Somero

Kirppismatkalaiset ovat suorittaneet vuoden suuren kirppismatkansa. Tällä kertaa, kuten viime vuonnakin, liikuttiin Salon ja Kemiönsaaren tuntumassa. Avauskohteena oli aiemmin täysin tuntematon Somero. Siellä oli ennakkotietojen mukaan kaksi kirpputoria ja kierrätyskeskus, ja kaikissa ehdimme vierailla.

Ensimmäiseksi kävimme kirpputori Alihinnassa, joka löytyi helposti keskustan pääkadun varrelta. Alihinta erottui ensi silmäyksellä tavallisesta hyllykirpputorista runsaalla vanhan tavaran määrällä. Keräilytasoista tavaraa oli tarjolla paljon - useilla eri myyjillä ja lisäksi kaikesta päätellen omistajalla itsellään - ja niiden hinnat kohtuullisia. Esimerkiksi vanhoja astioita ja valaisimia oli tarjolla hyvin. Perähuoneessa oli lajitelma vintagevaatteita ja vanhoja lehtiä. Nuori kirppismatkailija ilahtui hyvästä valikoimasta Aku Ankan taskareita. Kattovalaisimia katselimme pitkään ja lopulta päätimme ostaa viisihaaraisen 1950-luvun kattolampun kesäkotimme olohuoneeseen. Tällaiset ovat isommissa kaupungeissa jo joko antiikkiliiketavaraa tai kirpputorillakin kalliita; tästä köyhdyimme 30 euroa.

Niin sanottu tavallinen hyllykirppistavara oli usein hinnoiteltu hassusti yläkanttiin. Arkitavaroita ei tästä paikasta ehkä kannattaisi ostaa. Se on kuitenkin pieni puute, kun keräilijälle on tarjolla niin monenlaisia herkkuja. Kassan yläpuolella hyllyssä nököttävät vanhat kumieläimet tosin taitavat olla paikan maskotteja.

Ostimme
- 1950-luvun kattolampun, 30 e
- 1950-luvun kukkamekon, 20 e
- kasan vanhoja pokkareita euron kappale
- pari vanhaa diskolevyä hintaan 2-3 e

Vintagepuvussa oli kaunis kangas ja edessä nappilista. 1950-luvun alusta.

Toinen somerolainen kirpputori oli Putiikki, josta oli vain vähän ennakkotietoja. Se osoittautui olevan hyväntekeväisyysjärjestöjen yhteinen kirppis, pieni, mutta kiinnostava paikka. Putiikkikin löytyi ohiajaessa pääraitin varrelta, isommasta liiketalosta.

Somerolle ei kannata mennä maanantaina, sekä Alihinta että Putiikki ovat silloin kiinni.

Ensin näytti, ettei mitään erityistä löytyisi - valikoima oli jo tilan koon vuoksi rajallinen - mutta helmiä alkoi putkahdella esiin useammastakin laarista. Kaksi vanhaa talvitakkia lähtee mukaan, koska 60-70-luvun takkeja alkaa olla vaikea löytää sopuhintaan ja nämä ovat täsmälleen oikean kokoisia ja mallisia; hinnaksi tulee viisi euroa kappale. Ruohonvihreä, mustapalloinen suuri vaatekangas - varmaan 80-luvulta - päätyy joskus mekoksi tai hellehaalariksi. Vauvalle olisi ollut tarjolla froteemukavuuksia 70-luvulta; hän saa punaisen myssyn, röyhelöessumekon ja ihan nykyaikaiset leggingsit. Ystävälliset rouvat hinnoittelivat tuotteita aika vapaalla kädellä, mikä oli hauskaa. Kun kasa oli hinnoiteltu ja kaivoin seteliä lompakosta, osui viime hetken katsekierroksella silmiin astiahyllyn päältä messinkirunkoinen 1970-luvun joulukynttelikkö. Absurdi esine ostaa heinäkuussa, mutta näitä näkee niin harvoin, että tilaisuuteen oli pakko tarttua! Kynttelikön hinnaksi muodostuu kolme euroa.

Ostimme
- kaksi miesten 1970-luvun anorakkia
- suuren palan vihreä-mustapalloista vaatekangasta
- muutaman vauvanvaatteen, vintagea ja muuten söpöä
- vaaleansinisen pilkkumekon 70-80-luvun vaihteesta
- kakkuvuoan
- 70-luvun joulukynttelikön
- vauvalego-lentokoneen, jonkun muun pikkulelun
Maksoimme yhteensä 20 €.

Viimeiseksi jäi Someron kierrätyskeskus Ecotekola. Teollisuusalueella sijaitsevaa kierrätyskeskusta ei todellakaan ollut helppo löytää! Seikkailimme hallien välissä sorateillä jonkin aikaa ennen kuin löysimme Ecotekolan puuverstaan, josta meidät lopulta neuvottiin kierrätysmyymälään. Joka, kuten pian kävi ilmi, oli hieno vanhan ajan kierrätyskeskus. Suuri osa tavarasta oli aivan minihinnoissa ja niin sanottu parempi tavarakin, kuten hyväkuntoiset vanhat huonekalut, kohtuuhintaisia. Jos olisi ollut peräkärry mukana, olisin ostanut puukuorisen vanhan television (muutama kymppi, en muista tarkkaan) kissanpediksi. Lastauslaiturilla odotellut punainen vinyylisohvakin kiinnosti, mutta osoittautui rikkinäiseksi.

Nuoren kirppismatkaajan kanssa kaivettiin pitkään sotkuisia, mutta ah niin kiinnostavia runsaita lelulaareja, saaliina muun muassa 1970-luvun perässävedettävä kala, pupuatomipalikoita ja kumisia rullaeläimiä. Paikka ei ollut mikään siisteyden riemuvoitto, mikä ei muuten haitannut, mutta vaatepuoli oli toivoton: vaatteet eivät olleet rekeissä, vaan hyllyillä pinoissa, joita ostava yleisö oli vapaasti myllännyt. Varmasti hienojakin oli seassa, mutta emme jaksaneet etsiä niitä. Astioita oli paljon, mutta niiden seassa ei näyttänyt olevan japanilaisia retrokahvikuppeja ihmeellisempiä aarteita.

Kirjoja oli paljon, hinnoittelu ystävällistä: 50 senttiä kappale, mutta jos ostaa viisi kirjaa, maksoi kaksi euroa. Hyllyissä on paljon tavanomaista peruskauraa, unohtuneita lukuromaaneja ja vanhentunutta tietoa, mutta mukaan lähtee silti laatikollinen kirjoja: Ylen kolmiosainen historia, RAY:n julkaisema hienon näköinen pajatson historia ja kolme sidottua vuosikertaa Kulttuurivihkoja 70-80-luvun vaihteesta... Älkää kysykö, mitä näillä tehdään, mutta eihän niitä sinne voinut jättää. Myös Dalton Trumbon Sotilaspoika ja André Pieyre de Mandiarguesin kulttiromaani Tyttö ja moottoripyörä löytyvät. Kaikenlaista myös jäi hyllyyn, mutta aina ei voi voittaa. Esimerkiksi lastenkirjavalikoima oli kattava ja kiinnostava. Videokasetteja oli niinikään paljon, seassa paljon myös ennen videolakia julkaistuja elokuvia, joita ei yksinkertaisesti voi jättää ostamatta 20 sentin hintaan. Osa taitaa olla aika harvinaisia, esim. Asfalttiviidakkoa ei mainita oikein millään sivulla (se ei siis ole se John Hustonin klassikko), kauhean nimistä ja näköistä Sheriffin murheenkryynejä ei ilmeisesti ole oikein koskaan julkaistu, ei ainakaan dvd:nä. Kuvassa löytöjä tutkii pienin kirppismatkailija.

LP-levyjä oli myös paljon 50 sentin hintaan, niistä tarttuu matkaan esim. suomalaisen synadiskopopin helmi, Kake Randelinin Kop kop kop (1983), joka alkaa tällä klassikolla. Mitkä syntikat!



Kasettien seassa huomiota kiinnittää myös jonkun somerolaisen thrash metal -harrastajan kaikki nauhoitetut kasetit, yli 30 C-kasettia Anthraxia ja muuta menokamaa.

Kaiken kaikkiaan Somero oli oikein mukava uusi kirppistuttavuus. Seuraavalla kerralla sitten peräkärry mukaan - tai pakettiauto - tai bussi.

Laitila ja Uusikaupunki

Viime joulun alla tehdyllä Laitilan kirppismatkalla jäi hiukan kaihertamaan, että lähetystori oli silloin suljettu. Paikka nimittäin näytti varsin lupaavalta vanhan ajan kirppikseltä, eikä se ihan pienikään ollut. Niinpä suunnittelimme kesäisen päiväretken kulkemaan Turusta Uuteenkaupunkiin siten, että Laitilaan jäi puolentoista tunnin bussinvaihto. Sinä aikana ehdimme juuri mainiosti tutkia lähetystorin antimia.

Lähetystori oli tosiaan mukavan kokoinen paikka. Pitkät vaaterekit jakoivat tilaa, vaatteet olivat hyvin esillä. Vintageakin 70-luvulta alkaen pilkahteli seassa. Vauvalle löytyi vaatepuolelta 70-luvun essumekko, 80-luvun rusettipaita ja Nokian vaaleanruskeat vakosamettitennarit, muistaakseni nämä yhteensä kolmella eurolla.

Juri löysi 70-luvun kiiltävän kauluspaidan (merkkiä Story), nämä alkavat olla nykyään jo aika harvinaisia, ja tämä oli vielä oikeaa kokoakin! Mustan paidan lisäksi rekistä osui silmiin sopuhintaan Henkkamaukan Lagerfeld-sarjan frakkipaidan näköinen paitapusero, vitivalkoinen. Teini osti jättikokoisen ysärihupparin, ilmeisesti ironia silmäkulmista pilkahdellen. Alusvaatteista olisi hyvin hoikkavyötäröinen vintagefani löytänyt itselleen käyttämättömät alaliivit, hinta taisi olla kymmenen euroa. Oli hellepäivä ja liikkeessä järkyttävän kuuma, joten vaatteiden penkomiseen ja sovitteluun ei jaksettu uhrata paljon aikaa. Onneksi jaossa oli ilmaista mehua!

Kodintekstiileistä poimittiin mukaan Ritari Ässä -pussilakana (en tiedä, kuka sen alla uskaltaa nukkua). Lelulaarista löytyi yksi 60-luvun kopiobarbi, josta saattaa tulla vaikkapa kokoelman alku... Lisäksi ostettiin uudehko lautapeli Kadonneet kaupungit, mutta olimme huolimattomia - kotona huomattiin, että säännöt puuttuivat. Onneksi ystävä lupasi skannata ja lähettää ne.

Kirja-, levy- ja elokuvaosasto sen sijaan oli lähetystorilla hyvin vaatimaton, ilmeisesti joku käy hyllyjä ratsaamassa aika ajoin. Harmittamaan jäi, että kiireessä unohtui ostaa pehmodrontti. Ehkä se on siellä vielä, kun käymme Laitilassa seuraavan kerran.

Laitilasta suuntasimme Uuteenkaupunkiin, jossa jäimme pois ennen keskustaa tarkoituksenamme käydä kierrätyskeskuksessa ja sen viereisellä kirpputori Kauppapaikalla sekä automuseossa. (Kävimme Uudessakaupungissa myös pari vuotta sitten, tässä raportti.) Lastenvaunujen kanssa oli teknisiä ongelmia, mutta niistä onneksi selvittiin, kiitos läheisen huonekaluliikkeen ystävällisen myyjän, ja kierros päästiin aloittamaan Kauppapaikasta. Siellä oli kirpputorihyllyjen lisäksi suuri vanhan tavaran myymälän puoli. Astiavaraston olisi helposti saanut täyteen, jos se ei olisi jo; esimerkiksi vanhaa muovia oli tarjolla mukavasti, puhumattakaan järjen vievästä suolasirotinkokoelmasta! Ikävästi emme älynneet ottaa suolasirottimista kuvaa, mutta melkein pelkästään niiden takia kannattaa lähteä Uuteenkaupunkiin. Ostimme kuitenkin vain muutaman haarukan eväiden syömistä varten. Hyllypuolelta löytyi 80-luvun pilkullinen t-paita, 50 snt, lisäksi mukaan tarttuu kasa ilmaisia kirjoja, jossa jostain syystä mukana Henry Millerin Marussin kolossin suomennoksen ensimmäinen painos.

Yksittäinen myyjä tai kirppiksen pitäjä myy vinyylejä kirppishallin perällä. Levyillä on kovat hinnat, reilusti kolmesta eurosta ylöspäin, käytännössä riippumatta levystä. Mitään kovin erikoista ei silmiin osu, mutta kahdella eurolla lähtee brittipopbändi Shop Assistantsin ainoa LP, hintaa on ilmeisesti alentanut se, että joku on kirjoittanut takakanteen ostaneensa levyn 90-luvulla markalla jostain levykaupasta.



Kierrätyskeskus sijaitsee samalla kadulla kuin Kauppapaikka. Siellä on edelleen vanhan hyvän ajan periaate, että suurin osa tavarasta on todellakin ilmaista. Osa arvokkaammaksi katsotusta tavarasta on erillisellä myymäläpuolella; lähinnä astioita, kirjoja, joitain vanhoja lehtiä ja keräilytavaraa. Ilmaispuolen leluhylly on lähes tyhjä, mutta lattialla nököttää upea vanha liitutaulu, jonka Elina päättää saman tien kuljettaa Turkuun, maksoi mitä maksoi.

Vaaterekki näyttää ensin vaatimattomalta, mutta tuottaa positiivisen järkytyksen, kun mitäänsanomattomien massavaatteiden seasta löytyy hyväkuntoinen 40-luvun leninki. Ehkä samasta paikasta on tuotu myös kasa 50-60-luvun naisten hattuja. Vauvanvaatteitakin on pieni pino, ne tosin jo aika käytetyn oloisia. Astiahylly on koluttu tarkasti ja on lähes tyhjä. Kirjat ovat normaaleja kirppiskirjoja, joiden läpihinnaksi voisi hyvin laittaa 50 senttiä eikä kukaan häviäisi kaupassa. Hiukan jää kismittämään hyväkuntoinen 80-luvun miesten Nopsa, jolle oli pantu sopuhinta: 10 euroa. Pienellä tuunauksella siitä olisi saanut uskottavan hipsterihenkisen kaupunkipyörän! Mutta pyörää ei jaksattu ruveta raahaamaan.

Pienen kävelymatkan (joka ei tavaramäärästä johtuen ollut enää helppo!) jälkeen pääsimme automuseoon, joka sijaitsee Uudenkaupungin autotehtaan lähistöllä. Se on suositeltava vintaasihenkinen matkailukohde hienoine autoineen - näytteillä on muun muassa ensimmäinen Suomessa tehty auto, vuonna 1913 Mynämäellä valmistettu Korvensuu! (Harmillisesti missään ei sanota, että auto ei ole alkuperäisasussaan, kun siihen on ammoisen kolarin jälkeen vaihdettu traktorin maski.) Suosittelemme, jos vanhojen autojen muodot millään tavalla hivelevät silmää. Miksei enää ole turkoosin ja sinapin värisiä sisustuksia tai punavalkoraitaisia auton penkkejä? Äänestyksessä perheemme valitsi Jaguar E-Typen museon hienoimmaksi autoksi. Museon viihtyisyyttä lisäisi kahvila, mutta sille ei selvästikään ole tiloja. Kannattaa huomata, että museon lähelläkään ei ole ruokapaikkaa, viereiseltä Nesteeltäkään ei saa kuin karkkia.

Matka jatkui Uudenkaupungin keskustaan, jossa kävimme kahvilla torin varrella mukavan vanhanaikaisessa Rosamundassa. Torikirppis oli muuttanut torilta muutaman sadan metrin päähän vanhaan Ekamarketiin Alisellekadulle, mutta kirppis oli pahanlainen pettymys, sotkuinen hyllykirppis, jossa tavara ei ollut kovin kiinnostavaa. C-kasetteja penkomalla sai pari kiinnostavaa löytöä, Madnessia ja kajaanilaista 80-luvun lopun rockbändiä Jumalaista näytelmää, 50 senttiä kappale. Lisäksi löytyi nukkekodin kalusteita 70-luvulta muutamalla eurolla. (Sittemmin turkulaiselta kirpparilta löytyi Lundbyn nukkekotikin!)

Työttömien yhdistyksen kirppis oli heinäkuun ajan suljettuna, mutta pääsimme käymään myös Rekon osto- ja myyntiliikkeessä, jossa on aina mukava käydä kiireettömän tunnelman ja asiakasystävällisten hintojen ansiosta. Juri tekee hauskan löydön: Pen O'Rayn eli Pentti Räihän harvinainen seikkailuromaani Tropiikin kotkat (1945). Olisi siitä enemmänkin voinut maksaa, joku myy sitä nimittäin Huuto.netissä lähtöhintaan 39 euroa. Toivottavasti kauppias sai kuitenkin vastinetta rahoilleen! Lisäksi vhs-kaseteista löytyy hauskaa japsikamaa 80-luvun alusta: Ultramies-nimistä piirrettyä. Vanhat videokasetit kannattaa näköjään edelleenkin ratsata. Astiapuolella oli paljon hauskaa, Arabian Lumikukka-kuppeja esimerkiksi - niitä ostetaan kaksi - sekä puolalainen sydänkuvioinen emalimuki. Vanhaa vinyyliäkin on kaupassa myynnissä runsain mitoin, melko hyvin hinnoin. Joukossa paljon 60- ja 70-luvun rokkia.

Juri käväisi nopeasti myös Uudenkaupungin museossa, joka olikin miellyttävä kotimuseo, kauppias Wahlbergin asunto, joka on suurin piirtein siinä kunnossa, johon se jäi 1960-luvulla viimeisen asukkaan kuoltua. Tunnetusti talon jäämistö myytiin jättimäisessä huutokaupassa (tapauksesta on museossa esillä lehtijuttukin), mutta vastaavaa esineistöä on johdonmukaisesti jahdattu museoon näytille antiikki- ja muista liikkeistä. Museo antaa hyvän kuvan 1800-luvun porvariston hiukan pompöösistä tyylistä. Yläkerrassa on näyttely uusikaupunkilaisesta merenkulusta, mutta näyttely ei kauhean hyvin aukea satunnaiselle kävijälle, jolla ei ehkä ole alun alkaenkin tietoa aiheesta. Museoon kuuluu myös viihtyisä pihapiiri sekä pihan perällä oleva rekonstruktio suutarin verstaasta. Siellä on myös lapsille puuhaa. Uudenkaupungin museoon kuuluu myös kaksi muuta kohdetta, Luotsimuseo ja Merimiehenkotimuseo, mutta niissä ei ehditty käydä. Kalannin kotiseutumuseokin jää jollekin toiselle kerralle, jos liikutaan henkilöautolla.

Loimaa

Kirppismatkailijoiden ensimmäinen kirppismatkakohde kautta aikojen oli Loimaa. Silloin katsottiin vielä painetusta puhelinluettelosta, löytyisikö Loimaalta kirpputoria, kirppistä, lähetystoria... Ja löytyihän sieltä muutama. Legendaarinen seurakunnan kirpputori Katrilli oli valtava aarreaitta, joka kuitenkin lopetettiin jo lähes vuosikymmen sitten, rauha sen muistolle.

Välillä Loimaa tuntui kokonaan tyhjentyneen kirpputoreista, mutta nyt tilanteen tarkistaessamme niitä löytyi taas peräti viisi. Siinä viisi hyvää syytä hypätä junaan! Loimaan rautatieasema on ihan keskustan kupeessa, joten junalla on helppo tulla kirppistelemään.

Suuntasimme ensimmäiseksi Loimaan Seudun Työkeskuksen tuki ry:n kirpputorille Leppäkuljunkadulle, joka sijaitsee keskustasta katsoen joen toisella puolella, maltillisen kävelymatkan päässä. Kirpputori on suuressa hallissa, jonka yhteydessä on myös hyvin edullista lounasta tarjoava yhdistyksen pieni ruokala. Siellä söimme ihan kelvollisen jauhelihaspagettiannoksen.

Työkeskuksen spagetti bolognese ei ehkä vastannut
italialaisen pastan määritelmää,
mutta täytti vatsan edullisesti.

Kirpputori on yhdistelmä hyllykirppistä ja työkeskuksen tuotteiden myymälää. Ilmeisesti osa kirppistuotteistakin myydään työkeskuksen nimissä. Hintataso on keskimäärin hyvin halpa: löydämme esimerkiksi käyttämättömät 70-luvun alun mokkasaapikkaat kolmen euron hintaan (olivat vieläpä oikean kokoiset). Lisäksi sopuhintaan löytyvät toisetkin vanhat kengät sekä gobeliinilaukku. Myös suuri ilmaislaari kannattaa penkoa, sillä sen pohjalta löytyi 1950-luvun graafisesti kuvioitu verho; pariton ja pikkuvikainen, mutta hienoa materiaalia käsitöihin. Muutamalla myyjällä on tarjolla keräilytavaraa kuten vanhoja peltipurkkeja, muttei mitään hengästyttäviä aarteita kuitenkaan. Kirppis on avoinna arkisin klo 9-17 ja lauantaisin (paitsi heinäkuussa) 10-14. Kävelymatka keskustasta Leppäkuljuntielle kestää noin kymmenen minuuttia.

Hieno art deco -henkinen peltipurkki jäi ostamatta.

Kirpputori Säästöporsas on pienehkö hyllykirppis aivan torin tuntumassa (Satakunnantie 16). Tarjolla on huomattavan paljon retrotavaraa ja muuta vanhaa, ja käykin ilmi, että kirpputorin omistajalla on myös antiikkiliike kulman takana. Se on valitettavasti suljettu käyntipäivänämme. Hintataso vuokrapöydissä on kohtuullinen eli tavanomainen. Ostamme yhdestä pöydästä kasan pienen lapsen vaatetta 70-luvulta, hinnat vaihtelevat 50 sentistä pariin euroon, lisäksi omistajan omalta pöydältä Curtis Mayfieldin priimakuntoisen lp:n viidellä eurolla. Paljon hyvää tavaraa jää hyllyihin, mutta osassa kirjoista on aika kovat hinnat, joita uskoisi näkevänsä ennemminkin isoissa kaupungeissa.

Säästöporsaan kulman takana on myös pieni lähetyskirpputori, Talkootori. Se on auki vain muutaman tunnin viikossa, ja onnekkaasti olemme paikalla sopivana päivänä. Talkootorin avautumista odotellessa ehdimme kuitenkin käydä Kirpputori Helmessä, joka on toiminut jo pitkään kellarikerroksessa torin laidan liiketilassa. Helmi on suurehko ja sen tavaran laatu sekalainen, kuten hyllykirppiksillä usein. Tarjolla on lähinnä tavallista vähän kulahtanutta ja ei-kiinnostavaa romua. Ostamme vauvalle Star Wars -bodyn, 3 euroa. Mainittakoon kuitenkin, että Loimaan kulttuurielämää pitää yllä Helmessä toimiva levykauppias, jolla on laaja valikoima uutta ja vanhaa vinyyliä sekä cd:tä. Välittää näköjään myös Turussa toimivan Svart Recordsin levyjä, parista punk-uudelleenjulkaisusta tehtiinkin kaupat aivan silmiemme alla. Kirpputorit voivat mahdollistaa myös tällaisen liiketoiminnan, jollaista Loimaan kaltaisessa paikassa ei muutoin olisi.

Kahvitauon jälkeen matka jatkuu kohti Loimaan uusinta kirpputoria, Ysikirppistä. Matka näyttää kartalla helposti käveltävältä, mutta tosiasiassa Ysikirppikselle on keskustasta ehkä kolme kilometriä. Autolla yksi hujaus, mutta kävellessä oli usko loppua, kun ei tarkkaan tiennyt, mihin oli menossa. Sijainti (Lamminkatu 35) on teollisuusalueella.

Kirppiksellä on runsaat tilat, mutta myyjiä vähänlaisesti, jopa niin vähän, että vaikutelma on apea. Ostoksia tulee kuitenkin pari: muutama metri 40- tai 50-luvun kukallista vaatekangasta kolmella eurolla, pari Michael Connellyn kirjaa (joista toinen olikin jo omassa hyllyssä) sekä Serge Bramlyn laaja Leonardo da Vincin elämäkerta, joka neljällä eurolla on ihan hyvä löytö. Jos olisi jaksanut kantaa (tai olisi se pirun auto!), olisi voinut ostaa lasten kosketinsoittimen, jonka äänet ovat oudolla tavalla vinksahtaneet. Sillä olisi syntynyt oivaa noise-musiikkia, mutta kun ei niin ei. Sinänsä outoa, että rikkinäiseltä kuulostavasta lelusta pyydetään 20 euroa. Palvelu kirpputorilla on ystävällistä ja kahvit välipaloineen maistuvat.

Takaisin käveltyämme on Talkootori avannut ovensa. Siellä on vilkasta, jopa ahdasta, sillä liiketila on tavaran määrään nähden pieni. Mahdumme kuitenkin lastenvaunuinemmekin sisään. Päivän viimeisellä kirppiksellä alkaa jo väsyttää, eikä ostoksia tule paljon: pahvisivuinen lastenkirja, vanha vinkulelu, nukenvaunuista löytynyt pikkuisen tytön sydänkuosinen essumekko, joukko sekalaisia kirjoja (hieno japanilaisperäinen piirustuskirja, vanha uskonnollinen pamfletti noituudesta, asialliselta vaikuttava tietoteos apokryfikirjoista). Maksamme kasasta pari euroa. Kassalla huomiota herättää painokuva Axel Gallén-Kallelan omakuvasta, se lähtee kolmella eurolla. Ihan mainio löytö, vaikka onkin surkeissa muovikehyksissä. Talkootorin kannattaisi ainakin kirjojen suhteen miettiä myyntistrategiaa: laatikoissa ja romahtaneissa hyllyissä olevat kirjakasat eivät varsinaisesti houkuttele tonkimaan.

Talkootorin ikkunassa Niilo Yli-Vainiota.

Yleensä Loimaalla kannattaa poiketa myös kirjastossa katsomassa poistokirjahylly - tai oikeastaan kyse on kokonaisesta poistokirjahuoneesta, jossa on metreittäin opuksia. Nyt kuitenkin saalis on jo suuri ja junalle alkaa olla kiire, joten kirjaston aarteet jätetään teille seuraaville kävijöille.

Laitila

Kirppismatkat teki talvisateisen ekskursion Laitilaan, joka tunnetaan pikemminkin panimotuotteista ja kananmunista kuin kirppiksistä. Kuitenkin kirppiksiä löytyi mukava määrä ja vielä yksi miniantikvariaatti päälle. Vinkkinä, että maanantaina ei kannata Laitilaan etsiytyä, sillä kolkuttelimme turhaan erästä kiinnostavaa ovea...

Selvitimme etukäteen neljän kirpputorin osoitteet. Näistä Leppis-niminen oli maanantaisin suljettu, joten emme päässeet tutustumaan tähän loosikirppikseen tarkemmin. Poikkesimme ensimmäiseksi kuitenkin kirjakauppaan, joka on itsenäisenä tukemisen arvoinen. Laitilan kirjakauppa oli myös selvästi hyvin pidetty, ei olisi tullut mieleen syytellä huonosta ja yksipuolisesta valikoimasta. Myyjät keskustelivat keskenään Asko Sahlbergista, minkä jälkeen asiakkaan kanssa juteltiin Robert Craisista ja Lee Childista. Kirjakaupalla oli takahuoneessa pieni antikka, josta löytyi muutama kirja ostettavaksi. Hinnoissa oli jonkin verran jouston varaa, osa oli kirppis- ja osa divarihinnoissa. Osa kirjoista oli tosin jo arvottomia, harventaminen tekisi kuulemma jo 80-luvulla muodostuneelle valikoimalle hyvää. Kiinnostavin löytö oli varmasti Hugo Nousiaisen Yöpäivystäjät (1949), realistinen poliisiromaani. Myyjä kehui, että kiinni ollut kirppis Leppis olisi hyvä kauppapaikka. Lisäksi myyjä suositteli lounaspaikaksi lähi- ja luomuruokaa käyttävää thairavintolaa Justhai, ja yhdymme suosituksiin, hyvää ja maukasta sekä lisäksi edullista. Palvelu oli ystävällistä.

hyvännäköiset keittiönkaapit
Laitilan kirppiksellä

Kirjakaupalta jatkoimme Keskuskatua kirkon suuntaan, josta löytyi viehättävä eri-ikäisten talojen miljöö, sekaisin oli puutaloja, 1900-luvun alkupuolen kivitaloja ja toisen maailmansodan jälkeisiä kodikkaita pientaloja. Pian löysimme Laitilan kirppiksen, joka sijaitsi ilmeisesti kirjakauppana toimineessa vanhassa puutalossa (ks. yläkuva). Kirppis on ilmeisesti osto- ja myyntiliikkeen ja hyllykirpputorin yhdistelmä, jonka matala hintataso yllätti iloisesti. Juuri joulun alla esimerkiksi vanhaa joulutavaraa sai viidellä sentillä ja siitä ylöspäin, vanhoja postikortteja 10 sentillä/kpl. Huonekaluissakin olisi tehnyt löytöjä, jos olisi ollut mahdollista kuljettaa niitä; etenkin mattovalikoima oli hieno. Sen sijaan vaatteet olivat aika ankeita lukuunottamatta joitain 60-70-luvun hattuja, jotka jäivät meille tarpeettomina kuitenkin ostamatta. Laatikollinen vanhoja sinkkuja tuli käytyä läpi. Hinnat olivat sopuisat - euron kappale -, mutta kääreettöminä levyt olivat kärsineet. Riittävän hyvässä kunnossa olivat Olavi Virran kaksi sinkkua sekä hiukan camp-henkinen sinkku, jonka toisella puolella Carola lauloi "Hava Nagilahia" suomeksi, toisella puolella Leila Halme lauloi sanoitettua instruhittiä "Telstaria".





Keskuskadulta pääsee suoraan valtatien ali johtavalle pyörätielle, ja heti valtatien toisella puolen on kaksi kirppistä; helluntaiseurakunnan lähetystori ja uusi, suurehko hyllykirppis Wendi & Wiljami. Lähetystorin aukioloajoista meillä ei ollut tietoa etukäteen, ja suru oli suuri, kun huomasimme sen olevan maanantaisin suljettu. Täytyy kyllä sanoa, että kun soitimme seurakuntaan, yhteyshenkilö teki parhaansa etsiäkseen myyjää avaamaan oven, mutta ketään ei valitettavasti saatu hälytetyksi pikana paikalle. Lähetystorin arvio jää siis seuraavaan kertaan, mutta ainakin ulkoapäin se vaikutti varsin isolta.

Wendi & Wiljami oli osittain kiehtovakin paikka, siellä oli nimittäin näytillä kirpputorin pitäjän itse entisöimiä autoja, pari vanhaa Land Roveria, yksi varuskunnan paloauto ja pari muuta. Tavara oli tavanomaista hyllykirppiksen kamaa, uudehkoja vaatteita, mitäänsanomattomia kirjoja, jonkun verran dvd:itä ja muita levyjä. Jotkut hyllyt ovat kiusallisesti tyhjiä, mutta yleisvaikutelma on kuitenkin siisti. Parilla myyjällä on pari tavaraa, joiden oikea paikka olisi ollut roskis, kuten nurkasta koiran tai pienen lapsen järsimä 80-luvun vitsikirja. Lastenvaatteet eivät ole kovin muodikkaita, mutta kun ne sattuneesta syystä ovat ajankohtaisia bloggaajillemme, niin niitä ostimme aika määrän. Muuten löydöt jäivät Anne McCaffreyn lohikäärmekirjaan ja 7 rohkeaa miestä -dvd:hen.

tällainen hieno 70-luvun pulkka olisi Wendi & Wiljamissa
odottamassa uutta omistajaa

Vielä pitää mainita Laitilan Keskuskadulla sijaitseva mainio konditoria Tiihonen, jossa istuimme paluubussia odotellen.

Paluumatkalla jäimme pois Turun Kontti-kirppiksen kohdalla, sieltä löytyi aika paljon kaikenlaista, kuten kirjoja, mutta ne eivät ole tämän postauksen kohteena.

Tammisaari

Tammisaari on - ainakin kesäisin - yksi Suomen söpöimpiä kaupunkeja, mukava sekoitus kerroksellista uudempaa kaupunkikuvaa ja vanhaa puutaloasutusta, joka ei ole ihan saumattomasti asettunut ruutukaavaan. Tammisaaressa on myös muutamia hyviä kirpputoreja, joiden lisäksi puutalojen asukkaat pitävät pihoillaan ja kuisteillaan omia kirppiksiä kesäisin.

Tammisaaren kirppisnähtävyys on kuitenkin suuri Emmauksen kirpputori, joka sijaitsee keskustan ulkopuolella omakotialueella, ilmeisesti vanhan ruokakaupan tiloissa. Navigaattori löysi perille tuskitta, ja niin oli löytänyt meidän lisäksemme moni muukin asiakas. Harvoin näkee näin vilkasta hyväntekeväisyyskirppistä!

Väkimäärästä huolimatta mielenkiintoista tavaraa riitti. Vaatteita oli runsaasti, enimmäkseen tavallisia melko uusia ja siistejä, mutta vasta tulleiden rekistä bongattiin Atelier S. Miramon valmistama kotelopuku pronssinväristä eläväpintaista kangasta, ehkä 1960-luvulta - hinta viisi euroa. Käsityöpuoli oli poikkeuksellisen laaja kankaineen ja käsityötarvikkeineen; ostoskoriin päätyi pari vanhaa käsityökirjaa. Astioita taas oli heikommin, mutta totta kai paljon - parhaat helmet oli varmaan ostettu pois.

Kirjat olivat suurimmaksi osaksi ruotsinkielisiä, minkä ymmärtää, mutta suomenkielisiä kirjoja oli myös jonkin verran, samoin englanninkielisiä. Hiukan näin puolitaitoisenakin ruotsinlukijana houkuttavat suomenruotsalaisen runouden kokoelmat, joita on useita, kuten Rabbe Enckellin 50-luvun teokset. Erikseen on huone keräilykirjoille, mutta termi on ymmärretty vähän laajasti niin että mikä tahansa vanhempi kirja on keräilykirja. Vinyylejä on iso lavallinen, mutta joukossa ei ole oikein mitään kiinnostavaa: ruotsalaista dansband-musaa 70- ja 80-luvuilta sekä matkamuistolevyjä.

Emmauksen erikoisuus tuntui olevan hyvä ja laaja kuvataidevalikoima. Tammisaaren vanhan kirjapainon eli Ekenäs Tryckerin jäljiltä kirpputorilla oli paljon painokuvia, joissa luki painon nimi. Hintakin oli sopiva: euron kappale. Vaikea sanoa, olivatko samasta lähteestä peräisin, mutta myynnissä oli myös 70-luvulla tehdyn näköisiä bändijulisteita: Ian Dury, The Jam ja The Who. Ilmeisesti sarja on ollut laajempi, nämä olivat enää jäljellä - olisi pitänyt ottaa näistä edes kuva. Ekenäs Tryckerin painamien kuvien ja julisteiden lisäksi Tammisaaren Emmauksella oli paljon myös grafiikkaa, osa kehystämättömänä, osa kehystettyinä. Taulujenkaan hinta ei ole päätä huimaa: esimerkiksi isohko lintuaiheinen painokuva kehyksissä lähtee neljällä eurolla.

Tältäkin voi kirppiskyltti näyttää. Tammisaaressa vaikuttaa kesäaikaan olevan paljon pihakirppiksiä ja miksi ei olisi, onhan kaupunki aivan ihanteellinen nimenomaan kävellen tutkittavaksi. Pihakirppisten taso vaihtelee aina laidasta laitaan, mutta on jotain liikuttavaa siinä, että kaksi naapurusta kantaa tavaransa kuistille myyntiin ja istuu itse vieressä rupatellen ja aina välillä jokusen Roope-setä -lehden myyden.

Ihan Tammisaaren vanhassa keskustassa on myös helluntaiseurakunnan kirppis, joka oli varsinainen nähtävyys. Tarkkaa osoitetta emme valitettavasti ottaneet muistiin, mutta kävelykadulta oli tänne opasteet. Kirppis nappasi ison osan kokonaisesta vanhasta puutalokorttelista, ja samassa pihapiirissä sijaitsi sympaattinen ja kiva kahvila. Matkailunähtävyys siis itsessään! Kävijöitä olikin runsaasti heinäkuisena lauantaina.

Tällaisessa idyllissä sai shoppailla. Kesti hetken, ennen kuin löysimme kaikki osastot, sen verran hajasijoitettuja ne olivat. Viime hetkellä rohjettiin kiivetä portaat ylös Outlet-kyltin osoittamaan suuntaan, ja sieltä löytyi vielä vinttihuoneellinen astioita! Sieltä ostimme pari Waechtersbachin ruskeaa pilkullista mukia ja yhden sydänkuvioisen, joten ei ollut turha kiipeäminen.

Astioita oli muutenkin paljon, vaatteiden tarjonta vaatimattomampi.

Pahvinen neitokainen oli yhden kirppisrakennuksen seinän koristeena.

Tapasimme tällä loppiksella tuttavan, joka vinkkasi, että Missionsboden Rautatienkadulla olisi myös loistopaikka; siinä vaiheessa lauantaina Missionsbodenin ovet olivat valitettavasti jo kiinni. Ehkä Tammisaareen on toistekin asiaa!

Jos tulee Tammisaareen Salon-Perniön suunnasta, matkalla kannattaa poiketa Tenholassa eli Tenalassa, jo pelkästään viehättävän kyläraitin vuoksi. Kylällä on myös yksi kirpputori, Jalles loppis. Meidän siellä käydessämme puotia piti ilmeisesti varsinaisen kauppiaan isä, mutta se ei haitannut kaupantekoa. Enemmän haittasi se, että myynnissä oleva tavara oli niin itsestäänselvää: vanhoja pellavaliinoja ja Arabiaa. Mitään muuta ei tosin tarttunut mukaan kuin kasa vinyylejä. Levyt maksoivat euron kappale, jolla pystyi ostamaan vähän tuntemattomampaakin kamaa, tässä esimerkiksi epämääräisen discomaxin b-puoli, Kellee Pattersonin "I Love Music":

Perniö

Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä on muutama kirpputori, joille suuntasimme kesäisen retken. Kirkonkylällä sijaitseva Perniön kierrätyskeskus on pieni ja tiivis paikka - onneksi näin, koska ehdimme aikataulusekoilujen takia sinne vasta vajaa kymmenen minuuttia ennen sulkemisaikaa. Onneksi henkilökunta on ymmärtäväinen. Paikkaan ei suinkaan kiivetä kuvassa näkyviä portaita, vaan ovesta käännytään heti oikealle. Itse talo muistuttaa urheilu- tai työväentaloa; toisella puolella taisi olla nuorisotila. Paikka on helppo löytää, sillä se sijaitsee kirkonkylän keskustassa Perniönjoen ylittävän sillan kupeessa.

Aukioloajat kannattaa tosiaan tarkistaa ennen kuin tulee paikalle!

Ylemmässä kuvassa näkyy taulu, jonka ostimme eurolla. Myyjä ei edes nähnyt taulua, kun huusimme myymälän perältä: "Mitähän tämmöinen taulu maksaa?" "Euron", oli salamannopea vastaus. Samanlaista reipasta hinnoittelua oli muutenkin: saimme kesäasunnolle upean, vähintään 50-luvulta peräisin olevan villamaton viidellä eurolla. Loisto-ostos, vaikka toisesta päästä matto olikin hiukan kärsinyt. Taulusta vielä: se on signeeraamaton ja selvästi amatöörin käsialaa, vaikkakin hyvää sellaista. Tulee mieleen, että kuva on kopio jostain tunnetummasta taulusta, mutta mistä? Se ei ole selvinnyt. Jos joku tietää, niin linkkiä kehiin!

Perniön kierrätyskeskuksessa on myös hyvä valikoima kirjoja, joskin suurin osa on kirjaston poistokirjoja - ilmeisesti Perniön kirjasto on lahjoittanut kierrätyskeskukseen valtavan määrän poistoja. Osa kirjoista on sekulia, osa hyviä. Oudosti kirjoja on hinnoiteltu niin että valtaosa on 20 senttiä kappale, mutta osa on ilmaisia, vaikka mitään laatueroa niissä ei näy. Vaatteita ja astioita oli myös hyvin edulliseen hintaan tarjolla, mutta suuria aarteita ei kummaltakaan osastolta irronnut.

Perniön kirkonkylällä on myös SPR:n kirppis, jonka näimme, mutta joka valitettavasti oli heinäkuun ajan suljettu. Jossain olisi pitänyt olla myös hyllykirppis, jota emme löytäneet, mutta sen sijaan löysimme lopettamassa olevan, jonkin korjaamon jäämistöä ja satunnaista tavaraa myyvän kirpputorin. Tuotevalikoima oli erikoisimmasta päästä koskaan: hyviä pajatyökaluja, K-kaupan vanhoja joulupusseja, savikiekkolevyjä ja vanhat hevoskärryt, noin esimerkiksi. Tämä paikka tuskin on enää monta päivää pystyssä, mutta mainittakoon kuriositeettina.

Melko lähellä Perniön kirkonkylää, vähän sieltä Kemiöön päin, mainosti tien varressa todellinen voittajakonsepti: vohvelikahvila ja takakonttikirppis. Emme osuneet kohdalle aukioloaikoina, joten emme tiedä, miten toimiva kirppis oli; vohvelit tietysti toimivat aina.

Maurin makasiini on legendan asemaan noussut osto- ja myyntiliike entisen Perniön aseman suuressa tavaramakasiinissa. Itse asemakylä on muuten todella kiinnostava ja viehättävä, harmi että melkein kaikki entisestä vauraudesta todistavat talot ovat tyhjillään; kylä onkin määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Mauri on selvästi haalinut tavaramakasiinille tavaraa jo pitkään, sillä paikka on sokkelomainen ja labyrinttimäinen, täynnä aivan kaikkea, kirjoista ja postikorteista taulunkehyksiin, mopojen osiin ja vanhoihin lastenvaunuihin. Maurin makasiiniin ei kannata mennä väsyneenä ja nälkäisenä niin kuin me teimme. Kauhean tarkkaan emme jaksaneet paikkaa syynätä ja löydöt jäivät vähäisiksi, vaikka on vaikea kuvitella, että tästä tavaramäärästä ei muka olisi löytynyt mitään ostettavaa.

Kaunis vanha kaappi. Tämän tapaisia huonekaluja oli kaupan kiitettävän paljon; hintoja emme valitettavasti tutkineet tarkemmin.

Tässä vähän maistiaisia makasiinin sisätiloista. Selviä osastoja tekstiileille, astioille, kirjoille jne. ei ollut, vaan kaikki todella oli suloisessa sekamelskassa keskenään.

Tämän tyyppisiä aarteita makasiinista olisi varmasti löytynyt enemmänkin. Kukikkaisiin kansiin kätkeytyy 1950-luvulla nuoruuttaan eläneen naisen muistokirja: lähinnä lehtileikkeitä, ilmeisesti omaa opettajanuraa sivuavia, sekä satunnaisia kuvia - ilmeisesti suurin osa kuvista on irrotettu ja käytetty tai myyty jossain muussa yhteydessä.

Tämä Lappi-kudonnainen olisi ehkä pitänyt ostaa omistamamme Satakunta-vastaavan kaveriksi.

Maurin makasiinista löytyi hyllyjen ja muiden kasojen muodostamasta huoneesta monta metrillistä lp-levyjä, joita käytiin ahkerasti läpi löytöjen toivossa. Ja löytyihän niitä, esimerkiksi amerikkalaisen uuden aallon bändin Tin Hueyn eka levy ei taatusti ole kovin yleinen. Finnish Graffiti -tuplan aiheuttama riemu hiukan laantui kotiin päästyä, kun huomattiin, että toinen levy puuttui ja se oli korvattu saman sarjan rautalankaosiolla, joka ei ole ollenkaan yhtä kiinnostava... Levyjen hinta menee jonnekin kahden ja kolmen euron paikkeille, jotkut lähtevät eurolla.

Maurilla kannattaa varmasti poiketa, jos kunnostaa vanhaa taloa tai jos suosikkityylisuunta on maalais- tai romuromanttinen. Retroväelle tarjontaa on vähemmän.

Karjaan kirpputorit

Karjaa sijaitsee täsmälleen Turku–Helsinki-rautatien puolivälissä, joten turkulaisen on hyvä sopia sinne treffit helsinkiläisen kirppiskaverinsa kanssa. Muutenkin kaupungin tarjonta kannattaa katsastaa. Vaikka Karjaa on pieni, siellä on monta kirppistä pienen matkan päässä keskustasta eli rautatieasemalta.

Heti ylitettyämme sillan asemalta keskustaan vastaan tuli pieni osto- ja myyntiliike tai ehkä ei-tekstiilitavaraan erikoistunut kirppis, en oikein tiedä. Paikan nimi ja tarkka osoite valitettavasti jäivät ottamatta muistiin, mutta kyseessä on pieni puoti suurin piirtein sillan kohdalla. Emme ostaneet mitään, mutta esimerkiksi vanhoja astioita, tarjottimia ja muuta kodintavaraa olisi ollut tarjolla. Kuvassa on paikan tarjontaa: autotyyny sekä laatikollinen ruotsinkielisiä rikospokkareita 50- ja 60-luvuilta.

Jatkoimme kohti Lähetystoria, joka sijaitsee Kanavatorilla. Lähetystori näkyy junan ikkunasta vajaa kilometri Karjaalta Helsinkiin päin, eli rautatietä seurailemalla löytää väistämättä perille.

Lähetystori on pieni, mutta tarjonnaltaan runsas. Kauempaa tulevien kannattaa huomioida eksoottiset aukioloajat!

Lähetystorilla on ruuhkaa ilmeisesti aina, kun se sattuu olemaan auki. Useinkaan kirpputoreilla ei tarvitse jonottaa päästäkseen tutkimaan kiinnostavaa hyllyä tai nurkkausta, mutta täällä piti. Edulliset hinnat ovat varmasti osa viehätystä, mutta myös tavaran viehko sekalaisuus ja suhteellisen suuri vanhan tavaran osuus (paitsi vaatteissa, jotka olivat harmillisesti enimmäkseen 90-luvulta ja uudempia) kiinnostivat ainakin meitä.

Hypistelin pitkään virkattuja sängynpeittoja (15–25 e eli ei paljon tule tuntihintaa työlle), mutta jätin ne seuraavalle, koska olivat kapean sängyn kokoa. Keittiötavarapuolella oli kiinnostavin tarjonta – muun muassa vanhaa Gefleä ja jotain Arabiaakin pikkuhinnalla – ja tämän kalaleikkuulaudan tyyppisiä kuriositeetteja, joita en voi vastustaa. Kuvan jutut (Skandia-pikkulusikka, tiikkikahvaiset salaattiottimet, kalalauta) maksoivat muistaakseni yhteensä 1,20 e.

Lisäksi ostettiin tukku erilaisia vanhoja valokuvakehyksiä (mm. Svenskt Tenniä ehkä 40–50-luvulta?), 50-luvun painettu riikinkukkoaiheinen tekstiilitaulu, vanha italialainen tarjotin, pari C-kasettia ja muutakin sekalaista tavaraa. Tiedoksi muuten, että saman talon toisessa päässä on mainio grilli, jossa voi aterioida kirppiskäynnin jälkeen; kasvissyöjien kannattaa tosin ottaa huomioon, että heille tarjolla oli lähinnä omenapiirakkaa.

Lähetystorilta lähdimme etsimään Vinttikirppistä, joka oli muinoin kiva ja hyvä paikka ja löytyy edelleen netistäkin muun muassa Raaseporin kunnan kirppislistauksesta. Löysimme vain tyhjän talon; toiminta lienee loppunut, koska mitään tietoa muuttamisesta uuteen osoitteeseen ei ollut.

Nielimme pettymyksen ja suuntasimme keskustaan, jossa tiesimme vanhastaan olevan pari kirppistä. Niitä löytyi itse asiassa kolme! Tällainen paikka mainosti itseään ständillä kävelykadun kulmassa.

Tenava-Tupa oli suurempi kuin ulkoa olisi arvannut. Naisten vaatteita oli paljon, muuta tavaraa vähemmän. Hintatasoa voisi luonnehtia kohtalaiseksi, ihan halvalla eivät aarteet irronneet; ostin sydänkuvioidun lasipannun teen haudutuspannuksi, 5 e.

Tenava-Tuvan myyjä kertoi, että kävelykadulla talon kakkoskerroksessa on vielä kirppis Karisma ja ihan lähellä vanhalla elokuvateatterilla myös kolmas kirppis. Nämä kolme ja ihan ensin mainittu kirppis ovat kaikki alle viiden minuutin kävelymatkan päässä toisistaan; logistisesti loistavaa!

Karismassa oli myös sisustustavaraa, lähinnä uusvanhaa ja romanttista (ja kaunein vanha plyysisohvakalusto, jonka aikoihin olen nähnyt, turkoosi – miksi ihmeessä en valokuvannut sitä?), ja hyllykirppispuoli. Kirppiksen tarjonta oli tavanomaista: uudehkoja vaatteita, lastentavaraa, tavanomaista sisustustilpehööriä. Parilla pöydällä oli jotain vanhaakin, joten toivo pysyi yllä. Ostimme kuitenkin vain Aku Ankan taskukirjan lapselle ja neuletakin minulle (1 e). Niille naisille, joiden miehet eivät välitä kirppiksistä, paikka oli ihanteellinen: alakerrassa oli miesparkki eli rautakauppa.

Vanha elokuvateatteri, edelleen toimiva funkispalatsi Bio Pallas, oli nähtävyys itsessään ainakin ulkopuolelta. Kirppis oli aiemmin sijainnut sen talossa, mutta muuttanut viereiseen piharakennukseen. Hyllykirppiksellä oli enimmäkseen tavallista tavaraa melko siistissä järjestyksessä, mutta emme löytäneet mitään ostettavaa. Ystäväni sentään löysi kohtalaisen groteskin sokerikon, jossa oli silmän kuva.

Kierroksemme päätteeksi istahdimme vielä kahville ja leivokselle kahvila Retroon, jossa oli 70-luvun sävyjä ja seinän koristeena muutama vanha leninki. Mukavaa ja melko edullista.