Salo (aseman ja Helsingintien seutu)

Kirppismatkat on ollut pitkään hiljaa, mistä pahoittelut! Nyt kuitenkin seuraa lähes reaaliaikainen raportti Salon kirpputorien tilasta. Salo käsitellään kahtena palana, sillä vaikka se ei autolla kulkevalle kirppistelijälle olisi iso haltuunotettava, kirppikset ovat hajallaan eri puolilla kaupunkia. Jalkaisin liikkuminen isojen kassien kanssa todettiin niin vaikeaksi, että Raitalankadun seutu, jossa ovat Fida ja Salon Seudun Suurkirppis, jätettiin suosiolla seuraavaan kertaan. Ensimmäiset käyntikohteet olivat myös niin tuottoisia, että kirppisnälkä tyydyttyi.

Heti Salon rautatieaseman kupeessa on kaksi kirppistä: eläinsuojeluyhdistyksen kirppis vanhassa puutalossa ja SPR:n kirppis - ei Kontti vaan pienimuotoisempi puoti - heti kadun toisella puolen kerrostalon kellarimaisessa katutason tilassa. On kauhean ikävää, etteivät nämä kaverukset ole koskaan samaan aikaan auki! Eläinsuojeluyhdistys on auki vain lauantaisin, SPR vain perjantaisin. Olemme tähän asti aina preferoineet SPR:ää, joten tämän tekstin kommentteihin olisi kiva saada huomioita siitä vielä näkemättömästä eläinsuojelukirppiksestä.

SPR:n kirppiksellä on todella matalan profiilin sisäänkäynti. Tänne ei moni löytäisi, jos kadunkulmassa ei olisi ständiä.

SPR:n kirppis on kunnon vanhan ajan kirppis, jossa tuotteiden hinnat ovat pienet ja tarjonta aina perushyvä. Jos tarvitset vintagehenkistä kynähametta, mekkoa tai puseroa, tänne. Kaikkein vanhin eli 60-lukua edeltävä vaate tosin loistaa poissaolollaan, mutta sitä löytää enää hyvin harvoin kirpputoreilta muutenkaan. Kamasta voi päätellä, että paikkaan tulee vintintyhjennyksiä ja kuolinpesiä; uudet trendivaatteet ovat selvää vähemmistöä. Astiafanille täällä taas, ehkä yllättäen, ei ole kovin paljon tarjontaa. Myös kirjoja on suhteessa vähän.

Pilkkua, ruutua, raitaa, kukkaa, ysäripsykedeliaa... kaikessa ei sentään koko tai tyyli natsannut, muun muassa nämä jäivät seuraaville ostajille.

Pienissä hinnoissa - paidat euron, muut vaatteet pari euroa - on se hyvä puoli, että voi surutta kokeilla kaikenlaisia tyylejä ja pukeutumisideoita. Ne palautetaan kiertoon, jos eivät toimikaan tai kun kaappi tulee liian täyteen ja jonkun pitää lähteä.

Ostimme:
- kolme 70-80-luvun holkkihihaista puseroa
- vaaleansinisen trenssin jota olen etsinyt pari vuotta!!!!!!!!!!!!!!!
- Kestilän 60-luvun karvakauluksisen talvitakin miehelle
- Black Horsen ruudullisen pappavillatakin 80-luvulta
- kaksi kasarilierihattua sitä syvälle päähän painettavaa kohtalokasta mallia; roosa ja vihreä
- 40-luvun henkisen ruutumekon, joka taitaa oikeasti olla 70-luvulta
- kolme kasari- ja ysärimukia
- lastenlehtiä ja -videoita
- sinisen vyön
- harmaan nappisomisteisen villakankaisen talvihameen
- violetinkirjavan huivin
- ruutupaidan
- hevoskuvioisen paitapuseron
- Finlaysonin tyrmäävänturkoosin pöytäliinan (aitoa dralonia)
- 50-luvun seksipommillekin sopivan vaaleansinisen pikkuneuleen
- sinapinvärisen villableiserin
- Aki Kaurismäen Calamari Unionin dvd:nä
- vintaaseja kasetteja (mm. Olavi Virtaa, Kultaista 60-luku -sarjaa, Mikko Alatalon Love Recordsin julkaiseman Rokkilaulaja -levyn ja Shakin' Pyramidsia rockabillyä 80-luvun alusta)

ja maksoimme 30 euroa.

Tämä lasti raahattiin läheisen S-marketin säilytykseen odottamaan, että käymme vielä muualla. Seuraava etappi oli Helsingintiellä joen toisella puolella. Matkan varrella on paljon viehättävää rappioromantiikkaa, komeita mutta rähjäisiksi päästettyjä vanhoja liiketaloja, viiden euron pizzerioita sekä Kuiron leipomo, joka tekee muun muassa marenkeja.

Radiokirppis sijaitsee Helsingintiellä näppärästi juuri siinä kohdassa, mistä vielä vähän aikaa lähtee katu kierrätyskeskukseen. Talo näyttää entiseltä huonekalukaupalta. Sopiiko näihin betonikoristeisiin nykyinen muotisana "rouhea"?

Radiokirppis on Tampereella pitkään toimineen Radiokirppiksen sisarliike, mukavan kokoinen hyllykirppis, jossa on myös kunnollinen, uusvanhaan tyyliin sisustettu kahvila. Nämä Arabian kupit eivät sitten olleet myynnissä, vaan kahvilan käytössä!

Kiersimme useimmat pöydät aika nopsasti, mutta jos perheessä olisi vauva tai taapero, olisi katsottavaa ollut paljon enemmän. Myös nuorten naisten muotivaatetta oli tarjolla paljon, retroa, vintagea tai muuta vanhaa roinaa taas vähän. Tähän olemme toki tottuneet hyllykirppisten kohdalla, ja yllätyksiäkin sattuu, usein juuri sisustus- ja astiapuolella.

Me selvisimme Radiokirppikseltä aika pienen kuorman kanssa. Hopeanväriset huippukorkeat kengät, maitolasinen maustepurkkisatsi, pieni pöytäliina, Jerome K. Jeromen kohtuullisen harvinainen vanha fantasiasuomennos Keijukainen (Karisto 1921), Lego Ninjago -taisteluareena (joululahjaksi 8-vuotiaalle), kaulukseton miesten paita (tyyliä pappa, mutta uusi) ja kirjava kasarireppu lähtivät mukaan. Viimeksi mainittu napattiin päätyseinällä olleelta 20 sentin osastolta, jonka tuotto menee Lastenklinikan Kummeille - tavarat lienevät kirpparille unohtuneita tai myymättä jääneitä.

Matka jatkui kierrätyskeskukseen, joka on ehkä puolen kilometrin päässä Salonkadulla, ei oikein kävelijöille suunnitellulla kadunpätkällä. Kuulimme siellä, että keskus on muuttamassa vielä tämän vuoden puolella toiseen paikkaan; uusi osoite on vanhan Sotkan myymälän tiloissa Helsinginkadun päässä. Toivomme sydämestämme, ettei paikan ihanaa kaoottisuutta menetetä muuton yhteydessä: Salon kierrätyskeskus on tonkijan puuhamaa parhaasta päästä.

Eikö näytäkin kutsuvalta!

Salossa kierrätyskeskuksessa on pieni tavara kuten vaatteet, astiat ja kodintekstiilit, Meriniityn teollisuusalueella sijaitsevalla ekotorilla taas huonekalut ja muut isot. Kaikkea on paljon ja vaikka ilmiselvät keräilykappaleet on hinnoiteltu niiden arvo tuntien, on hintataso halpa ja löytöjä tekee. Tai no, mitä kukin etsii: retrotekstiilejä ja -astioita esimerkiksi kannattaa hakea täältä. Vaatteitakin on paljon; legendaarinen löytö Salon kierrätyskeskuksesta oli vuosi sitten ostettu 60-luvun leoparditekoturkki (5 e).

Kaiken lisäksi paikassa on tapana panna puolikuntoiset vaatteet ilmaislaariin, joka on oikeasti kukkuroilleen lastattu pinnasänky ja jossa olisi riittänyt penkomista pitkäksikin toviksi. Nyt sieltä löytyi mm. ihan kelvossa kunnossa oleva 60-luvun beatlestakki hienoine, hiukan merirosvohenkisine nappeineen, naisten vihreä Ralph Lauren -jakku 80-luvulta (vuori vähän rikki), pappahousut, harmaa kauluspaita (josta tosin kotona katsottaessa huomattiin puuttuvan nappeja: on siis syynsä sille, että kamaa päätyy ilmaislaariin), pari 60-luvun villahametta, kankaita - ja kassi näiden kaikkien kuljettamiseen!

Ostimme ainakin:
- ison kasan ompelukankaita, esim. flanellettia, vuorikankaita, villaa, pitsiä
- kaksi kalenteripyyhettä
- retropussilakanan ja retrotäkin
- kaksi vanhaa pöytäliinaa ja pikkuliinan
- kissa- ja jouluaiheiset vanhat tarjottimet
- hiukan kolhiintuneen Kilta-puurolautasen
- erikoisen japanilaisen pienen tarjoiluvadin, ehkä jopa 50-luvulta
- 60-luvun kynttilänjalan metallia ja tiikkiä
- kasan kirjoja, joista gonzohkon journalistin Matti Jämsän tempauksia esittelevä kirja 50 sentillä oli ihan hyvä löytö (muita kirjoja mm. Otavan historia 1890-1918 ja Vihdin rakennuskantaa esittelevä kirja - Vihti tutuksi siis!)
- muutaman lastenkirjan, joista Richard Scarryn kuvittama La Fontainen satujen laitos oli miellyttävä uusi tuttavuus
- pari vhs-kasettia lapselle
- lapsille tarkoitetun DJ Mix -vehkeen, josta saa valmiit biitit ja jossa on skrätsäämiseen tarkoitettu vemputin (ks. kuva)
- 60-luvun liukuvärisen sateenvarjon
- naisten ysäripäällystakin kiiltävää pvc-tyyppistä kangasta (saas nähdä, tuleeko tätä käytettyä, miehen päällä ainakin herättää tiettyjä mielleyhtymiä...)
- 70-luvun miesten tummanruskeat talvisaappaat
- miesten puvusta tehdyn näköisen mekon

Olimme tässä vaiheessa jo aika uuvuksissa ja, kuten kuvasta näkyy, vahvasti kuormattuja. Syötyämme valtavat, edulliset ja maittavat annokset ravintola Kiinan Muurissa päätimme ennen junalle raahautumista käydä vielä katsomassa Salon uutuuden, Vilhonkadulla lähellä linja-autoasemaa sijaitsevan Aarresaaren, lähinnä tämän blogitekstin takia.

Aarresaarella on käytössään iso liiketila, jossa reilusti kahvilatilaa ja viikkovuokrapöytien lisäksi myös muutama pöytä, jossa myyjä voi olla itse paikalla. Käydessämme paikalla oli vain yksi livemyyjä, mutta hyllyt näyttivät olevan täynnä. Juoksimme paikkaa aika vauhdilla läpi ostamatta lopulta mitään; pari lupaavaa vanhaa peltipurkkia ja vanha sähkökynttelikkö kyllä osuivat silmiin. Enimmäkseen tavara oli uudehkoa, tasalaatuista ketjukauppa/market-tuotetta sekä vaatetangoilla että muussa tavarassa. Arvokkaat esineet oli toki koottu vitriiniin kassan lähelle.

Aarresaari kaipaa ilman muuta tarkempaa tutkimista, ehkä palaamme sinne, kun seuraavan kerran käymme Salossa - suuntana silloin Raitalankadun teollisuus- ja kirppisalue.

Savitaipale

Savitaipale on sympaattisen näköinen pikku kunta Etelä-Savossa Lappeenrannasta pohjoiseen. Paikkakunnalla on pari kirppistä, joista seurakunnan pitämässä emme valitettavasti pääse käymään, koska se oli kiinni. Onneksi kierrätyspisteen nimellä kulkeva työllistymisprojekti on auki - tosin sinne on hankala löytää. Ystävällinen sisustuskaupan myyjä opastaa meidät oikeaan paikkaan.

Kierrätyspisteeseen ohjaava kyltti olikin jäänyt vähän luonnonvoimien jalkoihin. Rakennus on jokin vanha julkinen talo, koska rakennuksessa on julkinen vessa, mikä tietysti matkailijoita ilahdutti. Kierrätyspiste itse oli hajasijoitettu kahteen eri huoneeseen, toisessa oli jonkin verran vaatteita, astioita ja kirjoja hyvin halvalla, toisessa huonekaluja ja vinyylilevyjä.

Nalle jäi odottelemaan ostajaa kenkien päälle. Lappu ovessa kertoi, että vaatteita ei tänne oteta vastaan. Myyjän mukaan vaatteentuojat ohjataan sille seurakunnan lähetystorille, jolle emme päässeet katselemaan. Harmi! Täältä parhaat oli ostettu luultavasti jo aikoja sitten.

Kirjat maksoivat 20 senttiä kappale, mikä oli sen verran halpa hinta, että joitain vähemmänkin kiinnostavia päätti jaksaa kantaa Turkuun asti - Norman Mailerin The Deer Park vanhana pokkarina, Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan yhteisnide pokkarina ja omituinen vanha kirja Early Decorative Textiles, jolla emme taatusti tee ikinä mitään, mutta miten voisi olla ostamatta Savitaipaleelta muinaisista mykeneläisistä kirjontatöistä kertovaa kirjaa? Lastenkirjoissa pisti silmiin 70-lukulaisen tylsältä vaikuttava Jukka käy kaupassa, joka jää kuitenkin ostamatta.

Pannaan muistiin myös Iris Kähärin Titi-Lalli ja Rukkanen -kirjan (1952) pysäyttävä lause: "Munaa! huusi Rukkanen." Meillä ei ole käsitystä, mihin yhteyteen lause liittyy, ja kirja jäi lopulta valitettavasti ostamatta. Joskus pitäisi totella lausetta: "Ainoat kirjat, joita katuu, ovat ne, jotka jäävät ostamatta."

Kierrätyspisteestä löytyy myös sarja todella hienoja ja erikoisiakin itävaltalaisia kahvikuppeja 50- tai 60-luvulta. Ilmaislaarista napataan mukaan ei-ihan-huippukuntoisia Arabian ja Rörstrandin pikkulautasia kukkapurkin alusiksi. Käteen tarttuu myös vanha juomalasiteline, pieni hyllykkö, snapsilasi, pari lusikkaa ja kai jotain muutakin. Yhteishinta ei päätä huimaa: 1,30 e.

Lila, mintunvihreä, harmaa ja sininen itävaltalainen lähtivät, vihreä englantilainen jäi.

Vinyyleistä tulee euron kappale, mikä on perushinta nykyään, ja ostokset ovat vähän mitä sattuu, mutta hyvää perusdiskoa on esimerkiksi tämä, vaikka pidemmän päälle tämmöinen medley-meininki voi alkaa ärsyttää:



Savitaipaleella olisi myös kirkonrakentajien museo, mutta se on auki vain sunnuntaisin. Kotiseutumuseo sijaitsee kukkulan laella, mutta sinne ei ekskursio kanna. Mainitaan vielä, että Piilipuu-niminen ravintola on erittäin suositeltava lounaspaikka ja siellä näkyy olevan myös iltaohjelmaa. Noutolounaan ruoat ovat järjestään hyviä ja seurueemme kasvissyöjätkin olivat tyytyväisiä lähes gourmet-tasoiseen annokseensa.

Vuoksenniska, Imatra

Imatralla on ilmeisen monta kirpputoria, mutta monien kesätaukojen ja vääränä viikonpäivänä paikalla olemisen vuoksi pystyimme oikeastaan kattavasti tutustumaan vain Vuoksenniskan alueen kirppiksiin. Vuoksenniska on vanha, hiljaiseksi käynyt kaupunginosa, jonka liiketaloissa on laskujemme mukaan peräti kolme kirpputoria ja kierrätyskeskus ihan lähellä toisiaan Vuoksenniskantien varrella.

Ensimmäiseksi huomasimme Vuoksenniskantiellä suurennäköisen kirppiksen, joka suruksemme oli perjantaisin suljettu. Muutenkin voi suositella valitsemaan Imatran-kierrokselle jonkun muun viikonpäivän! Ikkunan läpi kuvattiin lapsen toiveen mukaisesti Pikachu-muki.

Onneksi heti tätä vastapäätä oli toinen aarreaitta, jossa oli vieläpä kutsuvasti ota tästä -kori ulkopuolella. Kirppistä ei tosin ollut helppo kaukaa tunnistaa, sillä seinässä olivat vielä naapuriin muuttaneen kenkäkaupan kyltit.

(Kenkäkaupalla oli niin oivaltava mainoslause, että pitää jakaa se teidän kanssanne.)

Kaksikerroksisella kirpputorilla oli alhaalla huonekalu-kirja-astia -puoli, joka ilmeisesti toimii lahjoitusperiaatteella, ja yläkerrassa vuokrattavia hyllypaikkoja. Tarjonta oli yllättävää kyllä kiinnostavinta ilmaiskorissa, josta poimittiin talteen nippu ruotsalaisia 50-60-luvun aterimia, Singoallaa ja muuta. Niiden kaveriksi löytyi hyllypuolelta kuuden nippu kuviollisia Fiskarsin Ornamin -lautasia, viisi euroa.

Kirjahyllystäkin löytyi pieni aarre, varhaisen työväenliikkeen "pymppyteoreetikoksi" haukutun A. F. Tannerin pamfletti Yhdynnällinen hellintä (1911), joka 50 sentin hintaan oli suoranainen löytö. Hyvistä divareistakaan tätä kirjaa on turha hakea.

Hintataso oli suuremman kaupungin hintoihin tottuneelle ällistyttävä. Fiskaminit aluksi, sitten tämä liinavaatekaappi, joka olisi kuljetuskulujenkin kanssa halpa hankinta: 30 euroa!

Vuoksenniskantieltä löytyi myös Kikka-kirppis, ilmeisesti paikallisen urheiluseuran pitämä paikka. Paikka oli vastikään muuttanut, kävimme ensin tyhjän liikehuoneiston ovella, jossa onneksi oli eteenpäin ohjaava lappu. Uusi osoite näyttää tältä - ja huomatkaa myös tässä houkutteleva ilmaiskori ovenpielessä!

Tästä vaunusta poimittiin muun muassa 80-luvun mintunvihreäraitainen lasinen jälkiruokamalja, 70-luvun savunharmaalla sävytetty jälkiruokaviinilasi sekä vinoraitainen persikka-valkoinen hame. Pitsiliinoja harkittiin vakavasti, mutta ne jätettiin seuraaville. Sisältä löytyi halpoja ei-ihan-ajanmukaisia lastenvaatteita, videokasetteja ja levyjä, joiden hintataso oli jälleen kerran lähes typerryttävä - funk-vibrafonisti Roy Ayersin parhaat kestää kuitenkin hyvin viiden euron hintansa. Ostimme lahjoitettavaksi eteenpäin söpön ankkapuvun, jossa on peffaluukku, ja liikuttavat pienet satiinisortsit.

Vuoksenniskalla on myös kierrätyskeskus, nimeltään Työn Vuoksi. (Löytyivät myös optikkoliike Näön Vuoksi, entinen vaatekauppa Muodin Vuoksi ja mitähän vielä samalla teemalla.) Olimme jo luulla, että talon joka nurkalta löytyi tämä sama kyltti, sen verran monen mutkan takana ovi oli.

Kierrätyskeskus oli oiva lopetus Vuoksenniska-turneelle, sillä sen anti oli todella hyvä. Kangaspuolelta Optista omenaa, vaatteista hurja pinkki-musta kasarimekko (ja tankoon jäi paljon kiinnostavaa kuten kukkamekkoja ja 70-luvun plyysiaamutakki), astioista niitä kuviollisia mehulaseja, joita tulee aina ostettua (mutta jotka lopulta jätin ostamatta, koska arvelin, etteivät pääsisi ehjinä perille), Geflen ihania kuviolautasia 60-luvulta, mallia Sirikit... astioissa olisi ollut hyvinkin paljon kivaa ja järkihintaista, vaikka Arabiat ja muut arvostaan kuuluisat oli lajiteltu omiin vitriineihinsä. Kirjoja oli paljon ja sopuhintaan: euron kappale. Mukaan tarttui ainakin Edith Södergranin runoja varustettuna Helene Schjerfbeckin maalauksilla, idealtaan imelä mutta sisällöltään tukeva teos 80-luvun lopulta. Eurolla erittäin hyvä löytö.

Sirikit-lautanen ja harmaa lasi toiminnassa.

Muista Vuoksenniskan kirppareista poiketen kierrätyskeskuksessa oli järkihinnat levyissä, euron kappale nämäkin. Kuuden tai seitsemän levyn satsista nostalgiaväräyksiä monelle herättänee tämä 80-luvun lopun hitti:

Kotka

Kotkassakin olisi ollut vaikka mitä tekemistä, emmekä ihan joka kirppistä etsineetkään, koska halusimme käydä myös merikeskus Vellamossa ja Sapokan vesipuistossa, jotka olivatkin hienoja paikkoja sen perusteella, mitä niistä ehdimme nähdä. Parissa tunnissa ehdimme kuitenkin katsastaa kolme keskustan kirpputoria.

Aloitimme kirppis Aarrearkusta Kapteeninkadulla (kaikki käymämme kirppikset sijaitsivat ihan lähellä toisiaan).  Sisäänkäynti oli ei-kutsuvasti ajoluiskan päässä parkkihallissa, mutta rohkeasti sisään vain!

Sisältä löytyi hyllykirppiksen ja osto- ja myyntiliikkeen välimuoto, tai sellaiselta se ainakin vaikutti. Osa tavaroista oli ryhmitelty vuokrapöydille, osa taas oli tavararyhmittäin. Hmm. Joka tapauksessa tavaraa oli paljon ja sen laatu keskimäärin ihan hyvää, vaikkei hintataso halvinta ollutkaan. Punaiset ja kellanruskeat astiat jäivät odottamaan kiinnostunutta keräilijää. Aarrearkussa kiinnitti huomiota myös suuri määrä vanhaa harrastaja- ja katutaidetta, jota luonnehtii paikoitellen myös omituinen surrealismi. Paikassa - kuten muuallakin Kotkassa - vanhat vinyylilevyt olivat suhteettoman kalliita, ei kukaan maksa Mireille Mathieun levyistä viittä euroa! 

80-luvun kahdeksankulmaiset Arcoroc-astiat ovat varmasti hiipimässä takaisin muotiin, tässä vielä vanhempaa kerrostumaa. 

Aarrearkusta suunnattiin erinomaisen Café Aromen kautta Pelastusarmeijan myymälään Keskuskadulla, samalla luotiin silmäys kadun viertä kulkevaan patsaspuistoon.

Pelastusarmeija oli tyypillinen lajissaan, tavara siistiä ja sitä oli paljon. Vanhat vaatteet oli kerätty omaksi rekikseen, jossa oli muun muassa tosi hieno miesten 70-luvun kesäpaita. Myymälässä oli myös hyvä yhden euron kirjojen hylly, josta mukaan tarttui ainakin Sakari Saarikiven taidekirja Impressionismi 50-luvulta. Levyistä - täälläkin kalliista - lähti matkaan Gary's Gangin diskoälppäri, jossa muun muassa hitti "Keep on Dancing".

Lastenvaatteet olivat enimmäkseen halpoja. Lastenvaatelaarissa istui myös pari kamalinta vähään aikaan nähtyä nukkea. Huu.

Tässä 60-luvun froteeluomuksessa oli ainesta festarihatuksi, mutta kauppaan jäi.

Seuraava kohde oli kadun toisella puolella lähes vastapäätä sijaitseva Fida. Sen takana valopihalla olisi ollut myös Sininauha-yhdistyksen kirppis, joka valitettavasti oli kiinni, kun kävimme oven takana. Fida oli suuri ja ehdimme viettää siellä vain noin vartin, joten läpijuoksemiseksi meni väkisinkin.

Fidoilla on usein hyvät valikoimat ompelutarvikkeita, ja täältäkin taisin ostaa metallivetoketjuja ja jotain muuta pientä. Suuria löytöjä ei tehty, ellei sellaiseksi laske J. R. R. Tolkienin lastenkirjaa Herra Bliss. Kahdella eurolla se oli todella edullinen, mutta kansipaperit olivat toisaalta melko repaleiset.

Meidän käymämme Kotkan keskustan kirppikset olivat melko tavanomaisia. Tosin meiltä jäi käymättä kiinni olleen Sininauhan lisäksi ainakin Satamakadulla sijaitseva Kotkan keräys- ja avustuskeskus, joten potentiaalia on! Lisäksi kaikkia mukana olleita Kotkan kirppisten osoitteita emme onnistuneet edes paikallistamaan kartalle. Ehkä on syytä poiketa Kotkassa joskus toiste uudelleen - myös sen takia, että Kotka vaikutti viehättävältä kesäkaupungilta, jossa on paljon nähtävää, vaikka ei kirpputoreista välittäisikään. Ainakin Café Aromen halpaa päärynätorttua jää kaipaamaan - suuri saksanpähkinärouheilla höystetty torttupala maksoi vain kolme euroa!

Hamina

Jos ei olisi ollut tylsän sateinen päivä, olisimme varmasti viettäneet Haminassa enemmänkin aikaa kirpputorimaakuntamatkallamme. Kiva kaupunki! Aloitimme aamun kahvittelemalla raatihuoneen edullisessa ja kivassa kahvilassa ja sen jälkeen jalkauduimme ympyräkeskustan kirpputoreille. Niitä olikin monta, taisimme löytää peräti viisi!

Ensimmäisenä oli vuorossa Sinitaivas-niminen, Sininauhasäätiön ylläpitämä kirppis Kirkkokadulla ihan lähellä raatihuonetta (ylipäänsä jäi vaikutelma, että Haminassa kaikki on aina aika lähellä). Se oli melko pieni, mutta osoittautui hyväksi: pari Arabian harvinaisehkon Kemi-sarjan lautasta sarjaa keräävälle sukulaiselle, kaunis kuvioton vaaleanpunainen suuri Arabian lautanen, joka luultavasti ajoittuu 1960-luvun alkupuolelle, kuviollisia juomalaseja... räväkät tolppakorkoiset kengät aitoa 1970-lukua.

Levyvalikoima oli yllättävän hyvä, harvoin näkee kirppareilla näinkään hyviä levyjä: matkaan lähtivät ainakin ZZ Topin, ELO:n, Kool and the Gangin ja Pet Shop Boysin kokoelmat sekä Stallonen Cobra-elokuvan soundtrack (camp-hengessä tietenkin!). Seuralainen löysi 1970-luvun legendaarisen lastenlevyn Iso mies ja keijukainen (joskin huonossa kunnossa), me poimimme mukaan myös vanhoja diskosinkkuja sekä naarmuuntuneen kuuden biisin mini-ep:n täynnä vanhaa suomalaista tangoa. (Alla näyte Iso mies ja keijukainen -levyltä.)
Sinitaivaasta juoksimme sateen ropistessa Löytö-Kirppis -nimiseen paikkaan, jonka seinässä oli tällainen jo vintaasiksi muuttunut valomainos.

Fredrikinkadulla sijaitseva Löytö-Kirppis on hyllykirppiksen ja osto- ja myyntiliikkeen yhdistelmä. Luulin ensin pieneksi, kunnes löytyi alakertaan johtavat portaat. Tavara oli pääosin hyvin tavanomaista, seassa muun muassa tällaista:

Löytö-Kirppis tuotti pieniä hajalöytöjä. Suurimman saaliin löysi lapsi, jonka videokasettivalikoima täydentyi Digimon- ja Pokemon-leffoilla. Jätin yläkuvan vanhat lehdet ostamatta ihan kuljetusteknisistä syistä, mutta niitä oli paljon ja hinta perustasoinen kaksi euroa.

Löytö-Kirppiksen jälkeen suunnattiin Isoympyräkadulle Erilainen Apaja -kirppikselle. Vaikka talo näyttää tältä ja kadunpätkäkin oli lähes autio, kirppis on ihan nurkan takana kauppatorilta katsoen.

Erilaisessa Apajassa oli kumman tyhjää - ihan kuin paikka olisi valmistautunut muuttoon tai toipumassa sellaisesta - mutta löytöjä tuli astia- ja leluhyllystä. Sekä ilmaislaarista, johon lisättiinkin vaatteita meidän paikalla ollessamme - mukaan tulivat ainakin hipsterihenkiset farkkushortsihaalarit ja vaaleanvihreät pyöräilyshortsit. Kuvassa oleva kiva kuppi oli päätynyt pistokkaan ruukuksi.

Seuraava kohde oli Sotek-säätiön ylläpitämä Ekotalli Rautatienkadulla, joka oli vain parinsadan metrin päässä linnoitusvallin toisella puolen, vastapäätä Haminan kirjastoa. Rautatietähän ei Haminaan enää tule - entinen rautatieasema siinä Rautatienkadulla on nykyisin bussiasema! Ekotalli oli suuri, edullinen ja tavaraa oli kaikista perusryhmistä - tosin ei mitään kovin vanhaa tai muuten erityisen kiinnostavaa. Mukaan lähtivät vihreät korkokengät (sellaisia tarvitaan aina) sekä kasa erilaisia kirjoja, lähinnä lastenkirjoja, joista erikoisin lienee Kaarlo Thermanin satukokoelma Joutsenkello (Otava 1947), jossa on Rolf Sandqvistin poikkeava kuvitus. Hyväkuntoinen kirja maksoi kolme euroa, muuten kirjojen hinta pysytteli normaalissa: puolesta eurosta kahteen. 

Söpöjä kuppeja Sotex-säätiön Ekotallista. 

Vietimme Haminassa oikeastaan vain puoli päivää ja koska oli kiire eteenpäin, jätimme torin varrella sijaitsevan Megatorin käymättä. Nimi herätti seurueessamme jossain määrin ennakkoluuloja, myönnetään.

Kenkiä ja lautasia Haminasta.

Myllykoski (Anjalankoski)

Kymenlaakso on ollut meille tuntematonta aluetta niin kirpputorillisesti kuin muutenkin, mutta nyt teimme sinne kohtalaisen kattavan kierroksen. Ensimmäinen etappimme oli Myllykosken taajama Anjalankoskella, joka nykyisin on osa Kouvolan kaupunkia. Myllykoskelle pääsee auton lisäksi bussilla ja junalla Kouvolasta, matka kestää vain pienen tuokion.

Kirpputoreja löytyi vanhan keskustan alueelta kolme. Myllykoskentie johtaa lakkautetulta paperitehtaalta todella idylliselle, mutta jo valitettavan hiljaiselle 50-luvulla rakennetulle kylänraitille, jolla sijaitsevat vierekkäin Lähetyskirpputori ja loosikirppis nimeltä Heikun Keikun.

Aloitimme entisessä rautakaupassa sijaitsevasta Lähetyskirpputorista. Kyllä, se oli niin hyvä kuin saattoi ulkopuolelta arvatakin. Tilat olivat isot ja kaksikerroksiset; mieleen tulivat toukokuussa visiteeratut Kiuruveden lähetyskirppikset.

Tarjonnassa oli kaikkea. Siis kaikkea, ja paljon. Huonekaluja, urheiluvälineitä, kirjoja, lehtiä, leluja, astioita, kodintavaraa, vaatteita kaikille ikäryhmille ja sukupuolille, muita tekstiilejä, ompelutarvikkeita ja muuta pientä sälää... you name it. Hinnoittelu oli myös erittäin maltillinen.

Pakko oli kuitenkin edes koettaa pitää järki päässä, koska oltiin monipäiväiseksi suunnitellun kirppisreissun ensimmäisellä kirpputorilla. Esimerkiksi nämä jätettiin seuraavien kävijöiden iloksi:

Ostettiin kuitenkin kassillinen rompetta: muutama 50-70-luvun mekko, vintage-ikäinen vyötärökorsetti, muutama muu vaate, leluja, pari vanhaa tekstiiliä, Kouvolan Rasti -urheiluseuran ihoamyötäilevää lycraa oleva kokohaalari, lasten videoita (joita muuten oli tosi paljon ja halvalla - on hyvä omistaa vielä VHS-nauhuri!), vanhoja discovinyylilevyjä, Game of Life -niminen klassikkopeli, joka lapsen mielestä oli koko reissun paras löytö, muutama kirja, yksi vintagekangas syksyn ompeluksiin... todennäköisesti myös paljon kaikkea pientä söpöä tavaraa, jollaista meille tuppaa kertymään. Yhteishinta: 23,50 euroa. [Tämän jälkeen nappasin tosin vielä kolmella eurolla Jack & Jonesin vihreän farkkutakin 90-luvun alusta. - juri]

Vaikka tässä vaiheessa jo hengästytti, siirryimme viereisessä talossa sijaitsevaan Heikun Keikun -nimiseen hyllykirppikseen. Se oli tupaten täysi, hiukan ahdas ja vaikeasti kuvattava paikka. Tarjolla oli paljon lastenvaatteita ja -tarvikkeita sekä naisten ihan kivoja perusvaatteita. Seuralainen osti tyylikkään Nanso-neuleen pöydästä, jossa oli paljon muutakin Nanson Lempivaate-sarjaa.

Hyllykirppikset nousevat ja laskevat arvostuslistalla vähän satunnaisesti, sillä yksikin täsmähyvä myyjä riittää. Niin kävi nytkin. Paikallinen 50-lukuharrastaja tyhjensi varastoaan ja osui olemaan tarpeeksi lähelle oikean kokoinen. On aikaa siitä, kun olen hyllykirppiksellä saanut sellaisia rytmihäiriöitä kuin tajutessani, mitä kaikkea pöydällä oikein olikaan myynnissä. Nämä ostin.

Tässä Hopeapeilin lukijoille jo tutussa kuvassa on 1950-1960-luvun kävelypuku, kahdet hansikkaat, aurinkolasit, neljä paria kenkiä 1930-1950-luvulta, käsilaukku, toppi ja pussillinen 1950-luvun pukukoruja. Ei lähellekään ilmaista, mutta joka tapauksessa oli häkellyttävää löytää tällaisia harvinaisia, melko hyväkuntoisia ja selvästi asiantuntevalla maulla kerättyjä vintage-tavaroita kirpputorihinnalla! Mutta koska muulta kirppikseltä ei sitten tullutkaan ostoksia kuin yhden pienen lelun verran, olisi Heikun Keikun nyt sen pöydän tyhjennettyäni vain ihan tavallinen, joskin aika edullinen hyllykirppis.

Työ-Mylly sijaitsi edellisiin nähden ihan nurkan takana. Siinä on kirppiksen lisäksi ilmeisesti työttömien toimintakeskus, jossa ainakin ommellaan hienoista kankaista tunikoita, kasseja ja muita vaatteita ja asusteita. Työ-Myllyssäkin on laaja astiapuoli, jossa muun muassa vanhaa Tupperwarea, Sarvista ja Arabiaa, tekstiilipuoli, jossa retro oli eroteltu asiantuntevalla otteella (ei juuri huteja, toisin kuin joillain muilla kirppiksillä) omaksi melko pitkäksi rekikseen, ja pienemmän tavaran lisäksi huonekaluja.

Ostimme Työ-Myllystä vanhoja leluja kuten helistimiä, lasten retrolakanan, 50-luvun villaisen pikkumustan, 1960-luvun miesten hyvänä pidetyt nilkkurit (varsinainen löytö neljällä eurolla!) ja jotain pientä tavaraa. Jos emme olisi pitäneet tietoisesti kriittistä otetta, kuorma olisi voinut olla suurempikin - esimerkiksi yllä olevien kuvien tavaroita harkittiin; Martelan lentokenttätuolit maksoivat 50 euroa pätkä, ja pätkiä oli tarjolla useita. Keskimmäisessä kuvassa on Arabian harvinaista 50-luvun korvatonta kahvikuppimallia - näiden ostamatta jättäminen harmittaa jonkin verran. Työ-Mylly oli kohtalaisen edullinen paikka, muttei aivan Myllykosken hienon lähetystorin hintatasoinen. Meidän ostoksemme olivat yhteensä kympin luokkaa.