Lähetystori oli tosiaan mukavan kokoinen paikka. Pitkät vaaterekit jakoivat tilaa, vaatteet olivat hyvin esillä. Vintageakin 70-luvulta alkaen pilkahteli seassa. Vauvalle löytyi vaatepuolelta 70-luvun essumekko, 80-luvun rusettipaita ja Nokian vaaleanruskeat vakosamettitennarit, muistaakseni nämä yhteensä kolmella eurolla.
Juri löysi 70-luvun kiiltävän kauluspaidan (merkkiä Story), nämä alkavat olla nykyään jo aika harvinaisia, ja tämä oli vielä oikeaa kokoakin! Mustan paidan lisäksi rekistä osui silmiin sopuhintaan Henkkamaukan Lagerfeld-sarjan frakkipaidan näköinen paitapusero, vitivalkoinen. Teini osti jättikokoisen ysärihupparin, ilmeisesti ironia silmäkulmista pilkahdellen. Alusvaatteista olisi hyvin hoikkavyötäröinen vintagefani löytänyt itselleen käyttämättömät alaliivit, hinta taisi olla kymmenen euroa. Oli hellepäivä ja liikkeessä järkyttävän kuuma, joten vaatteiden penkomiseen ja sovitteluun ei jaksettu uhrata paljon aikaa. Onneksi jaossa oli ilmaista mehua!
Kodintekstiileistä poimittiin mukaan Ritari Ässä -pussilakana (en tiedä, kuka sen alla uskaltaa nukkua). Lelulaarista löytyi yksi 60-luvun kopiobarbi, josta saattaa tulla vaikkapa kokoelman alku... Lisäksi ostettiin uudehko lautapeli Kadonneet kaupungit, mutta olimme huolimattomia - kotona huomattiin, että säännöt puuttuivat. Onneksi ystävä lupasi skannata ja lähettää ne.
Kirja-, levy- ja elokuvaosasto sen sijaan oli lähetystorilla hyvin vaatimaton, ilmeisesti joku käy hyllyjä ratsaamassa aika ajoin. Harmittamaan jäi, että kiireessä unohtui ostaa pehmodrontti. Ehkä se on siellä vielä, kun käymme Laitilassa seuraavan kerran.
Laitilasta suuntasimme Uuteenkaupunkiin, jossa jäimme pois ennen keskustaa tarkoituksenamme käydä kierrätyskeskuksessa ja sen viereisellä kirpputori Kauppapaikalla sekä automuseossa. (Kävimme Uudessakaupungissa myös pari vuotta sitten, tässä raportti.) Lastenvaunujen kanssa oli teknisiä ongelmia, mutta niistä onneksi selvittiin, kiitos läheisen huonekaluliikkeen ystävällisen myyjän, ja kierros päästiin aloittamaan Kauppapaikasta. Siellä oli kirpputorihyllyjen lisäksi suuri vanhan tavaran myymälän puoli. Astiavaraston olisi helposti saanut täyteen, jos se ei olisi jo; esimerkiksi vanhaa muovia oli tarjolla mukavasti, puhumattakaan järjen vievästä suolasirotinkokoelmasta! Ikävästi emme älynneet ottaa suolasirottimista kuvaa, mutta melkein pelkästään niiden takia kannattaa lähteä Uuteenkaupunkiin. Ostimme kuitenkin vain muutaman haarukan eväiden syömistä varten. Hyllypuolelta löytyi 80-luvun pilkullinen t-paita, 50 snt, lisäksi mukaan tarttuu kasa ilmaisia kirjoja, jossa jostain syystä mukana Henry Millerin Marussin kolossin suomennoksen ensimmäinen painos.
Yksittäinen myyjä tai kirppiksen pitäjä myy vinyylejä kirppishallin perällä. Levyillä on kovat hinnat, reilusti kolmesta eurosta ylöspäin, käytännössä riippumatta levystä. Mitään kovin erikoista ei silmiin osu, mutta kahdella eurolla lähtee brittipopbändi Shop Assistantsin ainoa LP, hintaa on ilmeisesti alentanut se, että joku on kirjoittanut takakanteen ostaneensa levyn 90-luvulla markalla jostain levykaupasta.
Kierrätyskeskus sijaitsee samalla kadulla kuin Kauppapaikka. Siellä on edelleen vanhan hyvän ajan periaate, että suurin osa tavarasta on todellakin ilmaista. Osa arvokkaammaksi katsotusta tavarasta on erillisellä myymäläpuolella; lähinnä astioita, kirjoja, joitain vanhoja lehtiä ja keräilytavaraa. Ilmaispuolen leluhylly on lähes tyhjä, mutta lattialla nököttää upea vanha liitutaulu, jonka Elina päättää saman tien kuljettaa Turkuun, maksoi mitä maksoi.
Vaaterekki näyttää ensin vaatimattomalta, mutta tuottaa positiivisen järkytyksen, kun mitäänsanomattomien massavaatteiden seasta löytyy hyväkuntoinen 40-luvun leninki. Ehkä samasta paikasta on tuotu myös kasa 50-60-luvun naisten hattuja. Vauvanvaatteitakin on pieni pino, ne tosin jo aika käytetyn oloisia. Astiahylly on koluttu tarkasti ja on lähes tyhjä. Kirjat ovat normaaleja kirppiskirjoja, joiden läpihinnaksi voisi hyvin laittaa 50 senttiä eikä kukaan häviäisi kaupassa. Hiukan jää kismittämään hyväkuntoinen 80-luvun miesten Nopsa, jolle oli pantu sopuhinta: 10 euroa. Pienellä tuunauksella siitä olisi saanut uskottavan hipsterihenkisen kaupunkipyörän! Mutta pyörää ei jaksattu ruveta raahaamaan.
Pienen kävelymatkan (joka ei tavaramäärästä johtuen ollut enää helppo!) jälkeen pääsimme automuseoon, joka sijaitsee Uudenkaupungin autotehtaan lähistöllä. Se on suositeltava vintaasihenkinen matkailukohde hienoine autoineen - näytteillä on muun muassa ensimmäinen Suomessa tehty auto, vuonna 1913 Mynämäellä valmistettu Korvensuu! (Harmillisesti missään ei sanota, että auto ei ole alkuperäisasussaan, kun siihen on ammoisen kolarin jälkeen vaihdettu traktorin maski.) Suosittelemme, jos vanhojen autojen muodot millään tavalla hivelevät silmää. Miksei enää ole turkoosin ja sinapin värisiä sisustuksia tai punavalkoraitaisia auton penkkejä? Äänestyksessä perheemme valitsi Jaguar E-Typen museon hienoimmaksi autoksi. Museon viihtyisyyttä lisäisi kahvila, mutta sille ei selvästikään ole tiloja. Kannattaa huomata, että museon lähelläkään ei ole ruokapaikkaa, viereiseltä Nesteeltäkään ei saa kuin karkkia.
Matka jatkui Uudenkaupungin keskustaan, jossa kävimme kahvilla torin varrella mukavan vanhanaikaisessa Rosamundassa. Torikirppis oli muuttanut torilta muutaman sadan metrin päähän vanhaan Ekamarketiin Alisellekadulle, mutta kirppis oli pahanlainen pettymys, sotkuinen hyllykirppis, jossa tavara ei ollut kovin kiinnostavaa. C-kasetteja penkomalla sai pari kiinnostavaa löytöä, Madnessia ja kajaanilaista 80-luvun lopun rockbändiä Jumalaista näytelmää, 50 senttiä kappale. Lisäksi löytyi nukkekodin kalusteita 70-luvulta muutamalla eurolla. (Sittemmin turkulaiselta kirpparilta löytyi Lundbyn nukkekotikin!)
Työttömien yhdistyksen kirppis oli heinäkuun ajan suljettuna, mutta pääsimme käymään myös Rekon osto- ja myyntiliikkeessä, jossa on aina mukava käydä kiireettömän tunnelman ja asiakasystävällisten hintojen ansiosta. Juri tekee hauskan löydön: Pen O'Rayn eli Pentti Räihän harvinainen seikkailuromaani Tropiikin kotkat (1945). Olisi siitä enemmänkin voinut maksaa, joku myy sitä nimittäin Huuto.netissä lähtöhintaan 39 euroa. Toivottavasti kauppias sai kuitenkin vastinetta rahoilleen! Lisäksi vhs-kaseteista löytyy hauskaa japsikamaa 80-luvun alusta: Ultramies-nimistä piirrettyä. Vanhat videokasetit kannattaa näköjään edelleenkin ratsata. Astiapuolella oli paljon hauskaa, Arabian Lumikukka-kuppeja esimerkiksi - niitä ostetaan kaksi - sekä puolalainen sydänkuvioinen emalimuki. Vanhaa vinyyliäkin on kaupassa myynnissä runsain mitoin, melko hyvin hinnoin. Joukossa paljon 60- ja 70-luvun rokkia.
Juri käväisi nopeasti myös Uudenkaupungin museossa, joka olikin miellyttävä kotimuseo, kauppias Wahlbergin asunto, joka on suurin piirtein siinä kunnossa, johon se jäi 1960-luvulla viimeisen asukkaan kuoltua. Tunnetusti talon jäämistö myytiin jättimäisessä huutokaupassa (tapauksesta on museossa esillä lehtijuttukin), mutta vastaavaa esineistöä on johdonmukaisesti jahdattu museoon näytille antiikki- ja muista liikkeistä. Museo antaa hyvän kuvan 1800-luvun porvariston hiukan pompöösistä tyylistä. Yläkerrassa on näyttely uusikaupunkilaisesta merenkulusta, mutta näyttely ei kauhean hyvin aukea satunnaiselle kävijälle, jolla ei ehkä ole alun alkaenkin tietoa aiheesta. Museoon kuuluu myös viihtyisä pihapiiri sekä pihan perällä oleva rekonstruktio suutarin verstaasta. Siellä on myös lapsille puuhaa. Uudenkaupungin museoon kuuluu myös kaksi muuta kohdetta, Luotsimuseo ja Merimiehenkotimuseo, mutta niissä ei ehditty käydä. Kalannin kotiseutumuseokin jää jollekin toiselle kerralle, jos liikutaan henkilöautolla.
