Kokkola

Toini Muonan käsinmaalattu kahvikuppi 

Pahoittelemme Kirppismatkat-toimituksessa: on kohta kaksi kuukautta siitä, kun kävimme Kokkolassa Suuren Pohjanmaan-kiertueemme lopuksi, mutta niin vain on jäänyt bloggaamatta. Seuraava teksti ei siis todennäköisesti kata aivan kaikkea. Lisäksi kamerastamme hajosi muistikortti, joten kuvat reissulta haihtuivat bittiavaruuteen.

Kokkola on aika lailla samanlainen kuin monet muutkin suomalaiset pienet kaupungit, paikoitellen viehättävän ja kiinnostavankin tuntuinen, mutta samalla myös nuhruinen ja hiljainen. Historia näkyy muutamissa komeissa kivitaloissa aseman lähettyvillä sekä tietenkin puukaupunginosassa. Turussakin on tottunut paljon kovempaan menoon. Totta kyllä, olimme liikkeellä lauantaina, emmekä olleet älynneet, että kaupunki voi hiljetä näin tehokkaasti keskellä päivää. Olimme typeryyksissämme ostaneet junaliput vasta kuudelta lähtevään junaan ja jouduimme odottelemaan aika pitkiä aikoja terassilla. Onneksi keskustasta löytyi myös ruotsalaisen Sia-jäätelötehtaan kioski – emme voi kuin suositella suola-kinuski -jäätelöä! (Tämä ei ole maksettu mainos.)

Kokkolan tulisi olla erinomainen kirppiskaupunki, koko ja historia täsmäävät. Ensimmäiseksi menimme Pietarin katulapset ry:n kirpputoriin Pitkänsillankadulla, jolla oli muitakin kirppiksiä, ja kaikki näytti aluksi upealta. Varsinaisia löytöjä tuli kuitenkin vähän. Lopulta hyllystä osui silmiin erikoinen yksinäinen kahvikuppi, jossa on mustaa ja valkoista hiukan seepramaisissa raidoissa. Se paljastui Arabian käsinmaalatuksi kupiksi ja myöhemmin vieläpä Toini Muonan suunnittelemaksi design-klassikoksi. Ikävää tietysti että se oli ainoa laatuaan ja ilman tassia, mutta ei kaiken tarvitse ollakaan täydellistä. Kolmen euron hintaan erinomainen löytö. Kuljetimme sen kotiin säilöttynä turvallisesti samalta kirppikseltä löydettyyn Erik Koldin muoviseen sydänpurkkiin. Elina ei löytänyt kenkähyllystä mitään, yllätykseksemme, mutta Juri löysi hyvät 80-luvun nilkkurit, jotka ovat erityisen muodikkaat tulevana syksynä.

Pietarin katulapset -kirppiksen läheisyydessä oli myös helluntaiseurakunnan lähetystori. Sekin vaikutti kodikkaalta ja lupaavalta paikalta, josta löytää halvalla tulevat parin seuraavan kauden särmikkäät trendivaatteet, mutta loppujen lopuksi mukaan ei käytännössä tarttunut mitään, paitsi kirjoja. Alakerrassa oli paljon opuksia ja hinnat halpoja: 50 sentistä puoleentoista ja kahteen euroon. Muutamia mainitakseni: Mika Waltarin Kulkurin valssi -käsikirjoituksesta 80-luvulla tehty valokuvaromaani, Joseph Conradin Lordi Jimin a-sarjan painos kansipaperein, Saul Bellowin Humboldtin lahja ja Kauko Käyhkön kirja Dallapésta. Vaatepuolelle oli erikseen tehty nuorisovaate- eli kasariosasto, josta olisikin löytänyt tyylipuhdasta sen ajan epookkivaatetta.

Tämän jälkeen kävimme museokorttelissa, jossa olivat sekä mukava lettukahvila että Kokkolan kaupungin luontokokoelmat. Tovinen meni ensiksi täytettyjä eläimiä ja sitten kivikokoelmaa tutkiessa. Maha täynnä lättyjä kävelimme Kokkolan halki ja suuntasimme vesitornille, jonka toisella puolella oli baptistiseurakunnan kirppis. Se tosin oli pettymys, vanhaa tavaraa oli tuskin nimeksi uuden ja tasalaatuisen seassa. Kangasosastolta löytyi 50- tai 60-luvulta peräisin olevat eläinkuvioiset lastenhuoneen verhot. Hienoa arkkitehtuuria ja muuta nähtävää matkalla kyllä oli, varsinkin hyljepatsas Katariinanpuistossa. Suomalaisille kaupungeille tyypillisesti vesitorniin ei päässyt.

Koetimme onneamme myös kauniissa puutalokaupunginosassa sijaitsevalla Yhteiskristillisen Lähetyskeskuksen kirpputorilla, mutta se oli kesälauantaisin suljettu. Miljöö oli kuitenkin niin viehättävä, että katukäytävän reunalla istuminenkin oli miellyttävää. Ikkunoista kurkistellen itse kirppiskin näytti hyvältä. Kauppakeskus Kallentorin hyllykirppiskään ei enää ollut auki, kun sinne yritimme, joten joudutte tyytymään tähän jonkun toisen tekemään bloggaukseen.

(Kuva nyysitty Kokkolan kaupungin sivuilta.)

Kokkolassa olisi ollut useita kiinnostavan kuuloisia kirppiksiä myös keskusta-alueen ulkopuolella, mutta meillä ei ollut mahdollisuutta tutustua niihin, koska liikuimme jalkaisin. Jälkeenpäin harmittaa, ettemme raaskineet ottaa taksia ja hurauttaa Meripuistoon (kuvassa), mutta minkäs nyt enää teet.