Justhai, ja yhdymme suosituksiin, hyvää ja maukasta sekä lisäksi edullista. Palvelu oli ystävällistä.

hyvännäköiset keittiönkaapit
Laitilan kirppiksellä

Kirjakaupalta jatkoimme Keskuskatua kirkon suuntaan, josta löytyi viehättävä eri-ikäisten talojen miljöö, sekaisin oli puutaloja, 1900-luvun alkupuolen kivitaloja ja toisen maailmansodan jälkeisiä kodikkaita pientaloja. Pian löysimme Laitilan kirppiksen, joka sijaitsi ilmeisesti kirjakauppana toimineessa vanhassa puutalossa (ks. yläkuva). Kirppis on ilmeisesti osto- ja myyntiliikkeen ja hyllykirpputorin yhdistelmä, jonka matala hintataso yllätti iloisesti. Juuri joulun alla esimerkiksi vanhaa joulutavaraa sai viidellä sentillä ja siitä ylöspäin, vanhoja postikortteja 10 sentillä/kpl. Huonekaluissakin olisi tehnyt löytöjä, jos olisi ollut mahdollista kuljettaa niitä; etenkin mattovalikoima oli hieno. Sen sijaan vaatteet olivat aika ankeita lukuunottamatta joitain 60-70-luvun hattuja, jotka jäivät meille tarpeettomina kuitenkin ostamatta. Laatikollinen vanhoja sinkkuja tuli käytyä läpi. Hinnat olivat sopuisat - euron kappale -, mutta kääreettöminä levyt olivat kärsineet. Riittävän hyvässä kunnossa olivat Olavi Virran kaksi sinkkua sekä hiukan camp-henkinen sinkku, jonka toisella puolella Carola lauloi "Hava Nagilahia" suomeksi, toisella puolella Leila Halme lauloi sanoitettua instruhittiä "Telstaria".





Keskuskadulta pääsee suoraan valtatien ali johtavalle pyörätielle, ja heti valtatien toisella puolen on kaksi kirppistä; helluntaiseurakunnan lähetystori ja uusi, suurehko hyllykirppis Wendi & Wiljami. Lähetystorin aukioloajoista meillä ei ollut tietoa etukäteen, ja suru oli suuri, kun huomasimme sen olevan maanantaisin suljettu. Täytyy kyllä sanoa, että kun soitimme seurakuntaan, yhteyshenkilö teki parhaansa etsiäkseen myyjää avaamaan oven, mutta ketään ei valitettavasti saatu hälytetyksi pikana paikalle. Lähetystorin arvio jää siis seuraavaan kertaan, mutta ainakin ulkoapäin se vaikutti varsin isolta.

Wendi & Wiljami oli osittain kiehtovakin paikka, siellä oli nimittäin näytillä kirpputorin pitäjän itse entisöimiä autoja, pari vanhaa Land Roveria, yksi varuskunnan paloauto ja pari muuta. Tavara oli tavanomaista hyllykirppiksen kamaa, uudehkoja vaatteita, mitäänsanomattomia kirjoja, jonkun verran dvd:itä ja muita levyjä. Jotkut hyllyt ovat kiusallisesti tyhjiä, mutta yleisvaikutelma on kuitenkin siisti. Parilla myyjällä on pari tavaraa, joiden oikea paikka olisi ollut roskis, kuten nurkasta koiran tai pienen lapsen järsimä 80-luvun vitsikirja. Lastenvaatteet eivät ole kovin muodikkaita, mutta kun ne sattuneesta syystä ovat ajankohtaisia bloggaajillemme, niin niitä ostimme aika määrän. Muuten löydöt jäivät Anne McCaffreyn lohikäärmekirjaan ja 7 rohkeaa miestä -dvd:hen.

tällainen hieno 70-luvun pulkka olisi Wendi & Wiljamissa
odottamassa uutta omistajaa

Vielä pitää mainita Laitilan Keskuskadulla sijaitseva mainio konditoria Tiihonen, jossa istuimme paluubussia odotellen.

Paluumatkalla jäimme pois Turun Kontti-kirppiksen kohdalla, sieltä löytyi aika paljon kaikenlaista, kuten kirjoja, mutta ne eivät ole tämän postauksen kohteena.

Perniö

Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä on muutama kirpputori, joille suuntasimme kesäisen retken. Kirkonkylällä sijaitseva Perniön kierrätyskeskus on pieni ja tiivis paikka - onneksi näin, koska ehdimme aikataulusekoilujen takia sinne vasta vajaa kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa. Onneksi henkilökunta on ymmärtäväinen. Paikkaan ei suinkaan kiivetä kuvassa näkyviä portaita, vaan ovesta käännytään heti oikealle. Itse talo muistuttaa urheilu- tai työväentaloa; toisella puolella taisi olla nuorisotila. Paikka on helppo löytää, sillä se sijaitsee kirkonkylän keskustassa Perniönjoen ylittävän sillan kupeessa.

Aukioloajat kannattaa tosiaan tarkistaa ennen kuin tulee paikalle!

Ylemmässä kuvassa näkyy taulu, jonka ostimme eurolla. Myyjä ei edes nähnyt taulua, kun huusimme myymälän perältä: "Mitähän tämmöinen taulu maksaa?" "Euron", oli salamannopea vastaus. Samanlaista reipasta hinnoittelua oli muutenkin: saimme kesäasunnolle upean, vähintään 50-luvulta peräisin olevan villamaton viidellä eurolla. Loisto-ostos, vaikka toisesta päästä matto olikin hiukan kärsinyt. Taulusta vielä: se on signeeraamaton ja selvästi amatöörin käsialaa, vaikkakin hyvää sellaista. Tulee mieleen, että kuva on kopio jostain tunnetummasta taulusta, mutta mistä? Se ei ole selvinnyt. Jos joku tietää, niin linkkiä kehiin!

Perniön kierrätyskeskuksessa on myös hyvä valikoima kirjoja, joskin suurin osa on kirjaston poistokirjoja - ilmeisesti Perniön kirjasto on lahjoittanut kierrätyskeskukseen valtavan määrän poistoja. Osa kirjoista on sekulia, osa hyviä. Oudosti kirjoja on hinnoiteltu niin että valtaosa on 20 senttiä kappale, mutta osa on ilmaisia, vaikka mitään laatueroa niissä ei näy. Vaatteita ja astioita oli myös hyvin edulliseen hintaan tarjolla, mutta suuria aarteita ei kummaltakaan osastolta irronnut.

Perniön kirkonkylällä on myös SPR:n kirppis, jonka näimme, mutta joka valitettavasti oli heinäkuun ajan suljettu. Jossain olisi pitänyt olla myös hyllykirppis, jota emme löytäneet, mutta sen sijaan löysimme lopettamassa olevan, jonkin korjaamon jäämistöä ja satunnaista tavaraa myyvän kirpputorin. Tuotevalikoima oli erikoisimmasta päästä koskaan: hyviä pajatyökaluja, K-kaupan vanhoja joulupusseja, savikiekkolevyjä ja vanhat hevoskärryt, noin esimerkiksi. Tämä paikka tuskin on enää monta päivää pystyssä, mutta mainittakoon kuriositeettina.

Melko lähellä Perniön kirkonkylää, vähän sieltä Kemiöön päin, mainosti tien varressa todellinen voittajakonsepti: vohvelikahvila ja takakonttikirppis. Emme osuneet kohdalle aukioloaikoina, joten emme tiedä, miten toimiva kirppis oli; vohvelit tietysti toimivat aina.

Maurin makasiini on legendan asemaan noussut osto- ja myyntiliike entisen Perniön aseman suuressa tavaramakasiinissa. Itse asemakylä on muuten todella kiinnostava ja viehättävä, harmi että melkein kaikki entisestä vauraudesta todistavat talot ovat tyhjillään; kylä onkin määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Mauri on selvästi haalinut tavaramakasiinille tavaraa jo pitkään, sillä paikka on sokkelomainen ja labyrinttimäinen, täynnä aivan kaikkea, kirjoista ja postikorteista taulunkehyksiin, mopojen osiin ja vanhoihin lastenvaunuihin. Maurin makasiiniin ei kannata mennä väsyneenä ja nälkäisenä niin kuin me teimme. Kauhean tarkkaan emme jaksaneet paikkaa syynätä ja löydöt jäivät vähäisiksi, vaikka on vaikea kuvitella, että tästä tavaramäärästä ei muka olisi löytynyt mitään ostettavaa.

Kaunis vanha kaappi. Tämän tapaisia huonekaluja oli kaupan kiitettävän paljon; hintoja emme valitettavasti tutkineet tarkemmin.

Tässä vähän maistiaisia makasiinin sisätiloista. Selviä osastoja tekstiileille, astioille, kirjoille jne. ei ollut, vaan kaikki todella oli suloisessa sekamelskassa keskenään.

Tämän tyyppisiä aarteita makasiinista olisi varmasti löytynyt enemmänkin. Kukikkaisiin kansiin kätkeytyy 1950-luvulla nuoruuttaan eläneen naisen muistokirja: lähinnä lehtileikkeitä, ilmeisesti omaa opettajanuraa sivuavia, sekä satunnaisia kuvia - ilmeisesti suurin osa kuvista on irrotettu ja käytetty tai myyty jossain muussa yhteydessä.

Tämä Lappi-kudonnainen olisi ehkä pitänyt ostaa omistamamme Satakunta-vastaavan kaveriksi.

Maurin makasiinista löytyi hyllyjen ja muiden kasojen muodostamasta huoneesta monta metrillistä lp-levyjä, joita käytiin ahkerasti läpi löytöjen toivossa. Ja löytyihän niitä, esimerkiksi amerikkalaisen uuden aallon bändin Tin Hueyn eka levy ei taatusti ole kovin yleinen. Finnish Graffiti -tuplan aiheuttama riemu hiukan laantui kotiin päästyä, kun huomattiin, että toinen levy puuttui ja se oli korvattu saman sarjan rautalankaosiolla, joka ei ole ollenkaan yhtä kiinnostava... Levyjen hinta menee jonnekin kahden ja kolmen euron paikkeille, jotkut lähtevät eurolla.

Maurilla kannattaa varmasti poiketa, jos kunnostaa vanhaa taloa tai jos suosikkityylisuunta on maalais- tai romuromanttinen. Retroväelle tarjontaa on vähemmän.

Raisio

Raision vaakuna

Minulla oli työasiaa Raisioon alkuviikosta, joten samalla tuli katsastettua Turun kupeessa olevan hiukan uneliaan pikkukaupungin kirpputorit ja vastaavat myymälät. Paljon niitä ei ole, ja muutama on lakkautettukin viime aikoina. Keskustassa ei esimerkiksi näytä enää olevan Torni-kirppistä, mutta sen lopettamisesta ei myöskään löydy mainintaa netistä.

Melko vastikään lähelle Myllyn massiivista ostoskeskusta on perustettu hyllykirppis nimeltään A-laatukirppis. Nimi ei jostain syystä herätä toivottuja mielikuvia. Paikka on kyllä siisti ja hyvin pidetty, mutta suuri osa hyllyistä ammotti tyhjyyttään. Tavarakin oli normaalia hyllykirppistavaraa: on pari kolme antiikkia sekä design-lasia ja -posliinia myyvää kauppiasta, loput on tavanomaista uudehkoa ja pois muodista mennyttä nuorten naisten ja keskiluokkaisten perheiden sekä pikkulasten vaatetta ja muuta. Yhdellä myyjällä oli oudosti niputettuja ja muovitettuja sarjakuva-albumeita halpaan hintaan: kolme euroa esimerkiksi kahdesta Tintti-albumista on huokea hinta, jonka olisin mielelläni maksanut, mutta en ensinnäkään ikinä muista, mitä meillä jo on. Toiseksi olisin mielelläni halunnut tarkistaa sarjakuvien kunnon myös sisältä.

Yhdellä myyjällä oli yllättäen uudempia laatusarjakuvia, kuten Hellboyta englanniksi. Nappasin hyllystä mukaan taiteellisempaa puolta edustavan Chris Waren Quimby Mousen (kuvassa). Tiedän Waren nimeltä, mutta sarjakuvaa en tuntenut entuudestaan - onneksi sarjakuvia hyvin tunteva ystävä oli kännykän päässä. Kuulemma halpa ostos tämä Fantagraphicsin julkaisema jättikokoinen alppari neljällä eurolla!

Matka jatkui keskustaan, jossa ei voi kuin kehua viisi kuusi vuotta sitten tehtyä keskustasuunnitelmaa. Nykyään Raisio tuntuu jopa oikealta kaupungilta eikä vain kauttakulkupaikalta ja nukkumalähiöltä. Raision keskustassa on vanhan ajan divari Kirja-Kissa, josta tekisi mielellään löytöjä, mutta hintataso on melko korkea. Hiukan oudoksuttaa se, että divarissa pidetään useita kappaleita samaa kirjaa hyllyssä vierekkäin - jos jotain kirjaa on vaikka viisi kappaletta, voiko siitä pyytää keräilyhintaa? Käsitystä ammattitaidosta ei kohota myöskään se, että suomenruotsalaisen kirjallisuuden klassikko Walentin Chorell on aakkostettu ulkomaisiin kirjailijoihin. Mutta miellyttävän viipyilevä paikka Kirja-Kissa on, ja hyllyissä on monenlaista kirjaa. Itse ostin kaksi Stephen Greenleafin 80-luvulla suomennettua, mutta yllättävän harvinaista yksityisetsivädekkaria, Turussa vaikuttaneen kirjailijan Kaarlo Isotalon esikoiskirjan, runoteoksen Yli karikon (1950) sekä kotimaisen pulpin unohdetun klassikon Heikki Seppälän novellikokoelman Musta pukki (1946). Myönnän, että valintani ovat usein erikoisia.

Ihana vauvansänky

Raision hienon kirjastotalon toisella puolella Nesteentien varrella on Raision kahteen eri myymälään jaettu kierrätyskeskus. Kruunukeskuksen talossa on huonekaluihin, pienelektroniikkaan, kirjoihin ja muuhun keskittyvä Ekotila, sitä vastapäätä on isompaan elektroniikkaan ja rakennustavaroihin keskittyvä Ekotori. Jälkimmäisessäkin näyttäisi satunnaisesti olevan muutakin tavaraa, kuten tauluja. Hintatasoa en siellä käynyt arvailemaan, kun en ostanut mitään.

Ekotila on valtava halli, jossa on paljon hienoja huonekaluja. Täältä saisi helposti ja melko halvalla itselleen hienon vintage-sisustuksen. Huomiota kiinnittää ainakin iki-ihana vauvan vanha sänky sekä vaaleanpuna-keltainen jalkalamppu, todennäköisesti 50-luvulta. Astioissa ja tauluissa ei ole yhtä hyvä valikoima eikä mihinkään tule oikein tartuttua. Ystävä on tosin löytänyt täältä Mauri Favénin grafiikanlehden. Vitriinissä on keräily- ja designpuoli, niille sopivin hinnoin. Lisäksi Ekotilassa on paljon huollettuja tietokoneita ja niiden näyttöjä sekä muita osia.

Vanha jalkalamppu Ekotilan myymälässä

Kirjat ja videot ovat sopuhintaisia: kirjat 30-50 senttiä, vanhat vhs-kasetit 20 senttiä. Dvd:itä oli vähän ja ne olivat pikkaisen ylihintaisia. Kirjoista otin jälleen kerran pari erikoisempaa valintaa: oudolla pin up -tyyppisellä kuvastolla varustettu lastenkirja Itämaisia kertomuksia (ei painovuotta, varmaankin 60-luvun lopulta), Anne Aarnion vanha kotimainen lastenfantasia Lintukansan poika (1978; näyttää olevan tekijänsä ainoa kirja) sekä ranskalaisen Léo Malet'n dekkari Aurinko nousee Louvren takaa (suom. 1995). Videokaseteissa jostain syystä kiinnittävät huomiota Richard Geren nimellä markkinoitu jakso jotain 80-luvun alun tv-sarjaa, jossa Gere ilmeisesti vilahtaa, sekä Jackie Chanin 80-luvun kung fu -leffa. En voi olla katsomatta vielä c-kasetteja, niistäkin tarttuu matkaan todella liikuttavalla kannella varustettu vanha äänikirja Tove Janssonin Kuka lohduttaisi Nyytiä -kirjasta.

Ostin myös vhs-kasetteja, yhden Mutanttininjakilpikonna-kasetin pojalle, mutta myös kammottavan näköisen kasetin nimeltä Kissa ja hiiri. Kasetin kansi on niin surkeasti piirretty, että se on lähes pakko ostaa. Kotona paljastuu, että siinä on sekalainen kokoelma vanhoja piirrettyjä: yksi on Kippari Kalle 60-luvun alennuskaudelta, kolme on tunnistamattomia klassisia piirrettyjä 40-50-luvuilta, yksi on täysin tuntematonta ehkä 60-luvun lopulla tehtyä piirrettyä, jossa seikkailee kolme kissaa aarteen perässä. Yhdessäkään elokuvassa ei ole alkutekstejä eli ne on todennäköisesti julkaistu ilman kunnollista lupaa. Tosin monet tällaiset ovat pitkään olleet public domainissa. Yhdessä osiossa vilahtaa amerikkalaisen tv-kanavan logo. Kasetin julkaisuvuosi: 1993. Näin ankeata meininkiä oli vain 20 vuotta sitten...

Hintaa koko Ekotilan kasalla on reilut kaksi euroa.

Ennen poislähtöä selaan laiskasti vinyylejä. Ekotilaan on näköjään tuotu jokin aika sitten Raision nuorisoasiainkeskuksen seiskatuumaisia - ehkä niitä on joku nuorisotalon dj veivannut? Aika kasaripainotteinen valikoima, mutta suosittelen vilkaisemaan. Itse en ostanut mitään.

Raisiossa on vielä toinen divari, Vaisaaren kirja, mutta siellä en ehtinyt käydä. Piti syödä päivällinen ensiksi ennen kuin tilaisuus kirjastossa alkoi. Kävin legendaarisella Kivelän grillillä, joka ei valitettavasti enää ollut ihan maineensa veroinen.

Uusikaupunki

Kävimme Elinan synttäripäivänä Uudessakaupungissa, jota viehättävämpää kesäkaupunkia saa hakea: merenlahti, lahden ympärille kerääntyneet kahvilat, satamaan ankkuroidut purjeveneet, puutalokorttelien melko koskemattomina pysynyt matala profiili... Heti kaupunkiin päästyämme söimme mitä ihanimmat leivokset (myös rocky roadia!) linja-autoasemalla sijaitsevassa uudessa Messi-kahvilassa; suosittelemme lämpimästi!

Uusikaupunki ei ole aiemmin näyttäytynyt minään kirppiskaupunkina, mutta tilanne on selvästi muuttunut. Emme käyneet kaikilla kirpputoreilla - kaupungin suurimmaksi ilmoitettu oli sen verran kaukana, ettemme hankkiutuneet sinne, kävellen kun olimme liikkeellä -, mutta pieneltä keskusta-alueeltakin löytyi neljä kirpputoria. Lisäksi kaupungista löytyy kaksi mukavaa osto- ja myyntiliikettä, joista turisteja houkutteleva Henrikin Tuote tosin oli pikkaisen liian kallis.

Ylisen- ja Alisenkadun väliseltä Liljalaaksonkadulta löytyi peräti kaksi kirppistä, ensimmäisenä A-killan pieni myymälä.

Kadulle oli nostettu halpoja 70-luvun mekkoja, joita mukaan tarttui kaksi kappaletta, sekä lastenvaatteita, kirjoja ja sekalaista tavaraa.

Sisällä oli vaatimaton tarjonta sekalaista eikä kovin kiinnostavaa tavaraa - suurelta osin vaatteita -, mutta niin vain sieltäkin seasta löytyi hyvä satsi 60-luvun lopun kalenteripyyhkeitä hienosti mankeloituna. Samoissa tiloissa toimii myös A-killan ylläpitämä kahvila, jossa hinnoittelu oli kohdillaan: kuppi kahvia maksoi 60 senttiä.

 

Vinottain vastapäätä A-killan kirppistä oli Uudenkaupungin työttömien kesäkirppis, jota voi pitää jopa aarreaittanakin, varsinkin kun portaikkoon sijoitetusta ilmaislaarista löytyi aimo määrä vanhoja vekkihameita. Kyllä ilmaislaarit kannattaa aina penkoa! Muista vaatteista mainittakoon omituinen havaijipaita, joka kotona tarkastaltaessa paljastui naistenvaatteeksi, ja sinapinkeltainen safarityylinen sortsihaalari.

Videokaseteista pyydettiin oikeaa hintaa, 10 senttiä kappale. Elokuvien seassa on paljon hyviä klassikoita, kuten Breakfast Club, mutta kasasta tuli napattua kuitenkin vain kaksi elokuvaa, amerikkalaisen indie-ohjaajan John Saylesin Auringon kaupunki eli Sunshine State (2002) sekä Filippiineillä kuvattua italokuraa eli The Black Cobra 2 (1990), jonka pääosassa on itse "boss man" Fred Williamson! Englanninkielisistä kirjoista löytyi Joseph Helleriä ja Jasper Ffordea 20 senttiä kappale. Mukaan lähtee myös 20 sentillä 70-luvulla Paletin julkaisema Purjelentopeli, jolle hinta oli täsmälleen oikea, vaikka pelilauta ihan hieno onkin. Peli on nimittäin uuvuttavan tylsä ja nopeasti läpipelattu.

Työttömien kirppikselläkin on kahvila, josta saa kotitekoisia pullia sekä kahvia ja mehua. Maksaa sai omantunnon mukaan.

Työttömien kirppikseltä vähän matkan päässä oli laadukasta ja kunnolla hinnoiteltua antiikkia ja vanhempaa designia tarjoava Akiliinan kirppis, joka myi myös uusia lastentarvikkeita.

 


Hyllykirppiksen hyllyistä suuri osa lienee pitäjän omia hyllyjä, mutta jos etsii hyviä sijoituskohteita, Akiliinan kirppikselle kannattaa suunnata. Meille tarttui käsin vain 80-luvun punaiset pyöreät aurinkolasit, joista poikamme innostui. Nyt on kyllä vaikea ymmärtää, miksemme ostaneet haitaulua.

Jonkin aikaa suljettuna ollut Torikirppis avasi sattumoisin juuri samana päivänä, kun olimme käymässä kaupungissa. Ainakin puolet hyllyistä oli vielä tyhjillään eikä tarjonta muutenkaan päätä huimannut - lapsille sen sijaan löytyi melkoinen harvinaisuus, Stormtrooper-sotilaan kypärä Star Warsista. Hintakin oli sopiva, ja niin kypärä päätyy tyttären tekemään kotielokuvaan. Saas nähdä mitä sieltä tulee! Viimeisestä pöydästä poimittiin myös 50-luvun ruusumekko, kuinka ollakaan sopivan kokoinen ja värinen. Hinta tosin kirppikselle suolaisehko 20 euroa, mutta kun oli syntymäpäivä ja kaikkea.

Uudenkaupungin osto- ja myyntiliikkeistä Rekon osto- ja myyntiliike oli sympaattinen, aina 80-lukuisesta lattiasta alkaen. Puutalossa on kuulemma tuolloin ollut bingo, jonka lattia liikkeessä edelleen on. Liike on täynnä erilaista kamaa eikä kaikki ole laadukasta antiikkia tai designia, vaan seassa on rehellistä kitschiä, matkamuistokrääsää ja Anttilan postikuvastoissa 70-luvulla myytyjä juttuja, kuten lampunkuuppa, jonka voi itse koota paperista.

Huippukuntoista muovista Miska-karhua en oikein voi vastustaa (8 e) enkä uusintapainosta Albert Hämäläisen kiinnostavasti nimetystä kirjasta Ihmisruumiin substanssi suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa: taikapsykologinen tutkimus, joka on alun perin vuodelta 1920. Kirjassa Hämäläinen selittää mm. mordvalaisten suhteesta virtsaan ja ulosteeseen. Psykiatrian yhteistyö -nimisen puljun julkaisema kirja maksoi hövelisti euron. Löytyi myös nippu keittokirjasia 50-60-luvuilta, yhteensä noin kympin.

C-kasetitkin tsekattiin (vinyylit jätettiin tällä kertaa väliin, koska levysoitin on lakannut tekemästä yhteistyötä eikä uutta ole vielä löytynyt). Courtney Pinen hillittyä brittijazzia 80-luvulta, Subdudesin New Orleans -musaa, Hausmyllyn suomiräppiä ja Frankie Lainen leffakantria tuli 50 senttiä kappale.

Henrikin Tuote -niminen osto- ja myyntiliike sijaitsee rantamakasiineilla.

Konsepti on kiva: paljon keräilytavaraa vanhoissa aitoissa, seassa myös vähäpätöisempää kamaa sekalaisissa säilytysratkaisuissa pimeissä nurkissa. Vanhoja aikakauslehtiä harrastavan kannattaa ilman muuta kiivetä yläkertaan ja varata paljon aikaa. Täällä hätkähdimme hintoja. Piti oikein ojentaa kaupan kesämyyjää, että normaalihinta nailonsaumasukille on vintageliikkeessäkin viisi euroa, ei kahdeksaa kuten heillä. Astioita emme edes yrittäneet ostaa, niiden hintatasosta oli jo etukäteen aavistus.

Uusikaupunki-päivään mahtui myös synttäripiknik ystävien kanssa, käynti Bonk-museossa sekä nacho-lautanen terassilla. Kulttuurihistoriallisessa museossa olisi näemmä ollut näyttely entisajan hienoista hepeneistä, mutta se jäi tällä kertaa valitettavasti näkemättä.

Parainen

Päätimme tehdä spontaanisti bussiretken Paraisille. Se on Turusta käsin helppoa, koska busseja menee puolen tunnin välein eikä matka kestä juuri sen pitempään. Paraisilla tiedettiin ennestään olevan kolme kirppistä, mutta yksi hyllykirppis oli näköjään lopettanut sitten viime kesän (sen tilalla oli keilahalli). Hyppäsimme bussista heti suntin ylittävän sillan jälkeen, ihmettelimme hetken Uudella Malmilla ja ylitimme sitten sillan Vanhalle Malmille, jossa olemassaolevat kirppikset sijaitsevat.

Missionsboden eli Lähetyspuoti sijaitsee Fredrikanaukiolla, sympaattista museo-kesäkahvila-käsityömyymälä Fredrikastugania vastapäätä.

Puoti pyörii vapaaehtoisvoimin, siksi erikoiset aukioloajat. Heinäkuussa puoti on auki vain torstaisin. Tavaraa on paljon, puoti täyttää kai kaksikin liikehuoneistoa vanhasta puutalosta (Vanhalla Malmilla kannattaa käydä jo talojen takia, kirppislöydöistä viis).

Hinnoittelu ilahduttaa. Ei tullut kysytyksi, olisiko purkin saanut mukaan, jos olisi ostanut koko purkillisen.

Tavaran runsaudesta erottui ehkä tavallista enemmän oikeasti vanhaa. Löytyi esimerkiksi saumallisia nailonsukkia, Silon alusmekko, pari essua ja kangasta, jotka ajoittaisin 60-luvulle tai vielä vanhempaan aikaan. Suuren luokan keräilytavaraa ei ollut, mutta mukavaa käyttökamaa paljonkin; tosin vaatepuolen löydöt olivat aika rajalliset koko perheellä.

Meidän kassiimme päätyi
- 90-luvun alun räiskyvän värinen kukkamekko
- muutama metri 60-luvun vohveliruututyyppistä pukukangasta
- viidet nailonsukat
- kokoalushame ja sukkanauhaliivi 60-luvulta
- kaksi vanhaa essua, joista toisessa yhteensopiva pannumyssy

- kaksi metallista leninkivetskaria
- 50-luvun brodyyrinen pikkupaitapusero
- vanha kirjailtu aamutakki, joka materiaalien, värin ja tyylin perusteella voisi olla vaikka sotaa edeltävältä ajalta, mutta tuskin sentään

- nippu Aku Ankkoja
- Yoohoo-pehmolelu ja joitain muita pieniä leluja
- (uudehkot) pilailusilmälasit, joista roikkuvat silmät vieterien päässä (8-vuotiaan mielestä tosi hienot)
- kahdeksankulmainen peltipurkki
- muutamia kirjoja (Thomas Mannin Kuninkaallinen korkeus mainittavimpana); kirjojen hinnoittelu oli sympaattista, mutta koijareita houkuttelevaa: kovakantiset 20 senttiä, pehmeäkantiset 10 senttiä kappale
- valkoiset kesäkengät

Yhteissumma 17,70 e oli meistä hyvin kohtuullinen; lisäksi saimme kaupan päälle vanhoja kortteja, joista osa oli 80-lukuista diskohenkeä huokuvia Fun-pops -kortteja.

Nokian Kesikset jäivät väärän koon vuoksi ostamatta ja viehättävä ristipistotyö syystä, jota ei kukaan tiedä. Hiukan jäi harmittamaan, että erikoinen vuonna 1967 (takana oli käsinkirjoitettu vuosiluku) kangastilkuista tehty "Mikki Hiiri ja Hessu ajavat autolla metsässä" -aiheinen taulu unohtui ostaa eikä siitä otettu edes kuvaa. Ehkä se odottaa meitä Missionsbodenissa vielä ensi kesänä?

Paraisten toinen kirppis, Wanha Kammari, sijaitsee ihan lähellä Missionsbodetia, saman kadun varrella oikeastaan. Etsi tämän näköistä taloa.

Wanha Kammari on hyllykirppis, jossa on myös kahvio. Tarjonta on melko tyypillistä hyllykirppiksille: sellaista tavallista hyvää perustavaraa. Joukossa oli joitain vanhoja helmiä, kuten Erik Koldin kukallinen Kaffe-purkki (4,50 e lienee nykyään halpa hinta siitä) ja nippu vanhoja kankaita eurolla. Kahvio oli täynnä kirjoja, joista moni oli ruotsinkielinen; hinnat paikoitellen divaritasoa. Aika vähän kuitenkin kertyi ostoksia. 

Oranssia Paraisilta. Punottu pikku kuppi ja Kaffe-purkki Wanhasta Kammarista, jouluaiheinen essu ja kahdeksankulmainen kukkarasia Missionsbodenista.