Rovaniemi

Rovaniemellä on vajaat kymmenen kirppistä, joista pääsin tutustumaan kolmeen - kiitos paikallisen tutun, joka kierrätti minua autolla. Ensimmäinen etappimme oli melko uusi hyllykirppis Vintikki.

Vintikissä oli ehkä parisataa hyllypaikkaa, kaikki varattuja, ja lisäksi huonekaluille ja vitriinitavaralle oma osastonsa. Paikka oli sen verran sokkeloinen ja monet pöydät valitettavan täyteen tungettuja, että kuvasin kovin vähän; tässä kuitenkin Nanny Stilliä fanittavalle pari Pajazzoa vitriinistä.

Vintikin taso oli varsin vaihteleva, painottuen uuteen tavaraan. Nuori nainen tai pienen lapsen vanhempi tekisi täällä varmasti löytöjä. Hintataso on melko matala, suhteellisen matala jopa niissä pöydissä, joissa myynnissä oli keräilytavaraa kuten astioita tai peltipurkkeja.

Omat ostokset Vintikistä olivat vanha LP-levy, jossa euroviisuhittejä suomeksi käännettyinä (1 e), vintagejakku kai 60-luvulta (1 e) ja ruudullinen villakangastakki 70-luvulta (10 e).

Matka jatkui ihan lähellä sijaitsevaan Varastotien kirppikseen.

Varastotien kirppis oli suuri, kaksikerroksinen ja melko täynnä. Perimmäisessä nurkassa oli osasto huonekaluille; olisin huolinut esimerkiksi tämän peilin kotiini, mutta kuljetusmatka olisi ollut turhan pitkä.

Kaunis oli myös tämä 50-luvun sohvapöytä, eikä kalliskaan.

Osa astioista oli erillisellä osastolla teemoittain ja vähän väreittäinkin järjestettynä - ehkä paikan omistajan omaa myyntiä?

Varastotien kirppiksellä oli paljon astioita, jotka saivat sydämen läpättämään, mutta mukaan lähti vain mintunvihreä kahvallinen Rörstrandin uunivuoka 50-luvulta (3 e, kannessa pieni vika). Tämän söpön helmitaulun olisin voinut ostaa lahjaksi, jos olisin keksinyt, kenelle.

Varastotien kirppikseltä ajeltiin SPR:n Konttiin. Kontti sijaitsee teollisuusalueella - valitettavasti en osaa kertoa näiden kirppisten sijaintia suhteessa vaikkapa Rovaniemen keskustaan, koska istuin vain auton kyydissä ja kuski tiesi, mihin mennä. Osoite on kuitenkin Teollisuustie, mikä kertoo alueesta olennaisen.

Kontit ovat suuria tavaratalomaisia kirppiksiä, niin tämäkin. Lahjoitustavaroita myyvän Kontin valikoima koostuu pääosin melko uudesta tavarasta, vaatepuolella hallitsevat H&M ja muut vastaavat. Äitiysvaatteita oli koko rekillinen, liekö seudulla sen verran uskonnollisuutta! Paikallisväriä myös tässä kopassa.

 Muutama vanha bongaus kuitenkin tämän vuosituhannen tavaran seasta. Räväkkä kasarihaalari.

Nalle, jonka ilmettä on vaikea tulkita. Salavihaa?

90-luvun alun Martinelli-mekossa on kiinnostava selkä.

Kaverukset kahdelta vuosikymmeneltä, korviksina nastat.

Astiataivaasta, päivää. Arabian ja Rörstrandin vateja, taustalla Arabian Harlekin-sarjan kuppeja. Möhkäkalalautanen on käsinmaalattua Arabiaa ja uskokaa tai älkää, näitä oli Rovaniemen Kontissa kaksi. Kuinkahan kauan vielä, kun kerron tämän täällä? Hinnat olivat toki keräilytavaran arvolle sopivia, vaikka kirppistasolla, ei sentään antiikkiliikkeen tasolla.

70-luvulta reipaskuvioinen patja ja vaaleanpunainen muovinen lampunvarjostin.

Viimeiseksi vielä pari Lomonosovin eläintä.

Ja mitä itse ostin? Korutelineen halpispuolelta (5 kpl eurolla) löytyi yllättäen bakeliittisia rannerenkaita, keltaisia ja yksi vaaleanpunainen. Hametelineestä poimin tuotteen, jota voisi kutsua jo vakiohankinnaksi, hyvin istuva villakankainen kynähame - tällä kertaa 80-luvun Ragazzi-merkkiä ja kukonaskelkuvioinen (3,50 e). Astiapuolella olisi helposti kuluttanut kymmeniä jollei satojakin euroja, mutta pidin pääni kylmänä. Nyt sitten ikävöin sitä möhkäkalalautasta täällä tuhannen kilometrin päässä...

Pelkosenniemi

Pelkosenniemi on melkosen pieni, mutta sielläkin on kirpputori. Se on hyvä esimerkki siitä, miten pienestäkin kunnasta voi löytää ihan kelpo kirppiksen. Kannattaa soittaa vaikka etukäteen seurakuntaan ja kuntaan ja kysyä, jos netistä ei löydy tietoa paikkakunnalla olevista kirppiksistä!

Pelkosenniemen kirppis toimii työpaja Sykkeen yhteydessä vanhalla kansakoululla kirkonkylällä, osoite on Sodankyläntie 16. Kirkonkylä on minikokoinen, joten paikka on helppo löytää. Työpaja-kirppis, josta voi ostaa myös pajan valmistamia käsityötuotteita, on auki virka-aikoina.

Kirppis on melko pieni, valikoimaltaan tyypillinen sekoitus uutta ja vanhempaa; sen ehtii tutkia tarvittaessa lyhyessäkin ajassa. Hintataso on todella edullinen, mutta pienen valikoiman vuoksi voi olla onnenkauppaa, löytyykö yhdellä käyntikerralla mitään sopivaa. Jos on käyntiä vaikka Pyhällä lomailemassa, kannattaa kuitenkin tehdä mutka ja tarkistaa asia. Minun mukaani tarttuvat punaiset matalat talvisaappaat, jollaisia olen turhaan hakenut etelämpää, mustat lolitahenkiset kiiltonahkaiset ja hyvin korkeat t-remmikengät 70-luvulta, vihreä puinen Aarikka-henkinen retro tarjoiluvati sekä punainen valkopallokuosinen pusero, yhteishintaan 8 euroa.

Edit. Kuulin, että Pelkosenniemen Suvannon kylässä, museokoululla, on ainakin edelliskesänä toiminut kirppis museon aukioloaikoina. Aukiolo kannattaa tarkistaa etukäteen, viime vuonna museo kirppiksineen oli auki juhannuksesta heinäkuun loppupuolelle.

Edit 2. Nyt myös kuvia Sykkeen työpajasta!

Vanhoissa lukuromaaneissa on hienoja kansia, muttei juuri muita arvoja.

Tämä oli kuvauskäynnin ostos. Hinnat ovat todella kohdallaan!

Vanhoja koulukirjoja on Sykkeessä paljon, ilmeisesti lakkautettujen koulukirjastojen peruja.

Punaiset rusettiballerinat!

Turkoosi retromekko, 1 e. Sinapinvärinen puuvillahaalari, ei hintalappua, mutta tuskin paljon kalliimpi.

Japanin Pomonaa. Näiden ostamista harkitsin, mutta kahvikuppikaappiin ei mahdu enää yhtään uutta.

Huittinen ja vähän Vammalaa

Koska sukua asuu nykyään Äetsässä, olemme kolunneet siellä lähiseutujen kirppikset. Nyt onnistuimme yhdistämään sukulaisreissuun käynnit Huittisten ja Vammalan keskustan - eli nykyisin tietysti Sastamalan - kirppiksillä. Reissu jäi vähän vajaaksi ajankäytöllisistä syistä, mutta nytpä tiedetään oleellinen Huittisten kirpputoreista.

Huittisten keskusta on pieni, mutta yllättävän monimutkainenkin. Meitä kieputetaan autolla linja-autoasemalta monen mutkan kautta ennen kuin päädymme Huittisten vaatimattoman torin vieressä olevalle SaNi-kirppikselle. Se on tyypillinen suomalaisen pikkupaikkakunnan hyllykirppis, jossa suurin piirtein uusien tavaroiden rinnalla on melko tavanomaisia vanhoja tavaroita.

SaNi-kirppiksen anti jääkin vähän vaatimattomaksi. Pari kiinnostavampaa vanhaa vhs-kasettia tarttuu käteen kahden euron kappalehintaan - toisessa on ranskalaisen ohjaajamestarin Claude Chabrolin harvinainen Kanadassa kuvattu poliisielokuva Kauhun kuja, toinen ilmeisesti jonkin tv-sarjan jaksoista yhteenparsittu kauhulänkkäri Kaupunki kauhun kourissa. Lapsi sai isoisänsä maksamana oudon kaksiosaisen laserhenkisen pyssyn, lisäksi käteen tarttuu - vähän tylsästi, myönnettäköön - avaamatonta miesten kosmetiikkaa. Hyllystä, jossa myydään kirjoja 50 senttiä kappale, tarttuu mukaan joitain huonokuntoisia vanhoja nuortenkirjoja, joista saattaa saada kelvollisia hyvän liiman ja kärsivällisyyden avulla.

Toinen Huittisten isommista kirpputoreista on kellarissa vanhan vähän ränsistyneen liikerakennuksen alla komeasti nimetyn Risto Rytin kadun varrella - ollaanhan kiistellyn presidentin synnyinseudulla. Pikkaisen korkea hintataso näkyy myös siinä, että myytävänä on myös hienoa keräilytavaraa, kuten Arabian jugendkannu 1900-luvun alusta - eihän näitä usein näe. Vaatepuoli sen sijaan oli tylsää. Mukaan tarttuu kuitenkin monilta hauskoilta mummolatavarapöydiltä vanha Ekamarketin käärepaperirulla, pari retroa joululiinaa sekä vanha mollamaijannaama.

Yhdellä myyjällä on isoja määriä käyttämättömän näköisiä 1980-luvun vhs-kasetteja, joissa erikoisia ja kiinnostavia elokuvia, kuten Robert Altmanin Sairaat mielikuvat (Images, 1972) tai neuvostoliittolainen (!) Alain Delon -jännäri Eliminaattori (1980). Sama myyjä ilmeisesti kauppaa samoja kasetteja eri kirpputoreilla ympäri Suomea, muualta kuulluista havainnoista päätellen. Kasetit ovat ilmeisesti maahantuojan jäämistöä - lienevätkö jääneet myymättä siinä vaiheessa kun videolaki pamahti? Hinta on kuitenkin kova: 3,50 euroa vanhentuneesta teknologiasta on liikaa. Lisäksi joillain elokuvilla on kulttilisää, esimerkiksi saman ajan Jackie Chan -kasetti maksaa seitsemän euroa! Totta on tietysti, että kaikkia näitä elokuvia ei ole vieläkään julkaistu dvd:nä - tai vaikka olisikin, julkaisu voi olla yhtä huono kuin vanha vhs-kasettikin.

Huittisista löytyy vielä yksi listoista usein unohtuva kirppis, paikallisen Työkeskuksen ylläpitämä Löytötori, joka on paikallista K-supermarketia vastapäätä olevan vanhan liiketalon kellarissa. Paikka ei ole siisteimpiä näkemiämme ja suurin osa tavarasta on aika sekulia, mutta hintataso on kohtuullinen, varsinkin kun päästään tekemään kauppaa: lapselle napattu iso kasa Digimon-sarjakuvia vaihtaa arvoaan äkillisesti "euro per lehti" -hinnasta "euro koko kasa" -hintaan. Mukaan tarttuu myös Marabou Twist -purkin versio 60-luvulta, saman ajan ruusukuvioinen kahvipurkki valitettavasti kannettomana, muutamia retrotyynyliinoja sekä 60-luvun kävelypuvun hame. Lisäksi muutamia kirjoja - Arthur Adlonin vanha seksipokkari Naaraseläin (Domino-sarja 1, suom. 1967) olisi löytö, ellei siitä puuttuisi pari sivua alusta, mutta se tuleekin kaupan päälle.

Vammala on parinkymmenen kilometrin päässä Huittisista, ja bussillakin matka taittuisi järkevästi. Ensimmäinen etappimme Vammalassa oli kuitenkin vähän keskustan ulkopuolella sijaitseva Hopun kirppis, hyllykirppis, jossa on myös huonekalupuoli. Hopun kirppiksellä on hyllykirppikseksi yllättävän paljon vanhaa tavaraa, keräiltyjä astioita ja muuta kodintavaraa. Ostamme neuvostoantiikkisen matkamuistotaulun, jossa on Moskovan olympialaisten logo, mintunvihreän 50-luvun muovisen leipäkorin ja jotain muuta vastaavaa. Varoitus: Hopun kirppiksellä kävi vain käteinen - kuten itse asiassa kaikilla Vammalan kirppiksillä, joilla poikkesimme.

Hopun kirppiksen jälkeen suuntasimme Vammalan keskustaan. Emme valitettavasti ehtineet käydä seurakunnan Oravanpesäksi nimetyllä kirppiksellä, joka on auki vain keskiviikkoisin ja lauantaisin, mutta ehkä ensi kerralla. Kävimme ensiksi vapaakirkon kirppiksellä, joka on Hopun asuinalueella vanhassa pienteollisuustalossa. Jälleen kerran ilmaislaari on hyvä: Jukka-lelujen palikkatestilaatikko - ilman paloja tosin - pannaan siihen silmiemme edessä. Ilmaislaarista tuli myös huiveja, virkattu sydänkuvioinen verhokappa sekä iso rulla 50-luvun paperisia joululiinoja. Vapaakirkon kirppiksellä on iso valikoima kirjoja ja huonekaluja, mutta hintataso on yllättäen aika kova, vanhoista taidemuseon näyttelyluetteloista pyydetään kahdeksaa euroa. 60-luvun keinonahkaisia tuoleja löytyy halpaan kahdeksan euron hintaan, lisäksi myydään Tapiovaaran suunnittelemaksi ilmoitettua kalustoa. Ostamatta jää, mutta kuvatuksi tulee 70-luvun täytettävä pehmolelu, jossa lukee "jelppis" - tietääkö joku, mihin tämmöinen nukke liittyy? Ehkä johonkin kampanjaan?

Parhaat löydöt lienevät kaksi hyväkuntoista vinyyliä: Soft Cellin eka levy Non-Stop Erotic Cabaret (1981; levyllä on Soft Cellin tunnetuin biisi, versio vanhasta hiturista "Tainted Lovesta") sekä Orchestral Manouevres in the Darkin Dazzle Ships (1983) eli aikakauden syntsapoppia parhaimmillaan. Levyt maksavat kaksi euroa kappale, mikä on sopuhinta. Lisäksi kasettien seasta löytyy 20 sentillä vanhaa suomalaista sketsiviihdettä keräilevälle kaverille Heikki Hilanderin kasetti 90-luvun alusta.

Vammalan keskustan kirpputoreista paras on varmasti seurakunnan lähetystori aivan Kirjamuseota ja Herra Hakkaraisen taloa vastapäätä - yksi hyvä syy siis suunnata kotimaanmatkalle! Aivan sen lähellä olisi ollut myös SPR:n kirppis, joka nyt oli kiinni.

Kirjat ovat lähetystorilla halpoja: 50 senttiä kappale. Matkaan tarttuu muutamiakin vanhoja lastenkirjoja, jotka näkyvät olevan peräisin muinaisesta koulukirjastosta. Kauhunovelleistaan tutun E. F. Bensonin lastenfantasia Sininen ovi (suom. 1931) lämmittää erityisesti mieltä. Elina löytää mustat 70-luvun korkosaappaat ja kodintekstiilejä 50-60-luvuilta. Ostamatta jäävät liian pieninä hienot 80-lukuiset miesten nilkkurit ja naisten sähkönsiniset rusettiavokkaat. Kassalle tavaraa raahatessamme huomaamme, että hyväkuntoisessa Riihimäen lasin laatikossa 50-luvulta säilytetään myytävänä olevaa matkasilitysrautaa ja kysymme, mitä laatikko maksaisi - ei kuulemma mitään, saamme sen kaupan päällisiksi. Nyt se koristaa keittiötämme.

Salo (aseman ja Helsingintien seutu)

Kirppismatkat on ollut pitkään hiljaa, mistä pahoittelut! Nyt kuitenkin seuraa lähes reaaliaikainen raportti Salon kirpputorien tilasta. Salo käsitellään kahtena palana, sillä vaikka se ei autolla kulkevalle kirppistelijälle olisi iso haltuunotettava, kirppikset ovat hajallaan eri puolilla kaupunkia. Jalkaisin liikkuminen isojen kassien kanssa todettiin niin vaikeaksi, että Raitalankadun seutu, jossa ovat Fida ja Salon Seudun Suurkirppis, jätettiin suosiolla seuraavaan kertaan. Ensimmäiset käyntikohteet olivat myös niin tuottoisia, että kirppisnälkä tyydyttyi.

Heti Salon rautatieaseman kupeessa on kaksi kirppistä: eläinsuojeluyhdistyksen kirppis vanhassa puutalossa ja SPR:n kirppis - ei Kontti vaan pienimuotoisempi puoti - heti kadun toisella puolen kerrostalon kellarimaisessa katutason tilassa. On kauhean ikävää, etteivät nämä kaverukset ole koskaan samaan aikaan auki! Eläinsuojeluyhdistys on auki vain lauantaisin, SPR vain perjantaisin. Olemme tähän asti aina preferoineet SPR:ää, joten tämän tekstin kommentteihin olisi kiva saada huomioita siitä vielä näkemättömästä eläinsuojelukirppiksestä.

SPR:n kirppiksellä on todella matalan profiilin sisäänkäynti. Tänne ei moni löytäisi, jos kadunkulmassa ei olisi ständiä.

SPR:n kirppis on kunnon vanhan ajan kirppis, jossa tuotteiden hinnat ovat pienet ja tarjonta aina perushyvä. Jos tarvitset vintagehenkistä kynähametta, mekkoa tai puseroa, tänne. Kaikkein vanhin eli 60-lukua edeltävä vaate tosin loistaa poissaolollaan, mutta sitä löytää enää hyvin harvoin kirpputoreilta muutenkaan. Kamasta voi päätellä, että paikkaan tulee vintintyhjennyksiä ja kuolinpesiä; uudet trendivaatteet ovat selvää vähemmistöä. Astiafanille täällä taas, ehkä yllättäen, ei ole kovin paljon tarjontaa. Myös kirjoja on suhteessa vähän.

Pilkkua, ruutua, raitaa, kukkaa, ysäripsykedeliaa... kaikessa ei sentään koko tai tyyli natsannut, muun muassa nämä jäivät seuraaville ostajille.

Pienissä hinnoissa - paidat euron, muut vaatteet pari euroa - on se hyvä puoli, että voi surutta kokeilla kaikenlaisia tyylejä ja pukeutumisideoita. Ne palautetaan kiertoon, jos eivät toimikaan tai kun kaappi tulee liian täyteen ja jonkun pitää lähteä.

Ostimme:
- kolme 70-80-luvun holkkihihaista puseroa
- vaaleansinisen trenssin jota olen etsinyt pari vuotta!!!!!!!!!!!!!!!
- Kestilän 60-luvun karvakauluksisen talvitakin miehelle
- Black Horsen ruudullisen pappavillatakin 80-luvulta
- kaksi kasarilierihattua sitä syvälle päähän painettavaa kohtalokasta mallia; roosa ja vihreä
- 40-luvun henkisen ruutumekon, joka taitaa oikeasti olla 70-luvulta
- kolme kasari- ja ysärimukia
- lastenlehtiä ja -videoita
- sinisen vyön
- harmaan nappisomisteisen villakankaisen talvihameen
- violetinkirjavan huivin
- ruutupaidan
- hevoskuvioisen paitapuseron
- Finlaysonin tyrmäävänturkoosin pöytäliinan (aitoa dralonia)
- 50-luvun seksipommillekin sopivan vaaleansinisen pikkuneuleen
- sinapinvärisen villableiserin
- Aki Kaurismäen Calamari Unionin dvd:nä
- vintaaseja kasetteja (mm. Olavi Virtaa, Kultaista 60-luku -sarjaa, Mikko Alatalon Love Recordsin julkaiseman Rokkilaulaja -levyn ja Shakin' Pyramidsia rockabillyä 80-luvun alusta)

ja maksoimme 30 euroa.

Tämä lasti raahattiin läheisen S-marketin säilytykseen odottamaan, että käymme vielä muualla. Seuraava etappi oli Helsingintiellä joen toisella puolella. Matkan varrella on paljon viehättävää rappioromantiikkaa, komeita mutta rähjäisiksi päästettyjä vanhoja liiketaloja, viiden euron pizzerioita sekä Kuiron leipomo, joka tekee muun muassa marenkeja.

Radiokirppis sijaitsee Helsingintiellä näppärästi juuri siinä kohdassa, mistä vielä vähän aikaa lähtee katu kierrätyskeskukseen. Talo näyttää entiseltä huonekalukaupalta. Sopiiko näihin betonikoristeisiin nykyinen muotisana "rouhea"?

Radiokirppis on Tampereella pitkään toimineen Radiokirppiksen sisarliike, mukavan kokoinen hyllykirppis, jossa on myös kunnollinen, uusvanhaan tyyliin sisustettu kahvila. Nämä Arabian kupit eivät sitten olleet myynnissä, vaan kahvilan käytössä!

Kiersimme useimmat pöydät aika nopsasti, mutta jos perheessä olisi vauva tai taapero, olisi katsottavaa ollut paljon enemmän. Myös nuorten naisten muotivaatetta oli tarjolla paljon, retroa, vintagea tai muuta vanhaa roinaa taas vähän. Tähän olemme toki tottuneet hyllykirppisten kohdalla, ja yllätyksiäkin sattuu, usein juuri sisustus- ja astiapuolella.

Me selvisimme Radiokirppikseltä aika pienen kuorman kanssa. Hopeanväriset huippukorkeat kengät, maitolasinen maustepurkkisatsi, pieni pöytäliina, Jerome K. Jeromen kohtuullisen harvinainen vanha fantasiasuomennos Keijukainen (Karisto 1921), Lego Ninjago -taisteluareena (joululahjaksi 8-vuotiaalle), kaulukseton miesten paita (tyyliä pappa, mutta uusi) ja kirjava kasarireppu lähtivät mukaan. Viimeksi mainittu napattiin päätyseinällä olleelta 20 sentin osastolta, jonka tuotto menee Lastenklinikan Kummeille - tavarat lienevät kirpparille unohtuneita tai myymättä jääneitä.

Matka jatkui kierrätyskeskukseen, joka on ehkä puolen kilometrin päässä Salonkadulla, ei oikein kävelijöille suunnitellulla kadunpätkällä. Kuulimme siellä, että keskus on muuttamassa vielä tämän vuoden puolella toiseen paikkaan; uusi osoite on vanhan Sotkan myymälän tiloissa Helsinginkadun päässä. Toivomme sydämestämme, ettei paikan ihanaa kaoottisuutta menetetä muuton yhteydessä: Salon kierrätyskeskus on tonkijan puuhamaa parhaasta päästä.

Eikö näytäkin kutsuvalta!

Salossa kierrätyskeskuksessa on pieni tavara kuten vaatteet, astiat ja kodintekstiilit, Meriniityn teollisuusalueella sijaitsevalla ekotorilla taas huonekalut ja muut isot. Kaikkea on paljon ja vaikka ilmiselvät keräilykappaleet on hinnoiteltu niiden arvo tuntien, on hintataso halpa ja löytöjä tekee. Tai no, mitä kukin etsii: retrotekstiilejä ja -astioita esimerkiksi kannattaa hakea täältä. Vaatteitakin on paljon; legendaarinen löytö Salon kierrätyskeskuksesta oli vuosi sitten ostettu 60-luvun leoparditekoturkki (5 e).

Kaiken lisäksi paikassa on tapana panna puolikuntoiset vaatteet ilmaislaariin, joka on oikeasti kukkuroilleen lastattu pinnasänky ja jossa olisi riittänyt penkomista pitkäksikin toviksi. Nyt sieltä löytyi mm. ihan kelvossa kunnossa oleva 60-luvun beatlestakki hienoine, hiukan merirosvohenkisine nappeineen, naisten vihreä Ralph Lauren -jakku 80-luvulta (vuori vähän rikki), pappahousut, harmaa kauluspaita (josta tosin kotona katsottaessa huomattiin puuttuvan nappeja: on siis syynsä sille, että kamaa päätyy ilmaislaariin), pari 60-luvun villahametta, kankaita - ja kassi näiden kaikkien kuljettamiseen!

Ostimme ainakin:
- ison kasan ompelukankaita, esim. flanellettia, vuorikankaita, villaa, pitsiä
- kaksi kalenteripyyhettä
- retropussilakanan ja retrotäkin
- kaksi vanhaa pöytäliinaa ja pikkuliinan
- kissa- ja jouluaiheiset vanhat tarjottimet
- hiukan kolhiintuneen Kilta-puurolautasen
- erikoisen japanilaisen pienen tarjoiluvadin, ehkä jopa 50-luvulta
- 60-luvun kynttilänjalan metallia ja tiikkiä
- kasan kirjoja, joista gonzohkon journalistin Matti Jämsän tempauksia esittelevä kirja 50 sentillä oli ihan hyvä löytö (muita kirjoja mm. Otavan historia 1890-1918 ja Vihdin rakennuskantaa esittelevä kirja - Vihti tutuksi siis!)
- muutaman lastenkirjan, joista Richard Scarryn kuvittama La Fontainen satujen laitos oli miellyttävä uusi tuttavuus
- pari vhs-kasettia lapselle
- lapsille tarkoitetun DJ Mix -vehkeen, josta saa valmiit biitit ja jossa on skrätsäämiseen tarkoitettu vemputin (ks. kuva)
- 60-luvun liukuvärisen sateenvarjon
- naisten ysäripäällystakin kiiltävää pvc-tyyppistä kangasta (saas nähdä, tuleeko tätä käytettyä, miehen päällä ainakin herättää tiettyjä mielleyhtymiä...)
- 70-luvun miesten tummanruskeat talvisaappaat
- miesten puvusta tehdyn näköisen mekon

Olimme tässä vaiheessa jo aika uuvuksissa ja, kuten kuvasta näkyy, vahvasti kuormattuja. Syötyämme valtavat, edulliset ja maittavat annokset ravintola Kiinan Muurissa päätimme ennen junalle raahautumista käydä vielä katsomassa Salon uutuuden, Vilhonkadulla lähellä linja-autoasemaa sijaitsevan Aarresaaren, lähinnä tämän blogitekstin takia.

Aarresaarella on käytössään iso liiketila, jossa reilusti kahvilatilaa ja viikkovuokrapöytien lisäksi myös muutama pöytä, jossa myyjä voi olla itse paikalla. Käydessämme paikalla oli vain yksi livemyyjä, mutta hyllyt näyttivät olevan täynnä. Juoksimme paikkaa aika vauhdilla läpi ostamatta lopulta mitään; pari lupaavaa vanhaa peltipurkkia ja vanha sähkökynttelikkö kyllä osuivat silmiin. Enimmäkseen tavara oli uudehkoa, tasalaatuista ketjukauppa/market-tuotetta sekä vaatetangoilla että muussa tavarassa. Arvokkaat esineet oli toki koottu vitriiniin kassan lähelle.

Aarresaari kaipaa ilman muuta tarkempaa tutkimista, ehkä palaamme sinne, kun seuraavan kerran käymme Salossa - suuntana silloin Raitalankadun teollisuus- ja kirppisalue.

Savitaipale

Savitaipale on sympaattisen näköinen pikku kunta Etelä-Savossa Lappeenrannasta pohjoiseen. Paikkakunnalla on pari kirppistä, joista seurakunnan pitämässä emme valitettavasti pääse käymään, koska se oli kiinni. Onneksi kierrätyspisteen nimellä kulkeva työllistymisprojekti on auki - tosin sinne on hankala löytää. Ystävällinen sisustuskaupan myyjä opastaa meidät oikeaan paikkaan.

Kierrätyspisteeseen ohjaava kyltti olikin jäänyt vähän luonnonvoimien jalkoihin. Rakennus on jokin vanha julkinen talo, koska rakennuksessa on julkinen vessa, mikä tietysti matkailijoita ilahdutti. Kierrätyspiste itse oli hajasijoitettu kahteen eri huoneeseen, toisessa oli jonkin verran vaatteita, astioita ja kirjoja hyvin halvalla, toisessa huonekaluja ja vinyylilevyjä.

Nalle jäi odottelemaan ostajaa kenkien päälle. Lappu ovessa kertoi, että vaatteita ei tänne oteta vastaan. Myyjän mukaan vaatteentuojat ohjataan sille seurakunnan lähetystorille, jolle emme päässeet katselemaan. Harmi! Täältä parhaat oli ostettu luultavasti jo aikoja sitten.

Kirjat maksoivat 20 senttiä kappale, mikä oli sen verran halpa hinta, että joitain vähemmänkin kiinnostavia päätti jaksaa kantaa Turkuun asti - Norman Mailerin The Deer Park vanhana pokkarina, Susan Cooperin Pimeä nousee -sarjan yhteisnide pokkarina ja omituinen vanha kirja Early Decorative Textiles, jolla emme taatusti tee ikinä mitään, mutta miten voisi olla ostamatta Savitaipaleelta muinaisista mykeneläisistä kirjontatöistä kertovaa kirjaa? Lastenkirjoissa pisti silmiin 70-lukulaisen tylsältä vaikuttava Jukka käy kaupassa, joka jää kuitenkin ostamatta.

Pannaan muistiin myös Iris Kähärin Titi-Lalli ja Rukkanen -kirjan (1952) pysäyttävä lause: "Munaa! huusi Rukkanen." Meillä ei ole käsitystä, mihin yhteyteen lause liittyy, ja kirja jäi lopulta valitettavasti ostamatta. Joskus pitäisi totella lausetta: "Ainoat kirjat, joita katuu, ovat ne, jotka jäävät ostamatta."

Kierrätyspisteestä löytyy myös sarja todella hienoja ja erikoisiakin itävaltalaisia kahvikuppeja 50- tai 60-luvulta. Ilmaislaarista napataan mukaan ei-ihan-huippukuntoisia Arabian ja Rörstrandin pikkulautasia kukkapurkin alusiksi. Käteen tarttuu myös vanha juomalasiteline, pieni hyllykkö, snapsilasi, pari lusikkaa ja kai jotain muutakin. Yhteishinta ei päätä huimaa: 1,30 e.

Lila, mintunvihreä, harmaa ja sininen itävaltalainen lähtivät, vihreä englantilainen jäi.

Vinyyleistä tulee euron kappale, mikä on perushinta nykyään, ja ostokset ovat vähän mitä sattuu, mutta hyvää perusdiskoa on esimerkiksi tämä, vaikka pidemmän päälle tämmöinen medley-meininki voi alkaa ärsyttää:



Savitaipaleella olisi myös kirkonrakentajien museo, mutta se on auki vain sunnuntaisin. Kotiseutumuseo sijaitsee kukkulan laella, mutta sinne ei ekskursio kanna. Mainitaan vielä, että Piilipuu-niminen ravintola on erittäin suositeltava lounaspaikka ja siellä näkyy olevan myös iltaohjelmaa. Noutolounaan ruoat ovat järjestään hyviä ja seurueemme kasvissyöjätkin olivat tyytyväisiä lähes gourmet-tasoiseen annokseensa.

Vuoksenniska, Imatra

Imatralla on ilmeisen monta kirpputoria, mutta monien kesätaukojen ja vääränä viikonpäivänä paikalla olemisen vuoksi pystyimme oikeastaan kattavasti tutustumaan vain Vuoksenniskan alueen kirppiksiin. Vuoksenniska on vanha, hiljaiseksi käynyt kaupunginosa, jonka liiketaloissa on laskujemme mukaan peräti kolme kirpputoria ja kierrätyskeskus ihan lähellä toisiaan Vuoksenniskantien varrella.

Ensimmäiseksi huomasimme Vuoksenniskantiellä suurennäköisen kirppiksen, joka suruksemme oli perjantaisin suljettu. Muutenkin voi suositella valitsemaan Imatran-kierrokselle jonkun muun viikonpäivän! Ikkunan läpi kuvattiin lapsen toiveen mukaisesti Pikachu-muki.

Onneksi heti tätä vastapäätä oli toinen aarreaitta, jossa oli vieläpä kutsuvasti ota tästä -kori ulkopuolella. Kirppistä ei tosin ollut helppo kaukaa tunnistaa, sillä seinässä olivat vielä naapuriin muuttaneen kenkäkaupan kyltit.

(Kenkäkaupalla oli niin oivaltava mainoslause, että pitää jakaa se teidän kanssanne.)

Kaksikerroksisella kirpputorilla oli alhaalla huonekalu-kirja-astia -puoli, joka ilmeisesti toimii lahjoitusperiaatteella, ja yläkerrassa vuokrattavia hyllypaikkoja. Tarjonta oli yllättävää kyllä kiinnostavinta ilmaiskorissa, josta poimittiin talteen nippu ruotsalaisia 50-60-luvun aterimia, Singoallaa ja muuta. Niiden kaveriksi löytyi hyllypuolelta kuuden nippu kuviollisia Fiskarsin Ornamin -lautasia, viisi euroa.

Kirjahyllystäkin löytyi pieni aarre, varhaisen työväenliikkeen "pymppyteoreetikoksi" haukutun A. F. Tannerin pamfletti Yhdynnällinen hellintä (1911), joka 50 sentin hintaan oli suoranainen löytö. Hyvistä divareistakaan tätä kirjaa on turha hakea.

Hintataso oli suuremman kaupungin hintoihin tottuneelle ällistyttävä. Fiskaminit aluksi, sitten tämä liinavaatekaappi, joka olisi kuljetuskulujenkin kanssa halpa hankinta: 30 euroa!

Vuoksenniskantieltä löytyi myös Kikka-kirppis, ilmeisesti paikallisen urheiluseuran pitämä paikka. Paikka oli vastikään muuttanut, kävimme ensin tyhjän liikehuoneiston ovella, jossa onneksi oli eteenpäin ohjaava lappu. Uusi osoite näyttää tältä - ja huomatkaa myös tässä houkutteleva ilmaiskori ovenpielessä!

Tästä vaunusta poimittiin muun muassa 80-luvun mintunvihreäraitainen lasinen jälkiruokamalja, 70-luvun savunharmaalla sävytetty jälkiruokaviinilasi sekä vinoraitainen persikka-valkoinen hame. Pitsiliinoja harkittiin vakavasti, mutta ne jätettiin seuraaville. Sisältä löytyi halpoja ei-ihan-ajanmukaisia lastenvaatteita, videokasetteja ja levyjä, joiden hintataso oli jälleen kerran lähes typerryttävä - funk-vibrafonisti Roy Ayersin parhaat kestää kuitenkin hyvin viiden euron hintansa. Ostimme lahjoitettavaksi eteenpäin söpön ankkapuvun, jossa on peffaluukku, ja liikuttavat pienet satiinisortsit.

Vuoksenniskalla on myös kierrätyskeskus, nimeltään Työn Vuoksi. (Löytyivät myös optikkoliike Näön Vuoksi, entinen vaatekauppa Muodin Vuoksi ja mitähän vielä samalla teemalla.) Olimme jo luulla, että talon joka nurkalta löytyi tämä sama kyltti, sen verran monen mutkan takana ovi oli.

Kierrätyskeskus oli oiva lopetus Vuoksenniska-turneelle, sillä sen anti oli todella hyvä. Kangaspuolelta Optista omenaa, vaatteista hurja pinkki-musta kasarimekko (ja tankoon jäi paljon kiinnostavaa kuten kukkamekkoja ja 70-luvun plyysiaamutakki), astioista niitä kuviollisia mehulaseja, joita tulee aina ostettua (mutta jotka lopulta jätin ostamatta, koska arvelin, etteivät pääsisi ehjinä perille), Geflen ihania kuviolautasia 60-luvulta, mallia Sirikit... astioissa olisi ollut hyvinkin paljon kivaa ja järkihintaista, vaikka Arabiat ja muut arvostaan kuuluisat oli lajiteltu omiin vitriineihinsä. Kirjoja oli paljon ja sopuhintaan: euron kappale. Mukaan tarttui ainakin Edith Södergranin runoja varustettuna Helene Schjerfbeckin maalauksilla, idealtaan imelä mutta sisällöltään tukeva teos 80-luvun lopulta. Eurolla erittäin hyvä löytö.

Sirikit-lautanen ja harmaa lasi toiminnassa.

Muista Vuoksenniskan kirppareista poiketen kierrätyskeskuksessa oli järkihinnat levyissä, euron kappale nämäkin. Kuuden tai seitsemän levyn satsista nostalgiaväräyksiä monelle herättänee tämä 80-luvun lopun hitti: