tiistai 17. syyskuuta 2013

Vaasa ja Närpiö

(Kuva nyysitty Vaasalaisia.info -sivulta)
Tämä on vain hätäinen muistiinpano kaksi kuukautta sitten tehdystä Vaasaan kohdistuneesta kirppisreissusta, jolla otetut kuvatkin ovat kadonneet. Aiemmat kirjoitukset Pohjanmaan kirppisturneelta ovat yksityiskohtaisempia.

Vaasan luulisi olevan hyvä kirpputorikaupunki: se on vanha, se on melko suuri, se on varakas. Keskustan taloista monet ovat niin isoja, että luulisi olevansa Helsingissä. Silti Vaasan kirpputorit ovat yllättävän vaatimattomia.

Aloitimme kierroksen laitakaupungin teollisuusalueelta, jossa on kaksi isoa kirppishallia vierekkäin. Ensimmäinen on suuri SPR:n kirppis, mutta valikoima on aivan liian siistiä, uutta ja särmätöntä, että kiinnostus heräisi. Elina ei ostanut mitään, Juri haali kasan C-kasetteja, joista kirpputorilla oli yllättävän hyvä valikoima. Hyllyyn jäi paljon esimerkiksi 80-luvun sukkahousuheviä, jota ei kovin usein kasettina näe. Matkakumppani osti klassista musiikkia vinyylinä euron kappale - yhteensä 20 levyä! Kirjahyllyistä silmiin osui paljon ilmeisesti arvostelu- tai agentuurikappaleita ulkomailta, esimerkiksi amerikkalaisen Jack Finneyn aikamatkafantasia From Time to Time, mutta jotenkin ei nyt innostanut. Joskus kun kirppari on mälsä ja näkee vain yhden tai kaksi kiinnostavaa asiaa, ei jaksa ostaa niitäkään. Joskus kyllä saattaa ostaa jotain tämmöistä väkisin.

SPR:n vieressä oli kierrätyskeskus, joka oli jo astetta kiinnostavampi paikka, eikä vähiten huokean kahvila-ruokalan ansiosta. Täälläkin tavara oli aseteltu siististi ja tilavasti hyllyihin, mutta ehkä juuri tästä syystä ei syntynyt hillitöntä shoppailufiilistä. Matkaan napatut jutut olivat vähän sitä sun tätä: tv-sarja Kuuden miljoonan dollarin miehestä tehty palapeli, Philip Kerrin keskivertoa älyllisempi teknojännäri Esau pokkarina, puinen vanha rannerengas. Ilmaishyllystä tarttui käteen vielä sekalaisia kirjoja.

Närpiössä oli kirppis kiinni näin kivassa klassistisessa puutalossa
Vaasan viimeinen kirppiskohde oli Samaria-shop, joka sijaitsi aika kaukana keskustasta paikassa, josta ei ehkä arvaisi kirppistä etsiä. Se paljastuikin kohtuulliseksi lähetystoriksi, jossa oli paljon kaikenlaista vanhoista kengistä ja vaatteista laajaan ja erikoiseen kirjavalikoimaan. Kaikenlaisen kokeilun ja kaivelun jälkeen matkaan tarttui kuitenkin lähinnä vain kirjoja - mutta kirppariksi poikkeuksellisen hyviä: Thomas Mannin Kolme novellia, Volter Kilven uskonnollissävytteinen mietekirja Suljetuilla porteilla, kuvakirja Rembrandtin Raamattu-kuvituksista ja niin edelleen. Hintakaan ei ollut paha - joskin on jo häipynyt mielestä, mikä se tarkalleen oli. Matkakumppani löysi Waechtersbachin pilkullisen teekannun! (Laitettaisiin siitä kuva, mutta netistä löytyy vain sydänkuosisia teekannuja, esim. tässä.)

Mutta onneksi Vaasassa on muutakin kuin kirppiksiä (pätee tietysti aika moneen muuhunkin paikkaan). Modernin taiteen museo satamassa eli Kuntsi oli ehdottomasti käymisen arvoinen, samoin sen vieressä oleva perinteikäs ulkoilmaravintola. Tikanojan taidekodissa emme valitettavasti ehtineet käydä.

Sen verran vielä Närpiöstä, että sen kirppareille ei kannata vintage-, kirja- tai vinyylimetsästäjän suunnata. Toivon tähti -kirppikseltä tarttui mukaan yksi Chymoksen raitapurkki, muttei juuri muuta, ja sen vieressä sijainneelta hyllykirppikseltä ei mitään. Närpiön keskustassa oli pari kirppistä, viehättävän näköinen pikkupuoti (lähetystori ilmeisesti) ja kellarissa sijainnut kirppis, mutta molemmat olivat käyntihetkellä kiinni. Kiitokset sille viereisen kangaskaupan rouvalle, joka koetti soittaa lähetystorin myyjää paikalle! Närpiössä voimme suositella hyvää pizzeriaa, ruotsalaisen Sia-tehtaan jätskikioskia sekä yli 150 kirkkotallin absurdia näkyä.

2 kommenttia:

  1. Onnistuitte jotenkin missaamaan kaikki Vaasan oikeat kirpputorit :D Adam & Ewe, Suvi-Kirppis, Mustalahden puolella sijaitseva Fyndis ja jopa Omatori olisivat ollet suositeltavampia kohteita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Harri tiedosta! Vaasaan saatetaan hyvinkin joskus palata. Meillä oli vain muutama tunti aikaa käydessämme, joten kaikkia kirppiksiä ei ehditty kaivaa esiin.

    VastaaPoista