Kesän suuren kirppismatkan purkaminen on jäänyt vähän retuperälle, mutta tässä nopea ja lyhyt katsaus Karkkilaan. Aikataulumme oli pettänyt emmekä ehtineet käydä kuin yhdellä kirppiksellä sekä yhdessä osto- ja myyntiliikkeessä.
Nuorisoliiton lehden juliste
70-80-luvun vaihteesta.
Kirjokaari-kirpputorillakin kävimme tosi nopeasti ja lapsi nukkui autossa, joten jouduimme vuorottelemaan. Tarjonta oli lähetystoreille tyypillistä, mutta mitään erikoista ei osunut silmiin (paitsi hieno ja tietenkin liian pieni 70-luvun valkoinen miesten pikkutakki, jollaisia ei enää juuri löydy). Hintataso vaikutti korkeahkolta. Ilmaislaarista löytyi hyvä kasa lastenkirjoja, joista osa oli kirjaston poistokirjoja. Tällä hetkellä Karkkilassa on ilmeisesti vain yksi toinen kirpputori, Romuenkeli. Siellä emme tosiaan ehtineet käydä. Täällä on Romuenkeliä ehditty arvioida.
Osto- ja myyntiliike Retro & Romu sijaitsee hienossa vanhassa liiketilassa aivan kadun varressa. Jo ulkonäkö alkuperäisine ovineen houkuttelee. Retro & Romun tarjonta oli asiantuntevasti valittua tyylikästä skandinaavista muotoilua: huonekaluja, astioita, jonkin verran kankaita ja muuta. Kaupan edessä on hieno suora vanhoja polkupyöriä hyvässä kunnossa, mummopyörästä 70-luvun rossipyörään. Myytävänä on myös vanha SDNL:n Toveri-lehden juliste, kovaan hintaan 40 eurolla. Olisi jännä kuulla, onko se mennyt sittemmin, kysyntää ei varmaankaan ole kovin paljon, vaikka omalla tavallaan hieno ja hauskakin juliste on.
Kaj Franckin suunnittelemaksi sanottu tuhkakuppi.
Matkabudjetti ei ole suurensuuri, mutta Juri innostuu ostamaan Kaj Franckin suunnitteleman tuhkakupin, johon on painettu Puutalo-nimisen firman tyylikkäästi piirretty mainos. (Tähän tulee mahdollisesti lisää kuvia toiselta koneelta, mutta don't hold your breath.)
Tämänvuotinen suuri kirppiskierros suuntautui Uudellemaalle ja Kanta-Hämeeseen. Aloitimme kierroksen Lohjalta, jossa oli hyvä kierrätyskeskus, mutta josta ei ole juurikaan kuvia. Lohjan kiertsissä oli mainio periaate myydä oikeasti halvalla ja antaa ilmaiseksikin - hintaesimerkkinä se, että miesten pikkutakit maksoivat 40 senttiä kappaleelta.
Vhs-kasetit kannattaa edelleen tsekata.
Tästä huolimatta tavaraa riitti. Halli, jossa kierrätyskeskus sijaitsee, oli suuri, ja lisäksi toisessa rakennuksessa oli kierrätyskeskuksen kesäkirppispuoli, jossa oli ainakin huonekaluja ja rakennustarvikkeita. Suurin ja paras valikoima näytti olevan astioissa ja kodintavaroissa; vitriinistä napattiin yksi Nanny Stillin suuri Grappo-lasi, 6 e. Vaatteet ja lastentavarat vaikuttivat vähän läpikolutuilta, kiertovauhti on niissä varmasti kova. Huonekalupuoleen ei juuri kiinnitetty nyt huomiota käytännön syistä - mitään ei kuitenkaan olisi voitu ostaa mukaan. Matkakumppani löysi vinyyleistä kiinnostavia erikoisuuksia, Love Recordsin julkaiseman Chile-tukikonsertista tehdyn levytyksen sekä Leninin (!) puheita. Kirjat ovat Lohjalla halpoja, kalleimmillaankin vain kolme euroa (paria poikkeusta lukuun ottamatta, mutta poikkeukset eivät kuitenkaan olleet kovin kiinnostavia). Seassa on kiinnostavasti uudehkoa naistutkimusta, kuten Rosi Braidottia. Matkaan lähtee esimerkiksi Mäntyniemen arkkitehtuuria esittelevä kirja (3 e) sekä kasa lastenkirjoja ilmaislaarista. Ilmaiseksi lähtee myös vhs-kasetti, jossa 70-80-luvun kotimaisia lastenanimaatioita (ks. kuva).
Tiukan päiväohjelman vuoksi jätimme tyystin väliin kaikki Lohjan hyllykirpputorit, joita olisi ollut ainakin neljä, ja päätimme jatkaa ruokatauon jälkeen naapurikuntaan. Se harmitti, että pikkuinen Pelastusarmeijan myymälä oli suljettu käyntipäivänämme. Se on kuitenkin olemassa ja avoinna maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin. Ruokatauko pidettiin kauppakeskus Lohjantähdessä sijaitsevassa Sushi Housessa, jonka 9,80 euron hintainen lounas oli hintansa väärti: sushit olivat maukkaita, tuoreita ja niitä oli paljon erilaisia.
Kirppismatkailijat ovat kovia hyväntekeväisyyskirppisten faneja, ja siksi Vihdissä ensisijaiseksi kohteeksi valittiin Manna-Kirppis, jota pitää ViaDia-yhdistys. (Lohjallakin olisi jossain ollut saman yhdistyksen kirppis, mutta se oli suljettu käyntipäivänämme.) Katsokaa, miten hieno! Tältä kuuluu kirpputorin näyttää. Kirppiksen naapureina oli paljon metelöiviä naakkoja.
Sisältä myös. Kiinnostavaa näkyy ainakin valaisimissa, seinälle ripustettavissa ja astioissa. Kuvaajan selän taakse jää eteinen, jonka takana toinen huone täynnä vaatteita ja kodintekstiileitä.
Astioissa noudatettiin tarkan ostajan linjaa ja mukaan lähti vain yksi Rörstrandin tarjoilulautanen Canaria-sarjaa (1950-luvun lopulta, suunnittelija Marianne Westman). Ompelutarvikkeista löytyi nippu 50-60-luvun ompelukaavoja ja pari metallivetoketjua.
Kirjapuoli ei ole kovin hyvä, vaikka kirjoja on yksi huoneellinen. Mukaan lähtee tuoreehko käännös Lewis Carrollin Liisa-kirjasta Through the Looking-Glass sekä omituinen Emanuel Swedenborg -käännös Avaruuden maapallot, jonka Sitadel-seura (?) on julkaissut monistenipun näköisenä vihkona. Mainittakoon vielä, että kirpputorin takana oli huonekalupuoli erillisessä vajassa, sieltä jonkun kannattaa käydä hakemassa hieno 60-luvun senkki, 40 eurolla varsinainen löytö. Senkistä ei valitettavasti saanut kuvaa, eikä sitä saatu myöskään ostettua. Joskus pitää lähteä kirppismatkalle pakettiauton kera.
Myös Vihdissä on useita hyllykirppiksiä, joista keskeisen sijainnin takia valikoitui katsottavaksi Hiiden Kirppis. Se oli pienehkö, vilkas ja varsin siisti hyllykirppis, josta etenkin lastenvaatteita etsivä olisi löytänyt aarteita. Keräilykamaa oli tarjolla vähän; eräällä hyllyllä komeilleet Iran peltipurkit jätettiin ostamatta huolimatta kohtuuhinnoista, koska ne eivät kuulu oman keräilyharrastuksen ydinalueelle. Yhdellä pöydällä oli vanhoja tauluja, mutta taulut ovat kirppismatkalla hankalia ja taulut jäivät, varsinkin kun yhtään täysosumaa ei niissä ollut, vaikka hyviä tussipiirroksia olivatkin.
Vihdissä jäi tsekkaamatta myös pari hyväntekeväisyyskirppistä aukiolosyistä. Paikallinen ortodoksiseurakunta näyttää pitävän keskiviikkoiltapäivisin kesäkirppistä ja Pisara-niminen ilmeisesti jonkin kristillisen yhteisön kirppis oli niin ikään suljettu tiistaina. Jos joku vierailee näillä, olisi mukava kuulla vaikutelmia!
Kiinnostavin Vihdin kirpputoreista oli kuitenkin avoinna: vuosia haaveilun kohteena ollut kierrätysmyymälä Wanhakierto-Finafynd Selin kylässä. Samaria-yhteisön ylläpitämä kirpputori, joka tunnetaan myös nimellä Selki-asema, on toiminut jo vuosikymmeniä. Seuraava kuva ei ehkä ole kauhean hyvä, mutta antaa osviittaa kirppishallin mittasuhteista: vaatehallin takana on vielä huonekaluhalli, jota ehdimme vain nopeasti vilaista; takaviistoon vasemmalle jää astiaosasto, ja kuvaajan taakse jäävässä erillisessä suuressa huoneessa oli retro-osasto.
Eikä siis "retrorekki" vaan erikseen rekki lasten retrolle, miesten retrolle ja niin edelleen. Huu! Valitettavasti kirppismatkaaja oli taas kovin valikoiva ja osti vain yhden vanhan pikku mekon pikku tyttärelle, mutta myös aikuisten valikoimasta olisi voinut tarvitseva löytää hyvää 1960-luvun perusvaatetta kohtuuhinnoin - sitä vanhempia vaatteita ei myymälässä oikein ollut. Tämä ei ole merkittävä miinustekijä, sillä vanhin vintage alkaa jo olla kadonnut hyväntekeväisyyskirppiksiltä nettikirppis- ja erikoismyymälätuotteiksi. Selistä löytyi kuitenkin esimerkiksi 60-luvun Nokian tossut, kokoa 42 (olisi pitänyt olla 43, jolloin olisi ollut loisto-ostos).
Yhdet 1950-60-lukujen vaihteen kävelykengät kuitenkin löytyivät, korkolaputtomina 3 e. Viininpunaiset miestenkengät ovat mokkaa ja vielä hyvässä kunnossa. Retropuolella oli myös kodintekstiilejä, jonkin verran astioita ja sisustusesineitä sekä kankaita ja tilkkuja osin valmiiksi pussitettuina. Ihastuimme peräti kolmeen vanhaan keramiikkaesineeseen, joista yksi lienee jonkun itse maalaama Kilta-kermapullo, hyvin aikansa hengen mukainen (pohjassa on nimikirjaimet ja vuosiluku -56). Lapsia varten ostettiin vanha Disney-kangas, joka on hiukan viallinen ja päätyy jatkojalostukseen. Kirjojakin Selki-asemalla oli paljon, osa vieläpä huvittavasti jaoteltu kotimaisiin mies- ja naiskirjailijoihin - tästäpä mallia divareille! Vhs-kaseteista löytyy yksi erikoisuus: sekopäinen rock-komedia Tähtijengi (Get Crazy Usa!), jossa Malcolm McDowell parodioi Mick Jaggeria. Elokuvaa ei ole julkaistu dvd:llä eikä ilmeisesti koskaan julkaistakaan.
Ensi kerralla Loppi, Karkkila, Riihimäki ja Hyvinkää!
Jokioisten Emmauksen ei niin houkutteleva julkisivu
Tässä on vähän vierähtänyt aikaa siitä, kun viime kesän Suuresta Kirppisreissusta on viimeksi postattu Kirppismatkoihin. Reissu suuntautui Kemiönsaaresta ensiksi Salon kautta Somerolle (jossa mahtavat kirpputorit ja eritoten kierrätyskeskus, lue täältä lisää!), sitten Forssaan, josta pyrittiin nopeasti iltapäivän lopuksi Jokioisiin. Ehdimme juuri ja juuri, mistä kohta lisää.
Jokioinen on pieni ja historiallisesti kiinnostava kunta, joka on aivan Forssassa kiinni. Sen merkittävin matkailukohde on varmasti vanha Forssan ja Humppilan välinen kapearaiteinen rautatie, josta nykyään on jäljellä on vain pätkä Jokioisilta eteenpäin. Jokioisilla on myös hieno puukirkko, mutta meidän mielestämme sen oleellisimpiin nähtävyyksiin kuuluu myös Emmauksen kirpputori. Se ei ole aivan Jokioisten keskustassa, vaan muutaman kilometrin päässä siitä, hiukan sellaisen etäisyyden päässä, että ehtii usko loppua ennen kuin vastaan tulee tienviitta, jossa lukee "Emmaus". (Vinkki: ainakin pitää ajaa museorautatien yli.)
Emmauksen kirpputori ei ole kovin usein auki. Se on avoinna parittomina viikkoina keskiviikkoisin klo 16-18 ja lauantaisin klo 10-14, ja me olimme liikkeellä tiistaina, sentään viikolla 31. Olimme laittaneet sähköpostia etukäteen ja kysyneet, olisiko mahdollista, että liike olisi auki, kun olemme tulossa mahdollisesti vain kerran eläissämme (mikä on jälkikäteen ajatellen epätodennäköistä!) ja olemme myös kirjoittamassa kirpputorista blogitekstiä. Jo vain se kävi, mutta oman ehtimisemme kanssa oli vähän niin ja näin, kun Somerolla ja Forssassa oli vierähtänyt niin kauan aikaa.
Ja varsinkin kun yritimme ehtiä vielä tsekkaamaan Jokioisten keskustassa olevan hyllykirppiksen, joka oli menossa viideltä kiinni. Emme ensiksi olleet löytää sitä, ja kun se löytyi, osa meistä juoksi väärin pysäköidystä autosta kirppikselle noin minuuttia vaille viisi. Kirpputorin pitäjä oli sen verran höveli, että antoi meidän tulla sisään, vaikka olikin laittamassa ulkokamoja jo sisään. Muutkin ehtivät paikalle ja teimme ihan kelpo kierroksen. Jokioisten hyllykirppis oli siisti ja hintataso oli suurelta osin kohtuullinen, mutta keräilykelpoista kamaa ei hirveästi ollut. Elina löysi tosin vanhoja saumasukkia sopuhintaan.
Juri osti muutamia vinyylejä, joista eniten olisi ilahduttanut Black Fist -nimisen blaxploitaatioelokuvan soundtrack (myynnissä netissä muutamia, halvimmillaan 12 euroa), mutta vasta kassalla maksaessa huomattiin, että levy oli aika naarmuinen. Hintakaan ei ollut paha, joten se tuli mukaan. Samaan satsiin kuului myös pari diskolevyä sekä nyt Suomen-keikkojensa ja syövästä parantumisensa takia ajankohtaisen Wilko Johnsonin seiskatuumainen "She Does It Right" (Dr. Feelgoodin vanha hitti). Levytkään eivät kalliita olleet, mutta naarmuisuus harmittaa. Levyt saattoivat olla jonkun isommassa kaupungissa toimivan levymyyjän huonommin liikkuvaa sorttia, ainakin ne olivat selvästi myymälän omia, eivät hyllykirppiksen asiakkaan. Lisäksi kirppikseltä löytyi sellainen mökille tarvittu käyttöesine kuin pieni työkalulaatikko.
Ja sitten Emmaukselle! Kello oli tässä vaiheessa jo yli puoli kuusi ja pelkäsimme, että olemme auttamatta myöhässä eikä kukaan enää jaksa pitää putiikkia auki. Ja kun viimein löysimme paikan, kävi niin kuin olimme pelänneet: ovi oli kiinni eikä ketään ollut paikalla! Mitä nyt tehdään?! Paikka vaikutti todella lupaavalta: epämääräisen näköinen puutalo keskellä ei mitään. Kaivoin netistä puhelinnumeron, ja kun tiesin, että Jokioisilla Emmaukseen liittyy myös yhteisö, ajattelin, ettei se voi olla kaukana. Ystävällinen nuori mies vastasi puhelimeen ja selitin asian ja pyytelin anteeksi, että olimme tulleet paikalle niin myöhään, jolloin nuori mies vain vastasi tulleensa välillä syömään, menee muutama minuutti, hän tulee avaamaan.
Odottelu kannatti. Jokioisten Emmaukseen astuminen on "living the dream", niin kuin eräs tuttava sanoi Jurin joskus postattua Facebookiin kuvan jostain kämäisestä pikkupaikkakunnan kirpputorista. Emmaus on ollut samoissa tiloissa jo 1970-1980-luvun vaihteesta ja kamaa on haalittu siitä asti. Puutalo - mikä lieneekään ollut alun perin - on täynnä kaikkea astioista ja C-kaseteista tauluihin ja kirjoihin. Myös vaatteita ja muita tekstiilejä on paljon, samoin vinyylilevyjä. Runsaassa lastenvaatteiden ja lelujen tarjonnassa ihastuttaa retro perussävy. Kaikenlaista osuu silmiin heti: Mauno Koivistoa esittävä virallinen taulu, outo grafiikanlehti, jossa on alaston yksisilmäinen nainen. Kohta jo pyörryttää tavaran runsaus, vaikea päättää, mistä nurkasta aloittaisi tutkimisen.
Kirjojakin on paljon, osa on uusia Emmauksen pasifististen ja anarkismiakin lähestyvien aatteiden mukaisia pamfletteja. Emmaukselta saakin mukaansa pienen esitteen, jonka mukaan Emmaus käyttää kirppismyynnistä saamansa varat "sodan ja kapitalismin runtelemille alueille ns. kehitysmaissa". Ihailtavaa idealismia näinä kyynisen barbarian aikoina! Käytetyissäkin kirjoissa on lähes divarihinnat, mikä vähän laskee mielialaa, mutta eipä kaikkea toisaalta tarvitse alihintaankaan myydä.
Navetassa muovidesignia
Varsinaisen myymälän takana on myös vanha navetta, joka on sekin täynnä tavaraa: huonekaluja, pyöriä, suksia... Löytyy myös vanha muovinen pesukone, jollaisella Juri muistaa pesseensä omat ekat pyykkinsä 90-luvun alussa: koneeseen laskettiin kuumaa vettä hanasta, ja veteen kaadettiin pesuaine ja laitettiin pyykit sekaan. Navetan puolelta löytyy mökille 70-lukuinen keittiönlamppu hintaan 3,50. Valaisimia olisi ollut tarjolla paljonkin hienoja ja vanhoja.
Yli tunnin pähkäilyn jälkeen mukaan lähtevä tavaraläjä on aikamoinen: muutama vanha juomalasi mökille, muutama muu kodintavara (vanhaa muoviesineistöä oli mukavasti), 60-70-luvun lastenmekkoja, pari ikivanhaa Aku Ankan taskaria nostalgiannälkään, muita vanhoja lasten- ja nuortenkirjoja sekä leluja, sininen pilkkuhame, sulkapallomailoja mökille, kasa kirjoja (tässä vaiheessa, yli kuukausi tapahtuneen jälkeen alla olla liian hankala muistaa, mitä ne olivat), levyjä ja kasetteja ja paljon muuta. Perheen poika sai kauko-ohjattavan Lego-auton (joka tosin paljastui Legoksi vasta myöhemmin) ja perheen pikkuinen Fisher-Price -talon tai vastaavan ison hökötyksen.
Levyistä hauskin lienee rap-yhtye 3rd Bassin hip hop -hitti "Pop Goes the Weasel".
Upean kirppiskokemuksen kruunaa Arabian Pomona-sarjan kulho, joka lähtee matkaan 20 eurolla, vaikka sen lähtöhinta oli 35 euroa. (Elina on postannut Pomonasta täällä jo aiemmin.) Vielä ennen lähtöä Juri huomaa myyjän jalkojen juuressa ison kasan vanhoja savikiekkoja, joissa ikivihreää kotimaista, Annikki Tähteä ja muuta, sekä vanhaa jazzia. Mutta kaikkea ei voi ostaa, vaikka mieli tekisikin. Levyt jäävät - ja lienevät tähän mennessä jo ostetut. Kevyempiä kun ovat, tiskiltä napataan ja saadaan kaupanpäälliseksi vanhoja onnittelukortteja, ehkä 60-luvulta. Kaikki ostoksemme maksoivat yhteensä 50 euroa.
Emmauksen valtavat kasettilaarit
Jokioisten Emmaus oli niin hieno paikka, että melkein epäröimme siitä kirjoittaa. Saisimme pitää sen itsellämme, jos emme kertoisi kokemuksesta muille, mutta toisaalta sellainen olisi tämän blogin eetoksen vastaista. Emme tiedä, koska taas pääsemme käymään Jokioisilla, mutta kovasti kyllä reissua suunnittelemme. Ehkä Huittisten lähellä asuva sukulainen saa luvan auttaa...
Reissu suuntautui vielä Jokioisilta Kemiöön palaamiseen jälkeen Dragsfjärdin lähetyskirppikselle, joka on auki vain kerran viikossa, sekä Perniöön, jossa toimivat sekä kierrätyskeskus että SPR. Lisäksi ajettiin Tammisaareen, jossa käytiin Emmauksessa sekä lähetystorilla, jossa ei päästy viime vuonna käymään. Saas nähdä, ehditäänkö näistä kirjoittaa tarkemmin, mutta kaikki olivat mainioita paikkoja, vanhan kunnon ajan kirpputoreja, eivät mitään tylsiä ja ylihinnoitellun krääsän hyllykirppiksiä.
Forssa on kohtuullisen iso kaupunki neljän ison kaupungin risteyksessä (Helsinki, Turku, Tampere, Pori) ja lähellä on muitakin vaihtelevan kokoisia pitäjiä, joten sen luulisi olevan hyvä kirppiskaupunki. Forssassa onkin pari hyvässä maineessa olevaa hyllykirppistä, mutta kiertueellamme emme ehtineet niihin pistäytyä - varsinkin kun meillä on aina päämääränä ehtiä käydä kaikki kiinnostavat hyväntekeväisyyskirpputorit lävitse. Lisäksi Somerolla oli mennyt sen verran aikaa, että olimme Forssassa vain hetken ennen matkan jatkamista Jokioisille.
Forssassa on ainakin kolme hyväntekeväisyyskirppistä. Torin lähellä olisi vapaaseurakunnan lähetystori, mutta se on käyntipäivänä kiinni.
Aiemmalla käynnillä muutamia vuosia aikaisemmin paikka oli ihan mainio pieni lähetystori.
Fidalta löytynyt vanha lasten alusmekko
Fidan kirpputori on valitettavasti samanlainen kuin muutkin Fidat, hivenen kallis ja hivenen tylsä valikoimaltaan. Ehkä Fidoihin ei tule erikoisempaa kamaa tai sitten sitä ei päästetä myyntiin - tai sitten se viedään käsistä saman tien? Osaako joku selittää? Tällä kertaa löytyy vain 80-luvun sinisankaiset miesten aurinkolasit sekä järkiostos: hyvännäköiset ja oikeankokoiset miesten shortsit. Lisäksi perheen puolivuotiaalle löytyy hiukan lasten vintagea kuten nailoninen leveä alusmekko 50-60-luvulta. Lastentarvikkeet tuntuvat aika läpikolutuilta, ilmeisesti Fidalla käy paljon lapsiperheasiakkaita.
Fidalta jatkoimme uuteen tuttavuuteen, Syöpäyhdistyksen Solukkoon.
Kauppakadulla hiukan piilossa sijaitseva Solukko on suurehko ja mainio vanhan ajan hyväntekeväisyyskirppis, jossa tavara on suurelta osin halpaa eikä niin lajiteltua ja kuolleen siistiä kuin Fidalla. Paikan penkomiseen olisi mennyt enemmän aikaa kuin meillä oli käytettävissä, mutta ehdittiin silti ratsata suuri osa vaatteista, levyt, kasetit, elokuvat ja kirjat.
Ostoksia kertyy: kaksi Antti Tuurin romaania (osittain työtarkoituksiin, osittain ihan vain lukemiseen) sekä muita kiinnostavampia kulttuurikodin kirjoja, muutama englanninkielinen tietokirja, kuten Anthony "Kellopeli appelsiini" Burgessin laaja kurssikirja English Literature, muutama vhs-kasetti (lapsi nappaa Jurassic Park -sarjaan kuuluvan Lost Worldin, koska edellisellä viikolla oli käyty katsomassa Jurassic World, kaseteilla on sopuhinta, 20 senttiä kappale), muutama C-kasetti ja pari vanhaa vinyyliä. Vinkki muuten tuntemattomien kasettien ja levyjen osteluun: melkein kaikki on nykyään YouTubessa, kannattaa sieltä hakea biisit ennen ostopäätöksen tekoa. Nyt mukaan tarttuu tällä metodilla ainakin 60-luvun brittiläisen psykedeelisen The Herd -bändin sinkku "From the Underworld". Samalla säästyy turhilta ostoksilta, hyllyyn jää Solukossa Cat Stevensin albumi, joka YouTubesta tsekattuna kuulostaa tylsältä.
Astiapuolella on paljon vanhaa muovia, ostamme kaksi violettia Mepal Servicen 60-luvun kulhoa. Hauskoja peltitarjottimiakin olisi, mutta koetamme pidättäytyä hankkimasta niitä lisää. Vaatteista löytyy 1950-lukulainen taftinen jakku- ja leninkiyhdistelmä, joka vieläpä osui olemaan alessa, hinnaksi jäi 3,25 euroa. Juri löytää myös tyylikkään kermanvalkoisen kesäpusakan 70-luvun lopulta - näitä ei enää juuri näe! Vaatteita on kaiken kaikkiaan todella paljon, mutta suurin osa epäkiinnostavaa parin vuoden takaista muotivaatetta. Käsityöharrastajaa ilahduttaa löytää vanhoja ompelukaavoja, 1,50/kpl.
Solukossa oli palveltu retroa ja vintagea hakevaa asiakasta
Lastenkirjojen seasta löytyy yksi Lucky Luke -albumi. Se maksaa 25 senttiä, koska lasten tavarat, joihin sarjakuvat ilmeisesti lasketaan, olivat puoleen hintaan.
Hiukan koominen hetki koettiin, kun Juri viime hetkellä nappasi cd-levyn, jossa oli house-klassikoita 80-luvulta (ks. video). Laarissa luki, että kolme levyä saa kahdella eurolla. Juri kysyi: "Mitä maksaa, jos ottaa vain yhden?" Myyjä: "No sitten ne on 50 senttiä kappale."
Tämän jälkeen olikin pakko lähteä kahville ja jätskille sekä suunnata auto kohti Jokioisia, jossa odottikin ehkä reissun hienoin paikka! Stay tuned for more news!
Kirppismatkalaiset ovat suorittaneet vuoden suuren kirppismatkansa. Tällä kertaa, kuten viime vuonnakin, liikuttiin Salon ja Kemiönsaaren tuntumassa. Avauskohteena oli aiemmin täysin tuntematon Somero. Siellä oli ennakkotietojen mukaan kaksi kirpputoria ja kierrätyskeskus, ja kaikissa ehdimme vierailla.
Ensimmäiseksi kävimme kirpputori Alihinnassa, joka löytyi helposti keskustan pääkadun varrelta. Alihinta erottui ensi silmäyksellä tavallisesta hyllykirpputorista runsaalla vanhan tavaran määrällä. Keräilytasoista tavaraa oli tarjolla paljon - useilla eri myyjillä ja lisäksi kaikesta päätellen omistajalla itsellään - ja niiden hinnat kohtuullisia. Esimerkiksi vanhoja astioita ja valaisimia oli tarjolla hyvin. Perähuoneessa oli lajitelma vintagevaatteita ja vanhoja lehtiä. Nuori kirppismatkailija ilahtui hyvästä valikoimasta Aku Ankan taskareita. Kattovalaisimia katselimme pitkään ja lopulta päätimme ostaa viisihaaraisen 1950-luvun kattolampun kesäkotimme olohuoneeseen. Tällaiset ovat isommissa kaupungeissa jo joko antiikkiliiketavaraa tai kirpputorillakin kalliita; tästä köyhdyimme 30 euroa.
Niin sanottu tavallinen hyllykirppistavara oli usein hinnoiteltu hassusti yläkanttiin. Arkitavaroita ei tästä paikasta ehkä kannattaisi ostaa. Se on kuitenkin pieni puute, kun keräilijälle on tarjolla niin monenlaisia herkkuja. Kassan yläpuolella hyllyssä nököttävät vanhat kumieläimet tosin taitavat olla paikan maskotteja.
Ostimme
- 1950-luvun kattolampun, 30 e
- 1950-luvun kukkamekon, 20 e
- kasan vanhoja pokkareita euron kappale
- pari vanhaa diskolevyä hintaan 2-3 e
Vintagepuvussa oli kaunis kangas ja edessä nappilista. 1950-luvun alusta.
Toinen somerolainen kirpputori oli Putiikki, josta oli vain vähän ennakkotietoja. Se osoittautui olevan hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteinen kirppis, pieni, mutta kiinnostava paikka. Putiikkikin löytyi ohiajaessa pääraitin varrelta, isommasta liiketalosta.
Somerolle ei kannata mennä maanantaina, sekä Alihinta että Putiikki ovat silloin kiinni.
Ensin näytti, ettei mitään erityistä löytyisi - valikoima oli jo tilan koon vuoksi rajallinen - mutta helmiä alkoi putkahdella esiin useammastakin laarista. Kaksi vanhaa talvitakkia lähtee mukaan, koska 60-70-luvun takkeja alkaa olla vaikea löytää sopuhintaan ja nämä ovat täsmälleen oikean kokoisia ja mallisia; hinnaksi tulee viisi euroa kappale. Ruohonvihreä, mustapalloinen suuri vaatekangas - varmaan 80-luvulta - päätyy joskus mekoksi tai hellehaalariksi. Vauvalle olisi ollut tarjolla froteemukavuuksia 70-luvulta; hän saa punaisen myssyn, röyhelöessumekon ja ihan nykyaikaiset leggingsit. Ystävälliset rouvat hinnoittelivat tuotteita aika vapaalla kädellä, mikä oli hauskaa. Kun kasa oli hinnoiteltu ja kaivoin seteliä lompakosta, osui viime hetken katsekierroksella silmiin astiahyllyn päältä messinkirunkoinen 1970-luvun joulukynttelikkö. Absurdi esine ostaa heinäkuussa, mutta näitä näkee niin harvoin, että tilaisuuteen oli pakko tarttua! Kynttelikön hinnaksi muodostuu kolme euroa.
Ostimme
- kaksi miesten 1970-luvun anorakkia
- suuren palan vihreä-mustapalloista vaatekangasta
- muutaman vauvanvaatteen, vintagea ja muuten söpöä
- vaaleansinisen pilkkumekon 70-80-luvun vaihteesta
- kakkuvuoan
- 70-luvun joulukynttelikön
- vauvalego-lentokoneen, jonkun muun pikkulelun
Maksoimme yhteensä 20 €.
Viimeiseksi jäi Someron kierrätyskeskus Ecotekola. Teollisuusalueella sijaitsevaa kierrätyskeskusta ei todellakaan ollut helppo löytää! Seikkailimme hallien välissä sorateillä jonkin aikaa ennen kuin löysimme Ecotekolan puuverstaan, josta meidät lopulta neuvottiin kierrätysmyymälään. Joka, kuten pian kävi ilmi, oli hieno vanhan ajan kierrätyskeskus. Suuri osa tavarasta oli aivan minihinnoissa ja niin sanottu parempi tavarakin, kuten hyväkuntoiset vanhat huonekalut, kohtuuhintaisia. Jos olisi ollut peräkärry mukana, olisin ostanut puukuorisen vanhan television (muutama kymppi, en muista tarkkaan) kissanpediksi. Lastauslaiturilla odotellut punainen vinyylisohvakin kiinnosti, mutta osoittautui rikkinäiseksi.
Nuoren kirppismatkaajan kanssa kaivettiin pitkään sotkuisia, mutta ah niin kiinnostavia runsaita lelulaareja, saaliina muun muassa 1970-luvun perässävedettävä kala, pupuatomipalikoita ja kumisia rullaeläimiä. Paikka ei ollut mikään siisteyden riemuvoitto, mikä ei muuten haitannut, mutta vaatepuoli oli toivoton: vaatteet eivät olleet rekeissä, vaan hyllyillä pinoissa, joita ostava yleisö oli vapaasti myllännyt. Varmasti hienojakin oli seassa, mutta emme jaksaneet etsiä niitä. Astioita oli paljon, mutta niiden seassa ei näyttänyt olevan japanilaisia retrokahvikuppeja ihmeellisempiä aarteita.
Kirjoja oli paljon, hinnoittelu ystävällistä: 50 senttiä kappale, mutta jos ostaa viisi kirjaa, maksoi kaksi euroa. Hyllyissä on paljon tavanomaista peruskauraa, unohtuneita lukuromaaneja ja vanhentunutta tietoa, mutta mukaan lähtee silti laatikollinen kirjoja: Ylen kolmiosainen historia, RAY:n julkaisema hienon näköinen pajatson historia ja kolme sidottua vuosikertaa Kulttuurivihkoja 70-80-luvun vaihteesta... Älkää kysykö, mitä näillä tehdään, mutta eihän niitä sinne voinut jättää. Myös Dalton Trumbon Sotilaspoika ja André Pieyre de Mandiarguesin kulttiromaani Tyttö ja moottoripyörä löytyvät. Kaikenlaista myös jäi hyllyyn, mutta aina ei voi voittaa. Esimerkiksi lastenkirjavalikoima oli kattava ja kiinnostava. Videokasetteja oli niinikään paljon, seassa paljon myös ennen videolakia julkaistuja elokuvia, joita ei yksinkertaisesti voi jättää ostamatta 20 sentin hintaan. Osa taitaa olla aika harvinaisia, esim. Asfalttiviidakkoaei mainita oikein millään sivulla (se ei siis ole se John Hustonin klassikko), kauhean nimistä ja näköistä Sheriffin murheenkryynejä ei ilmeisesti ole oikein koskaan julkaistu, ei ainakaan dvd:nä. Kuvassa löytöjä tutkii pienin kirppismatkailija.
LP-levyjä oli myös paljon 50 sentin hintaan, niistä tarttuu matkaan esim. suomalaisen synadiskopopin helmi, Kake Randelinin Kop kop kop (1983), joka alkaa tällä klassikolla. Mitkä syntikat!
Kasettien seassa huomiota kiinnittää myös jonkun somerolaisen thrash metal -harrastajan kaikki nauhoitetut kasetit, yli 30 C-kasettia Anthraxia ja muuta menokamaa.
Kaiken kaikkiaan Somero oli oikein mukava uusi kirppistuttavuus. Seuraavalla kerralla sitten peräkärry mukaan - tai pakettiauto - tai bussi.
Viime joulun alla tehdyllä Laitilan kirppismatkalla jäi hiukan kaihertamaan, että lähetystori oli silloin suljettu. Paikka nimittäin näytti varsin lupaavalta vanhan ajan kirppikseltä, eikä se ihan pienikään ollut. Niinpä suunnittelimme kesäisen päiväretken kulkemaan Turusta Uuteenkaupunkiin siten, että Laitilaan jäi puolentoista tunnin bussinvaihto. Sinä aikana ehdimme juuri mainiosti tutkia lähetystorin antimia.
Lähetystori oli tosiaan mukavan kokoinen paikka. Pitkät vaaterekit jakoivat tilaa, vaatteet olivat hyvin esillä. Vintageakin 70-luvulta alkaen pilkahteli seassa. Vauvalle löytyi vaatepuolelta 70-luvun essumekko, 80-luvun rusettipaita ja Nokian vaaleanruskeat vakosamettitennarit, muistaakseni nämä yhteensä kolmella eurolla.
Juri löysi 70-luvun kiiltävän kauluspaidan (merkkiä Story), nämä alkavat olla nykyään jo aika harvinaisia, ja tämä oli vielä oikeaa kokoakin! Mustan paidan lisäksi rekistä osui silmiin sopuhintaan Henkkamaukan Lagerfeld-sarjan frakkipaidan näköinen paitapusero, vitivalkoinen. Teini osti jättikokoisen ysärihupparin, ilmeisesti ironia silmäkulmista pilkahdellen. Alusvaatteista olisi hyvin hoikkavyötäröinen vintagefani löytänyt itselleen käyttämättömät alaliivit, hinta taisi olla kymmenen euroa. Oli hellepäivä ja liikkeessä järkyttävän kuuma, joten vaatteiden penkomiseen ja sovitteluun ei jaksettu uhrata paljon aikaa. Onneksi jaossa oli ilmaista mehua!
Kodintekstiileistä poimittiin mukaan Ritari Ässä -pussilakana (en tiedä, kuka sen alla uskaltaa nukkua). Lelulaarista löytyi yksi 60-luvun kopiobarbi, josta saattaa tulla vaikkapa kokoelman alku... Lisäksi ostettiin uudehko lautapeli Kadonneet kaupungit, mutta olimme huolimattomia - kotona huomattiin, että säännöt puuttuivat. Onneksi ystävä lupasi skannata ja lähettää ne.
Kirja-, levy- ja elokuvaosasto sen sijaan oli lähetystorilla hyvin vaatimaton, ilmeisesti joku käy hyllyjä ratsaamassa aika ajoin. Harmittamaan jäi, että kiireessä unohtui ostaa pehmodrontti. Ehkä se on siellä vielä, kun käymme Laitilassa seuraavan kerran.
Laitilasta suuntasimme Uuteenkaupunkiin, jossa jäimme pois ennen keskustaa tarkoituksenamme käydä kierrätyskeskuksessa ja sen viereisellä kirpputori Kauppapaikalla sekä automuseossa. (Kävimme Uudessakaupungissa myös pari vuotta sitten, tässä raportti.) Lastenvaunujen kanssa oli teknisiä ongelmia, mutta niistä onneksi selvittiin, kiitos läheisen huonekaluliikkeen ystävällisen myyjän, ja kierros päästiin aloittamaan Kauppapaikasta. Siellä oli kirpputorihyllyjen lisäksi suuri vanhan tavaran myymälän puoli. Astiavaraston olisi helposti saanut täyteen, jos se ei olisi jo; esimerkiksi vanhaa muovia oli tarjolla mukavasti, puhumattakaan järjen vievästä suolasirotinkokoelmasta! Ikävästi emme älynneet ottaa suolasirottimista kuvaa, mutta melkein pelkästään niiden takia kannattaa lähteä Uuteenkaupunkiin. Ostimme kuitenkin vain muutaman haarukan eväiden syömistä varten. Hyllypuolelta löytyi 80-luvun pilkullinen t-paita, 50 snt, lisäksi mukaan tarttuu kasa ilmaisia kirjoja, jossa jostain syystä mukana Henry Millerin Marussin kolossin suomennoksen ensimmäinen painos.
Yksittäinen myyjä tai kirppiksen pitäjä myy vinyylejä kirppishallin perällä. Levyillä on kovat hinnat, reilusti kolmesta eurosta ylöspäin, käytännössä riippumatta levystä. Mitään kovin erikoista ei silmiin osu, mutta kahdella eurolla lähtee brittipopbändi Shop Assistantsin ainoa LP, hintaa on ilmeisesti alentanut se, että joku on kirjoittanut takakanteen ostaneensa levyn 90-luvulla markalla jostain levykaupasta.
Kierrätyskeskus sijaitsee samalla kadulla kuin Kauppapaikka. Siellä on edelleen vanhan hyvän ajan periaate, että suurin osa tavarasta on todellakin ilmaista. Osa arvokkaammaksi katsotusta tavarasta on erillisellä myymäläpuolella; lähinnä astioita, kirjoja, joitain vanhoja lehtiä ja keräilytavaraa. Ilmaispuolen leluhylly on lähes tyhjä, mutta lattialla nököttää upea vanha liitutaulu, jonka Elina päättää saman tien kuljettaa Turkuun, maksoi mitä maksoi.
Vaaterekki näyttää ensin vaatimattomalta, mutta tuottaa positiivisen järkytyksen, kun mitäänsanomattomien massavaatteiden seasta löytyy hyväkuntoinen 40-luvun leninki. Ehkä samasta paikasta on tuotu myös kasa 50-60-luvun naisten hattuja. Vauvanvaatteitakin on pieni pino, ne tosin jo aika käytetyn oloisia. Astiahylly on koluttu tarkasti ja on lähes tyhjä. Kirjat ovat normaaleja kirppiskirjoja, joiden läpihinnaksi voisi hyvin laittaa 50 senttiä eikä kukaan häviäisi kaupassa. Hiukan jää kismittämään hyväkuntoinen 80-luvun miesten Nopsa, jolle oli pantu sopuhinta: 10 euroa. Pienellä tuunauksella siitä olisi saanut uskottavan hipsterihenkisen kaupunkipyörän! Mutta pyörää ei jaksattu ruveta raahaamaan.
Pienen kävelymatkan (joka ei tavaramäärästä johtuen ollut enää helppo!) jälkeen pääsimme automuseoon, joka sijaitsee Uudenkaupungin autotehtaan lähistöllä. Se on suositeltava vintaasihenkinen matkailukohde hienoine autoineen - näytteillä on muun muassa ensimmäinen Suomessa tehty auto, vuonna 1913 Mynämäellä valmistettu Korvensuu! (Harmillisesti missään ei sanota, että auto ei ole alkuperäisasussaan, kun siihen on ammoisen kolarin jälkeen vaihdettu traktorin maski.) Suosittelemme, jos vanhojen autojen muodot millään tavalla hivelevät silmää. Miksei enää ole turkoosin ja sinapin värisiä sisustuksia tai punavalkoraitaisia auton penkkejä? Äänestyksessä perheemme valitsi Jaguar E-Typen museon hienoimmaksi autoksi. Museon viihtyisyyttä lisäisi kahvila, mutta sille ei selvästikään ole tiloja. Kannattaa huomata, että museon lähelläkään ei ole ruokapaikkaa, viereiseltä Nesteeltäkään ei saa kuin karkkia.
Matka jatkui Uudenkaupungin keskustaan, jossa kävimme kahvilla torin varrella mukavan vanhanaikaisessa Rosamundassa. Torikirppis oli muuttanut torilta muutaman sadan metrin päähän vanhaan Ekamarketiin Alisellekadulle, mutta kirppis oli pahanlainen pettymys, sotkuinen hyllykirppis, jossa tavara ei ollut kovin kiinnostavaa. C-kasetteja penkomalla sai pari kiinnostavaa löytöä, Madnessia ja kajaanilaista 80-luvun lopun rockbändiä Jumalaista näytelmää, 50 senttiä kappale. Lisäksi löytyi nukkekodin kalusteita 70-luvulta muutamalla eurolla. (Sittemmin turkulaiselta kirpparilta löytyi Lundbyn nukkekotikin!)
Työttömien yhdistyksen kirppis oli heinäkuun ajan suljettuna, mutta pääsimme käymään myös Rekon osto- ja myyntiliikkeessä, jossa on aina mukava käydä kiireettömän tunnelman ja asiakasystävällisten hintojen ansiosta. Juri tekee hauskan löydön: Pen O'Rayn eli Pentti Räihän harvinainen seikkailuromaani Tropiikin kotkat (1945). Olisi siitä enemmänkin voinut maksaa, joku myy sitä nimittäin Huuto.netissä lähtöhintaan 39 euroa. Toivottavasti kauppias sai kuitenkin vastinetta rahoilleen! Lisäksi vhs-kaseteista löytyy hauskaa japsikamaa 80-luvun alusta: Ultramies-nimistä piirrettyä. Vanhat videokasetit kannattaa näköjään edelleenkin ratsata. Astiapuolella oli paljon hauskaa, Arabian Lumikukka-kuppeja esimerkiksi - niitä ostetaan kaksi - sekä puolalainen sydänkuvioinen emalimuki. Vanhaa vinyyliäkin on kaupassa myynnissä runsain mitoin, melko hyvin hinnoin. Joukossa paljon 60- ja 70-luvun rokkia.
Juri käväisi nopeasti myös Uudenkaupungin museossa, joka olikin miellyttävä kotimuseo, kauppias Wahlbergin asunto, joka on suurin piirtein siinä kunnossa, johon se jäi 1960-luvulla viimeisen asukkaan kuoltua. Tunnetusti talon jäämistö myytiin jättimäisessä huutokaupassa (tapauksesta on museossa esillä lehtijuttukin), mutta vastaavaa esineistöä on johdonmukaisesti jahdattu museoon näytille antiikki- ja muista liikkeistä. Museo antaa hyvän kuvan 1800-luvun porvariston hiukan pompöösistä tyylistä. Yläkerrassa on näyttely uusikaupunkilaisesta merenkulusta, mutta näyttely ei kauhean hyvin aukea satunnaiselle kävijälle, jolla ei ehkä ole alun alkaenkin tietoa aiheesta. Museoon kuuluu myös viihtyisä pihapiiri sekä pihan perällä oleva rekonstruktio suutarin verstaasta. Siellä on myös lapsille puuhaa. Uudenkaupungin museoon kuuluu myös kaksi muuta kohdetta, Luotsimuseo ja Merimiehenkotimuseo, mutta niissä ei ehditty käydä. Kalannin kotiseutumuseokin jää jollekin toiselle kerralle, jos liikutaan henkilöautolla.
Kirppismatkailijoiden ensimmäinen kirppismatkakohde kautta aikojen oli Loimaa. Silloin katsottiin vielä painetusta puhelinluettelosta, löytyisikö Loimaalta kirpputoria, kirppistä, lähetystoria... Ja löytyihän sieltä muutama. Legendaarinen seurakunnan kirpputori Katrilli oli valtava aarreaitta, joka kuitenkin lopetettiin jo lähes vuosikymmen sitten, rauha sen muistolle.
Välillä Loimaa tuntui kokonaan tyhjentyneen kirpputoreista, mutta nyt tilanteen tarkistaessamme niitä löytyi taas peräti viisi. Siinä viisi hyvää syytä hypätä junaan! Loimaan rautatieasema on ihan keskustan kupeessa, joten junalla on helppo tulla kirppistelemään.
Suuntasimme ensimmäiseksi Loimaan Seudun Työkeskuksen tuki ry:n kirpputorille Leppäkuljunkadulle, joka sijaitsee keskustasta katsoen joen toisella puolella, maltillisen kävelymatkan päässä. Kirpputori on suuressa hallissa, jonka yhteydessä on myös hyvin edullista lounasta tarjoava yhdistyksen pieni ruokala. Siellä söimme ihan kelvollisen jauhelihaspagettiannoksen.
Työkeskuksen spagetti bolognese ei ehkä vastannut
italialaisen pastan määritelmää,
mutta täytti vatsan edullisesti.
Kirpputori on yhdistelmä hyllykirppistä ja työkeskuksen tuotteiden myymälää. Ilmeisesti osa kirppistuotteistakin myydään työkeskuksen nimissä. Hintataso on keskimäärin hyvin halpa: löydämme esimerkiksi käyttämättömät 70-luvun alun mokkasaapikkaat kolmen euron hintaan (olivat vieläpä oikean kokoiset). Lisäksi sopuhintaan löytyvät toisetkin vanhat kengät sekä gobeliinilaukku. Myös suuri ilmaislaari kannattaa penkoa, sillä sen pohjalta löytyi 1950-luvun graafisesti kuvioitu verho; pariton ja pikkuvikainen, mutta hienoa materiaalia käsitöihin. Muutamalla myyjällä on tarjolla keräilytavaraa kuten vanhoja peltipurkkeja, muttei mitään hengästyttäviä aarteita kuitenkaan. Kirppis on avoinna arkisin klo 9-17 ja lauantaisin (paitsi heinäkuussa) 10-14. Kävelymatka keskustasta Leppäkuljuntielle kestää noin kymmenen minuuttia.
Hieno art deco -henkinen peltipurkki jäi ostamatta.
Kirpputori Säästöporsas on pienehkö hyllykirppis aivan torin tuntumassa (Satakunnantie 16). Tarjolla on huomattavan paljon retrotavaraa ja muuta vanhaa, ja käykin ilmi, että kirpputorin omistajalla on myös antiikkiliike kulman takana. Se on valitettavasti suljettu käyntipäivänämme. Hintataso vuokrapöydissä on kohtuullinen eli tavanomainen. Ostamme yhdestä pöydästä kasan pienen lapsen vaatetta 70-luvulta, hinnat vaihtelevat 50 sentistä pariin euroon, lisäksi omistajan omalta pöydältä Curtis Mayfieldin priimakuntoisen lp:n viidellä eurolla. Paljon hyvää tavaraa jää hyllyihin, mutta osassa kirjoista on aika kovat hinnat, joita uskoisi näkevänsä ennemminkin isoissa kaupungeissa.
Säästöporsaan kulman takana on myös pieni lähetyskirpputori, Talkootori. Se on auki vain muutaman tunnin viikossa, ja onnekkaasti olemme paikalla sopivana päivänä. Talkootorin avautumista odotellessa ehdimme kuitenkin käydä Kirpputori Helmessä, joka on toiminut jo pitkään kellarikerroksessa torin laidan liiketilassa. Helmi on suurehko ja sen tavaran laatu sekalainen, kuten hyllykirppiksillä usein. Tarjolla on lähinnä tavallista vähän kulahtanutta ja ei-kiinnostavaa romua. Ostamme vauvalle Star Wars -bodyn, 3 euroa. Mainittakoon kuitenkin, että Loimaan kulttuurielämää pitää yllä Helmessä toimiva levykauppias, jolla on laaja valikoima uutta ja vanhaa vinyyliä sekä cd:tä. Välittää näköjään myös Turussa toimivan Svart Recordsin levyjä, parista punk-uudelleenjulkaisusta tehtiinkin kaupat aivan silmiemme alla. Kirpputorit voivat mahdollistaa myös tällaisen liiketoiminnan, jollaista Loimaan kaltaisessa paikassa ei muutoin olisi.
Kahvitauon jälkeen matka jatkuu kohti Loimaan uusinta kirpputoria, Ysikirppistä. Matka näyttää kartalla helposti käveltävältä, mutta tosiasiassa Ysikirppikselle on keskustasta ehkä kolme kilometriä. Autolla yksi hujaus, mutta kävellessä oli usko loppua, kun ei tarkkaan tiennyt, mihin oli menossa. Sijainti (Lamminkatu 35) on teollisuusalueella.
Kirppiksellä on runsaat tilat, mutta myyjiä vähänlaisesti, jopa niin vähän, että vaikutelma on apea. Ostoksia tulee kuitenkin pari: muutama metri 40- tai 50-luvun kukallista vaatekangasta kolmella eurolla, pari Michael Connellyn kirjaa (joista toinen olikin jo omassa hyllyssä) sekä Serge Bramlyn laaja Leonardo da Vincin elämäkerta, joka neljällä eurolla on ihan hyvä löytö. Jos olisi jaksanut kantaa (tai olisi se pirun auto!), olisi voinut ostaa lasten kosketinsoittimen, jonka äänet ovat oudolla tavalla vinksahtaneet. Sillä olisi syntynyt oivaa noise-musiikkia, mutta kun ei niin ei. Sinänsä outoa, että rikkinäiseltä kuulostavasta lelusta pyydetään 20 euroa. Palvelu kirpputorilla on ystävällistä ja kahvit välipaloineen maistuvat.
Takaisin käveltyämme on Talkootori avannut ovensa. Siellä on vilkasta, jopa ahdasta, sillä liiketila on tavaran määrään nähden pieni. Mahdumme kuitenkin lastenvaunuinemmekin sisään. Päivän viimeisellä kirppiksellä alkaa jo väsyttää, eikä ostoksia tule paljon: pahvisivuinen lastenkirja, vanha vinkulelu, nukenvaunuista löytynyt pikkuisen tytön sydänkuosinen essumekko, joukko sekalaisia kirjoja (hieno japanilaisperäinen piirustuskirja, vanha uskonnollinen pamfletti noituudesta, asialliselta vaikuttava tietoteos apokryfikirjoista). Maksamme kasasta pari euroa. Kassalla huomiota herättää painokuva Axel Gallén-Kallelan omakuvasta, se lähtee kolmella eurolla. Ihan mainio löytö, vaikka onkin surkeissa muovikehyksissä. Talkootorin kannattaisi ainakin kirjojen suhteen miettiä myyntistrategiaa: laatikoissa ja romahtaneissa hyllyissä olevat kirjakasat eivät varsinaisesti houkuttele tonkimaan.
Talkootorin ikkunassa Niilo Yli-Vainiota.
Yleensä Loimaalla kannattaa poiketa myös kirjastossa katsomassa poistokirjahylly - tai oikeastaan kyse on kokonaisesta poistokirjahuoneesta, jossa on metreittäin opuksia. Nyt kuitenkin saalis on jo suuri ja junalle alkaa olla kiire, joten kirjaston aarteet jätetään teille seuraaville kävijöille.
