Myllykoski (Anjalankoski)

Kymenlaakso on ollut meille tuntematonta aluetta niin kirpputorillisesti kuin muutenkin, mutta nyt teimme sinne kohtalaisen kattavan kierroksen. Ensimmäinen etappimme oli Myllykosken taajama Anjalankoskella, joka nykyisin on osa Kouvolan kaupunkia. Myllykoskelle pääsee auton lisäksi bussilla ja junalla Kouvolasta, matka kestää vain pienen tuokion.

Kirpputoreja löytyi vanhan keskustan alueelta kolme. Myllykoskentie johtaa lakkautetulta paperitehtaalta todella idylliselle, mutta jo valitettavan hiljaiselle 50-luvulla rakennetulle kylänraitille, jolla sijaitsevat vierekkäin Lähetyskirpputori ja loosikirppis nimeltä Heikun Keikun.

Aloitimme entisessä rautakaupassa sijaitsevasta Lähetyskirpputorista. Kyllä, se oli niin hyvä kuin saattoi ulkopuolelta arvatakin. Tilat olivat isot ja kaksikerroksiset; mieleen tulivat toukokuussa visiteeratut Kiuruveden lähetyskirppikset.

Tarjonnassa oli kaikkea. Siis kaikkea, ja paljon. Huonekaluja, urheiluvälineitä, kirjoja, lehtiä, leluja, astioita, kodintavaraa, vaatteita kaikille ikäryhmille ja sukupuolille, muita tekstiilejä, ompelutarvikkeita ja muuta pientä sälää... you name it. Hinnoittelu oli myös erittäin maltillinen.

Pakko oli kuitenkin edes koettaa pitää järki päässä, koska oltiin monipäiväiseksi suunnitellun kirppisreissun ensimmäisellä kirpputorilla. Esimerkiksi nämä jätettiin seuraavien kävijöiden iloksi:

Ostettiin kuitenkin kassillinen rompetta: muutama 50-70-luvun mekko, vintage-ikäinen vyötärökorsetti, muutama muu vaate, leluja, pari vanhaa tekstiiliä, Kouvolan Rasti -urheiluseuran ihoamyötäilevää lycraa oleva kokohaalari, lasten videoita (joita muuten oli tosi paljon ja halvalla - on hyvä omistaa vielä VHS-nauhuri!), vanhoja discovinyylilevyjä, Game of Life -niminen klassikkopeli, joka lapsen mielestä oli koko reissun paras löytö, muutama kirja, yksi vintagekangas syksyn ompeluksiin... todennäköisesti myös paljon kaikkea pientä söpöä tavaraa, jollaista meille tuppaa kertymään. Yhteishinta: 23,50 euroa. [Tämän jälkeen nappasin tosin vielä kolmella eurolla Jack & Jonesin vihreän farkkutakin 90-luvun alusta. - juri]

Vaikka tässä vaiheessa jo hengästytti, siirryimme viereisessä talossa sijaitsevaan Heikun Keikun -nimiseen hyllykirppikseen. Se oli tupaten täysi, hiukan ahdas ja vaikeasti kuvattava paikka. Tarjolla oli paljon lastenvaatteita ja -tarvikkeita sekä naisten ihan kivoja perusvaatteita. Seuralainen osti tyylikkään Nanso-neuleen pöydästä, jossa oli paljon muutakin Nanson Lempivaate-sarjaa.

Hyllykirppikset nousevat ja laskevat arvostuslistalla vähän satunnaisesti, sillä yksikin täsmähyvä myyjä riittää. Niin kävi nytkin. Paikallinen 50-lukuharrastaja tyhjensi varastoaan ja osui olemaan tarpeeksi lähelle oikean kokoinen. On aikaa siitä, kun olen hyllykirppiksellä saanut sellaisia rytmihäiriöitä kuin tajutessani, mitä kaikkea pöydällä oikein olikaan myynnissä. Nämä ostin.

Tässä Hopeapeilin lukijoille jo tutussa kuvassa on 1950-1960-luvun kävelypuku, kahdet hansikkaat, aurinkolasit, neljä paria kenkiä 1930-1950-luvulta, käsilaukku, toppi ja pussillinen 1950-luvun pukukoruja. Ei lähellekään ilmaista, mutta joka tapauksessa oli häkellyttävää löytää tällaisia harvinaisia, melko hyväkuntoisia ja selvästi asiantuntevalla maulla kerättyjä vintage-tavaroita kirpputorihinnalla! Mutta koska muulta kirppikseltä ei sitten tullutkaan ostoksia kuin yhden pienen lelun verran, olisi Heikun Keikun nyt sen pöydän tyhjennettyäni vain ihan tavallinen, joskin aika edullinen hyllykirppis.

Työ-Mylly sijaitsi edellisiin nähden ihan nurkan takana. Siinä on kirppiksen lisäksi ilmeisesti työttömien toimintakeskus, jossa ainakin ommellaan hienoista kankaista tunikoita, kasseja ja muita vaatteita ja asusteita. Työ-Myllyssäkin on laaja astiapuoli, jossa muun muassa vanhaa Tupperwarea, Sarvista ja Arabiaa, tekstiilipuoli, jossa retro oli eroteltu asiantuntevalla otteella (ei juuri huteja, toisin kuin joillain muilla kirppiksillä) omaksi melko pitkäksi rekikseen, ja pienemmän tavaran lisäksi huonekaluja.

Ostimme Työ-Myllystä vanhoja leluja kuten helistimiä, lasten retrolakanan, 50-luvun villaisen pikkumustan, 1960-luvun miesten hyvänä pidetyt nilkkurit (varsinainen löytö neljällä eurolla!) ja jotain pientä tavaraa. Jos emme olisi pitäneet tietoisesti kriittistä otetta, kuorma olisi voinut olla suurempikin - esimerkiksi yllä olevien kuvien tavaroita harkittiin; Martelan lentokenttätuolit maksoivat 50 euroa pätkä, ja pätkiä oli tarjolla useita. Keskimmäisessä kuvassa on Arabian harvinaista 50-luvun korvatonta kahvikuppimallia - näiden ostamatta jättäminen harmittaa jonkin verran. Työ-Mylly oli kohtalaisen edullinen paikka, muttei aivan Myllykosken hienon lähetystorin hintatasoinen. Meidän ostoksemme olivat yhteensä kympin luokkaa.

Mänttä

Mänttä on nykyään vaatimaton pikkukaupunki, johon sana "kauppala" sopisi erinomaisesti. Keskusta on pieni, mutta sen ulkopuolella on jäänteitä suuresta menneisyydestä: Serlachiuksen suuret sellutehtaat sekä kaikki konttorirakennukset klassistisine koristeaiheineen ja vanha, käyttämätön viinatehdas Mäntänvuoren juurella. Käytöstä kauan sitten poistetulla rautatieasemalla on yksityinen lelumuseo, jossa kannattaa piipahtaa. Veturitalleilla on näyttelytiloja. Joka puolella on kauniita järvimaisemia ja lukuisia uimarantoja. Tammikankaan rintamamiestaloalue on juuri sitä klassisinta sodanjälkeisen Suomen nostalgiaa, jonkinlainen utopia pienestä tiiviistä yhteisöstä. Kuvataideviikot on tuonut kaupunkiin uutta elämää, varsinkin Pekilon rohkeat näyttelyt kokeellisine teoksineen ovat aikamme kotimaista huipputaidetta.

Mäntässä on luonnollisesti muutamia kirppiksiä. Sininauhakirppis on kuulemma muuttanut torin varrelta kirkon kupeesta muualle, mutta siellä emme päässeet lyhyen keskustakierroksemme aikana käymään. Torin varrella on hyllykirppis (nimeltään ilmeisesti Mäntän kirpputori), josta on satunnaisesti voinut aiemmin tehdä löytöjä, mutta nyt paikan tila on vähän surullinen. Uutta tavaraa on sikin sokin myyntipöydillä, mutta mitään kovin erikoista ei osu silmiin, ellei huumorimielessä ostettuja käärmekuvioisia hopealeggingsejä sellaiseksi laske.

Parempi saalis jää käsiin Mäntän SPR:n kirppikseltä, joka sijaitsee hienolla paikalla Pekilo-siilon vieressä vanhassa puutalossa (kuvassa taaempi talo). Suuremmassa päärakennuksessa on SPR:n toimintakeskus, pienemmässä piharakennuksessa on kaksikerroksinen kirpputori, josta tekee halvalla hyviä peruslöytöjä: mummovaatetta, 90-lukua, vanhahkoja peruslaseja, kirjoja alkaen 30 senttiä kappale. Myös poistolaarissa on hauskoja laseja ja lautasia kymmenen sentin kappalehintaan. Erityistä huomiota herättää ilmeisesti vanhasta vaatekaupasta saatu Mic Macin kangas sovituspaikan verhona. Huomiota herättää myös hyväkuntoinen 70-luvun miesten nahkainen pikkutakki, jonka hinta on kolme euroa. Se olisi kannattanut siinä kunnossa raahata kotiin, mutta oli liian pieni minulle.

Mukaan lähtee outo Atlantis-aiheinen huuhaa-kirja, Rock'n'roll Revival -niminen rockabilly-kokoelma vinyylinä, punainen froteinen turbaani, jonka joku on ilmeisesti itse tehnyt vanhasta pyyhkeestä, vihreät muoviset nappikorvikset, keltainen farkkuinen lappushortsihaalari sekä vanha keltainen lautanen, joka näyttää ja tuntuu Arabialta, mutta mitään leimaa pohjassa ei ole. Saattaa olla Arabian sekundalaatua, jota on aikoinaan paljon leimatta myyty. Ostosten yhteishinta huitelee jossain neljän euron tietämillä. Paikassa olisi voinut kauemminkin viihtyä, mutta piti junaan ehtiä. (Jos Mänttään haluaa junalla, niin Vilppulassa pitää jäädä pois - ja vastavuoroisesti nousta siellä junaan. Aseman lähistöllä näytti olevan kirpputori, mutta siellä emme valitettavasti ehtineet käydä.)

Kemiö ja Taalintehdas

Olemme jo kauan viettäneet pätkiä kesistämme Kemiönsaarella, jossa sijaitsee ammattiyhdistyksemme mökki. Maaseutupitäjät ovat hiukan hankalia kirppisteltäviä perheellemme, joka liikkuu vain julkisilla kulkuneuvoilla. Tällä lomaviikolla päätimme kuitenkin vihdoin käydä tutustumassa Kemiön keskustan kirpputoritarjontaan.

Kemiönsaari on melko vahvasti ruotsinkielistä aluetta. Tässä ilmainen yhden sanan ruotsin kurssi: kirppis = loppis. Ensimmäinen kirppis, jossa kävimme, sijaitsee ihan linja-autoaseman kulmilla Siwan vieressä, kuulemma vanhassa Alkossa. Sillä ei kai ollut nimeä, ovessa luki vain Loppis-Kirppis ja se oli kutsuvasti auki.


Kirppis vaikutti siltä, että se toimi osittain vuokrapaikkamenetelmällä ja osittain jotenkin muuten. 

Vaatetarjonta oli vähän tylsää. Lapsille, etenkin pienille, olisi löytynyt vaatetta, aikuiselle oikein ei. Myynnissä oli myös hienoja lähes-antiikkisia tekstiilejä, mutta sen verran kovaan hintaan, etten ostanut. Hienot 70-luvun nahkaiset miesten tohvelit löytyi myös, sopuhintaankin, mutta ajatus niiden raahaamisesta kesähelteellä tuntui hölmöltä. Hyvä ostos oli kympillä napattu Kekkos-muotokuva, jonka on signeerannut "Verboff" - kyse lienee Mihail Verboff -nimisestä venäläissyntyisestä taiteilijasta, joka tuli kuuluisaksi tekemällä hallitsijoiden ja muiden kuuluisuuksien muotokuvia. Kuvaa lienee myyty enemmänkin Suomen koteihin.

Levyjä kirppikseltä kuitenkin löytyi, ostettavaksi neljä kappaletta: Dagmar Krausen Hanns Eisler -tulkintoja 80-luvulta sekä 80-luvun alun Miami-diskoa ja Greg Kihnin powerpop-älppäri samalta ajalta ja vielä Kool Moe Deen rap-levy 90-luvun alusta. Levykasa oli sekava, mutta laadukas: Elvistä, Rod Stewartia, Harry Belafontea, 50-60-luvun loungea ja paljon muuta odotti ostajaansa.

 

Ehdotonta plussaa Loppis-Kirppikselle (pahoittelut, jos sillä on nimikin!) omistajan joustavasta asenteesta. Poika sai ostaa nipun pokemonkortteja laatikosta, jonka tavarat olivat jo poistuneet myynnistä, mutta joita omistaja ei vielä ollut noutanut. "Ne vietäisiin kuitenkin johonkin pois, hyvä että saavat vielä jotain myydyksi", myyjä kommentoi ja kirjoitti korttikasalle suurpiirteisen hintalapun.

Kemiön keskustanseudun toinen kirppis, Saparo/Käpy, toimii reilun kilometrin päässä Vretan kylässä; Taalintehtaalle menevät bussit vievät sen eteen, vaikka periaatteessa matkan voi kävelläkin. Kannattaa Saparoon suunnatessaan poiketa myös viereisellä Sagalundin kotiseutumuseoalueella, jossa on leppoisa tunnelma, kivoja vanhoja taloja tutustumiskohteina ja vieläpä kunnon museokauppa ja lounasravintola. Sagalundista poistuessamme huomasimme erään piharakennuksen seinässä kirppis-loppista mainostavan kyltin, mutta paikka oli kiinni eikä aukioloajoista ollut mainintaa.

Saparo/Käpy on hurmaavan sekava hyllykirppiksen ja lahjoitustavarakirppiksen välimuoto, joka sijaitsee vanhassa kaupassa. Irtaimistolle ei kaupan lopettamisen jälkeen ole tehty paljonkaan - verhoja ja muita kankaita oli myynnissä entisessä pakastealtaassa! Paikka on myös sokkeloinen. Huomasin sivuhuoneen, jossa oli vaatteita ja kenkiä, vasta kun oli jo kiire bussiin. Se ei estänyt kaappaamasta kainaloon 1980-luvun alun Henkkamaukka-mekkoa ja miehelle järkyttävän upeita dandykenkiä 1960-luvun alusta. Lisäksi mukaan tarttui Sarviksen vanhoja kauhoja.

Kannattaa huomata, ettei Saparossa voi maksaa kortilla; lähin pankkiautomaatti on 15 minuutin kävelyn päässä Kemiön keskustassa. Paikan hintataso on keskimäärin matala, mutta ne upeat miesten kengät maksoivat 25 euroa, mikä aiheutti hieman päänvaivaa ja kolikoiden laskemista. (Kenkiä oli muuten toinenkin pari myytävänä, mutta mustalla mokkaraidalla, kooksi oli ilmoitettu kymmenen, mutta lesti on niin kapea, että oikeampi koko on ehkä yhdeksän. Korkoa on pari kolme senttiä, mikä voi tuntua oudolta monen nykymiehen mielestä.)

Autolla liikkuville tiedoksi, että Sauvosta päin tullessa viittä minuuttia ennen Kemiön keskustaa toimii vinttikirppis mansikkaa ja perunaa myyvällä tilalla. Samantyyppisiä kirppiksiä on muitakin matkan varrella, esimerkiksi Karunassa. Björkbodassa toimii vanhassa aitassa osto- ja myyntiliike, joka mainostaa isolla kyltillä maantien varressa. Björkbodan vanha ruukki on sekin näkemisen arvoinen paikka.

Pari päivää myöhemmin käväisimme Taalintehtaalla. Paikkakunnalla vietettiin juuri kesän suurinta tapahtumaa Baltic Jazzia ja vilinää oli huomattavasti enemmän kuin yleensä. Torilla oli kirppismyyjiä ja sen liepeillä tyhjissä liikehuoneistoissa parikin tilapäistä kesäkirppistä. Talvikaudella Taalintehtaalla ei tietääksemme ole kirpputoreja.

Kesäkirppikset ovat valitettavasti pettymys. Hintataso on kova, boutiquetasoa: kengät 50 euroa?! Ok, ovat hienot, mutta ei tunnu kesäkirppikseltä. Teini ei osta opintomateriaaliksi Kalle Anka -lehteä 90-luvulta, koska ne maksavat kolme euroa kappaleelta (!). Samaten pehmoleluilla on todella kovat hinnat. Yhdellä kesäkirppismyyjällä oli upea valikoima vanhaa jazzia hyväkuntoisina vinyyleinä, mutta mahtaako Thelonious Monkin LP:stä saada viittätoista euroa edes levyliikkeessä?

Onneksi Taalintehtaan torilla yksi myyjä innostuu myymään kasan vanhoja lusikoita, haarukoita ja muita pienempiä keittiötarpeita könttähintaan. Seassa on paljon 50-luvun ruotsalaista designia, jota on hauska kerätä, vaikka saisikin vain yksittäiskappaleita. (Kuvassa vain muutama yksilö.)

Ritva Mustonen: Kirpputori

Tällainen kirpputoriaiheinen hassu iskelmä vuodelta 1963 on ilmeisesti harvinaisuus. Kuunnelkaa sitä tulevia kirppismatkoja odotellessa, niitäkin on luvassa kesän mittaan!

Iisalmi ja Kuopio

Matka jatkui Kiuruvedeltä Iisalmeen, jossa piti ennakkotietojen mukaan olla ainakin neljä kirppistä. Ennen tutkimusmatkan alkua majoituin sangen kohtuuhintaiseen Hostel Iisalmeen, joka on ihan rautatieaseman lähellä ja näyttää tältä.

Huoneeni oli tuossa kulmassa. Laukkuni jotenkin sopivat tänne, ja söpöt olivat talon liinavaatteetkin.

Lähdin iltani kuluksi kaupungille, vaikka kirppikset olivat jo sulkeneet ovensa - paitsi hyllykirppis Onnenpyörä, joka sijaitsi torin kupeessa pienessä kauppakeskuksessa. Onnenpyörä oli valitettavasti pettymys. Sekavasti sisustettu paikka täynnä mielenkiinnotonta, joskin edullisesti hinnoiteltua tavaraa. En ostanut mitään ja kuvatakaan en kehdannut, henkilökunnan läsnäolon vuoksi. Kuvasin sen sijaan läheisen osto- ja myyntiliikkeen ikkunan läpi kauniin bakeliittiradion.

Liikkeen hintataso vaikutti sellaiselta, etten seuraavana päivänä kurkistanut sisään. Osto- ja myyntiliikkeissä on hienoa tavaraa, mutta liian kallista satunnaislöytöjen metsästäjälle. Heräsin seuraavana aamuna varhain ja lähdin aamiaiselle ensin kahvilaan, sitten torille muurinpohjaletulle (Iisalmessa oli markkinapäivä, pari kirppismyyjääkin) ja pienen aamukävelyn jälkeen vielä kauniiseen funkiskauppahalliin.

Kauppahallin lähellä Louhenkadulla on Louhen Kirppis. Sen sisäänkäynti maastoutuu vähän huomaamattomasti Suomalaisen Kirjakaupan oven viereen; portaat kellariin ja sieltä kirpputori löytyy. Louhen Kirppis on siisti peruskirppis, josta löytäisi paljon ajankohtaista ja hyvää muttei kovin jännittävää vaatetta pienelle lapselle tai nuorelle naiselle. Minulle ei mitään. Hämmästyttävää, olen käynyt kahdella kirpputorilla peräkkäin ostamatta mitään!

Kolmas Iisalmi-kokemus on seurakunnan Lähetyskirppu Savonkadulla. Se näytti edellisenä iltana ikkunan läpi varsin lupaavalta.

Mutta ei aarrearkku avaudu täälläkään. Paikka on hillittömän suosittu: aamupäivällä se on niin tupaten täynnä asiakkaita, että jään välillä jumiin hyllyjen väliin ja joudun odottamaan vuoroa selatakseni rekkejä. Ehkä suosiosta johtuen löytöjä ei jää tehtäväksi. Ainoat vintagejutut ovat 70-80-luvun tylsähköjä mekkoja, jotka on hinnoiteltu kymppiin, jopa kahteenkymppiin. Astiahyllyt ja kodintekstiilit on selvästi nuuskittu tarkkaan. Myynnissä on myös jonkin käsityöpiirin tuotteita. Ostan puolipakolla ruusukuvioiset puukengät (tosin kadun heti jälkeenpäin, sillä ne painavat paljon - ja minun pitää vielä selvitä Kuopion kautta Turkuun - enkä ole varma, osaanko käyttää puukenkiä), metallivetoketjun ajanmukaisiin ompeluksiin ja pari pikkuvaatetta.

Vinottain vastapäätä on saman firman Kalustekirppu, jossa myydään isomman tavaran lisäksi vähän kenkiä, laukkuja ja kodin pientavaraa. Bongaan Adidas Gazellet kokoa 42, hinta 2 euroa. Ainoa ostokseni on kukkakuvioinen mehulasi sitä 70-luvun englantilaista tyyppiä, jota hajotetaan ja hankitaan meillä muutaman lasin vuosivauhtia. Nämä allaolevat jäivät ostamatta, vaikka hirviryijy on oikeasti aika hieno.

Hiukan ihmeissäni kannan ruudullisen matkalaukkuni ja vihreän kassini rautatieasemalle. Mihin iisalmelaiset panevat kaiken vanhan tavaransa? Vievät mökille? Onko jossain vielä paikka, josta en tiennyt, kirpputori tai kierrätyskeskus, jossa on kaikki vanha ja mielenkiintoinen? Selvittämättä jää.

Kuopiossa on kiire, eikä sieltä siksi ole valokuvia - pahoittelen! Minulla on monta kirppiksen osoitetta ja puolitoista tuntia vapaata aikaa ventovieraassa kaupungissa, jonka keskusta on valtaisan toriremontin vuoksi sekaisin. Merkkaan kirppikset etukäteen kaupungin karttaan ja suunnistan sen mukaan. Aloitan kirpputori Rihmasta, joka on Puijonkadulla ihan aseman tuntumassa. Se on suurehko, siistihkö ilmeisesti SPR:n paikallisosaston ylläpitämä paikka. Tarjolla olisi ollut kohtuuhintaisia aika hyviäkin vaatteita ja astioita, mutta olen päättänyt keskittyä vain parhaisiin löytöihin, jotta jaksan kantaa laukkuni vielä junasta toiseen ja asemalta kotiin. Tai pieniin ja kevyisiin: ostan yhden vanhan Sorja-kaavan, paitapuvun 1960-luvulta. Rihmassa on paljon kaavoja, mutta kaikki muut 70-lukua tai uudempia.

Seuraavaksi etsin kirpputori Killinkiä Suokadulta. En löydä sitä, mutta samoilta kulmilta sen sijaan hyllykirppiksen nimeltä Kiva Kirppis. Siellä on paljon tyhjää, ja pari hyllyväliä kuljettuani päätän priorisoida muita paikkoja. Etsin Maljalahdenkadun - kaikki välimatkat ovat onneksi korttelin-parin mittaisia - ja sieltä hyväksi mainitun City-Pörssin. Se onkin hyllykirppikseksi hyvä: kivaa retrotavaraa, enimmäkseen kohtuulliset hinnat, riittävästi vaan ei liikaa myytävää. On pieni ihme, etten osta mitään. Mutta ei se mitään, koska aseman säilytyksessä odottaa matkalaukullinen edellispäivänä Kiuruvedeltä ostettuja aarteita.

Seuraavaksi vastaan tulee kirpputori Ropo kapealla Käsityökadulla. Se on kellarissa sijaitseva hyväntekeväisyyskirppis, jossa soi Radio Dei (tiedoksi sitä vierastaville tai rakastaville). Taas tämä ilmiö: paljon aika hyviä juttuja, muttei mitään huippuhienoa. Sisustus on vähän sekava ja ahdas - pyörin pitkään etsien hameita, kunnes löydän ne hyllyn kääntöpuolelta katsoen, toisaalta toisen pään huonekalu- ja kodintavarapuoli on väljä. Hinnat kohtuulliset, vaatteissa 1 - 5 e on tavallisin hintaluokka.

Melko lähellä on antiikkiliike-kirppis Kirphaali. Siellä on enimmäkseen astioita, joita en ajatellut enää ostaa tällä reissulla, ja ne on hinnoiteltu keräilyarvo tuntien. Löytyy myös pahvilaatikollinen vintagevaatetta 60-80-luvuilta, muttei just hyvää eikä minun kokoistani. Poistun rahoineni, vaikka myyjät ovat ystävällisiä ja palvelevia.

Jonkun talon katolla lukee kyltissä KIRPPUTORI, mutta talossa onkin yökerho. Seikkailen hetken kohti seuraavaa pistettä kartalla ja löydänkin Elävän Kaupan, joka on jonkinlainen yhdistyksen ylläpitämä kahvilan, käsityömyymälän ja kirpputorin yhdistelmä. Kirppistavaraa vähän ja vaikka hinnat kohdallaan, poistun tyhjin käsin. Alkaa tuntua, että kirppispäivä on kirottu. Kunnes edessä häämöttää vielä Charlotte's Second Hand Shop, joka muuten on Minna Canthin kadulla eikä Maljalahdenkadulla, kuten netti kertoi.

Charlotte's on viehättävän vintagepitoinen pikku kirppis, josta monenkin jutun keräilijä voisi tehdä löytöjä. Minä löydän herttaiset verhot, joista tulee ehkä mekko. Kankaat ja kaava, siinä tuliaiset Kuopiosta! Ja ruiskuorisia karjalanpiirakoita kauppahallista, joka on valitettavasti paketoitu torirempan ajaksi.

Vinkkinä vielä, että Charlotte'sin vieressä on kiva retrokauppa Daiga-daiga-duu, jossa on sekä retrokankaista tehtyjä uustuotteita että aitoa vintagea lähinnä iloisissa 1960-70-luvun kuoseissa - esimerkiksi vauvafroteita. Sen ajan fanille ehdoton must! Lisäksi minulle on suositeltu SPR:n Konttia, joka on keskustan ulkopuolella ja jonne en siis edes yrittänyt.

Kuopion kangas ja kaava. Kas jännää - kun otin kaavan pussista kuvausta varten, pussista löytyi toinenkin kaava, vielä avaamattomassa muovipussissa. Kuopio yllätti sittenkin!

Kiuruvesi

Sen lisäksi, että Kiuruvedellä oli kiinnostavaa asiaa työni puolesta, olin kovin ilahtunut päästessäni tutustumaan ennestään tuntemattoman pienen kaupungin kirpputoritarjontaan. Pienen nuuskimisen jälkeen osoittautui, että Kiuruvedellä on neljä - ainakin neljä! - kirppistä, joista parista löytyi netistä vain maininta tyyliin "K-kauppaa vastapäätä".

Kiuruvedelle pääsee kiskobussilla harvakseltaan, bussilla esimerkiksi Iisalmesta vähän tiuhemmin. Näin kaukaa tullen piti majoittua. Valintani oli keskustan ainoa hotelli, Peltohovi nimeltään. Ystävällinen, lähes henkilökohtainen palvelu; muita asiakkaita ei ollut kovin monta keskellä viikkoa ajalla ennen lomasesonkia. Vintageharrastaja minussa ilahtui huoneen persoonallisen värisistä saniteettikalusteista.

Heti hotellini vieressä Asematiellä oli tällainen kirpputori. Se, kuten muutkin paikkakunnan kirppikset, oli auki aamu-keskipäivisin: kymmenestä kolmeen. Koirista näkyy olevan harmia.

Kellarista löytyi pienehkö, hieman liian täyteen tungettu ja kalliinpuoleinen hyllykirppis. Vaatetta oli paljon, mutta moni rekki niin täynnä, että selaaminen oli vaikeaa. Peruspuserot maksoivat jopa 8 e, mikä ei oikein vastaa käsitystäni maalaiskaupungin kirpputorihinnoista. Löytöjä en juuri tehnyt - retroverhoja olisi ollut muutamat, mutta en enää harrasta niitä niin, että olisin kahdellakympillä viitsinyt ostaa. Sen sijaan ostin sinisen, mustapalloisen 1950-luvun puuvillamekon, 15 euroa. Myyjä tiesi, mitä myi, sillä ajoitus luki hintalapussa ja asiaa kommentoitiin maksun yhteydessä.

Seuraava kirppis oli parikymmentä metriä torille päin. Ikkunassa oli lappu, että avoinna klo 10 ->, mutta en havainnut sen olevan auki ainakaan sinä torstaina. Myynnissä näkyi olevan myös villasukkia ja muuta myyjäistavaraa, sen verran sain tihrustetuksi ikkunasta. Mitään hätkähdyttävän mielenkiintoista ei näkynyt.

Ohitin torin ja löysin Nivankadun alkupään, jossa on kaksi kirpputoria vastapäätä toisiaan: seurakunnan Torintupa ja helluntaiseurakunnan Lähetyksen Kirpputori.

Kävin ensin Lähetyksellä. Ensireaktio tuntui vatsanpohjassa asti: tässäkö nyt on se haaveiden aarreaitta, pienen paikkakunnan iso lähetystori? Tavaraa oli katutason suuren liikehuoneiston lisäksi vielä samankokoisessa kellaritilassa. Koetan seuraavilla kuvilla antaa jonkun käsityksen tavaran määrästä ja tilan koosta.

Löydöt eivät silti olleet ihan satumaisia - esimerkiksi kenkiä ajalta ennen 1990-lukua ei ollut ihme kyllä juuri ollenkaan; onko ne käytetty loppuun? Samoin juhlavat vaatteet loistivat poissaolollaan. Rekkejä selaamalla löytyi kuitenkin kaikenlaista: yksi sinikukallinen ja yksi punapilkullinen kesämekko, pilkkubikinit, ruusukuvioiset tyynyliinat, Burda-kaavalehtiä (onkohan minulla joku pakkomielle?), pojalle tuliaisiksi Star Wars -tehtäväkirja, miehelle kauhusarjakuvaa 70-luvulta, ruususolkinen patellavyö, muutakin pilkullista ja ruusuista tekstiilitavaraa, isot helmikimppukoristeiset kalvosinnapit ehkä 60-luvulta, pari vanhaa nenäliinaa, ruudullinen sini-musta ompelukangas syksyn kotelomekkoon... Ja nämä kaksi hassulaista.

Hinnoittelu oli maltillista: mekot 2,50 - 4 e, bikinit euron, lehdet 25 snt/kpl, froteepöllö 20 snt ja niin edelleen. Yhteensä maksoin isosta kassillisestani 20 euroa. Koetin olla haalimatta mukaan ihan kaikkea kiinnostavaa - rajasin todennäköisesti käyttöön pääseviin, vaikka se olikin vaikeaa: tuskin palaan tänne edes lähivuosina. Jätin esim. yhden hienokuosisen 70-luvun mekon koossa XL sekä kokoelman mintun, sitruunan ja punaviinin värisiä vöitä, käykää katsomassa jos tarvitsette!

Kivoja kuoseja 50-luvulta: avaruusaihe on esiliina, pilkut mekko.

Kadun toiselle puolelle siirtyessä mietin, etten oikeastaan enää tarvitsisi enempää ostoksia millään mittarilla arvioiden. Työkin kutsui. Torintupaa oli kuitenkin mahdotonta olla käymättä, etenkin kun työparikin halusi vilkaista sinne. Liinavaatteet oli levitetty pöydälle, tilaa oli. Taustalla kahvila, kotileivonnaisia olisi saanut.

Jälkimmäinen kuva on samasta paikasta vastakkaiseen suuntaan. Ja sitten vielä tällainen kulma edellisessä oikealle jäävästä osasta.

Ja tällainen. Alakerta oli tosiaan saman kokoinen kuin yläkerta, ei ihan näin täyteen pakattu.

Alakerrasta pari yksityiskohtaakin, sen verran isoja hankintoja etten edes harkinnut tuovani niitä esim. kenellekään lahjaksi. Värilliset saniteettikalusteet näyttävät olevan paikkakunnan erikoisuus. (Kaikella rakkaudella: minusta nämä ovat oikeasti hienoja!)

Ja maailmassa on vielä paikka, josta voi löytää 70-luvun vakosamettiset, isopyöräiset retrolastenvaunut. Kuntoa en tarkistanut. Hinta taisi olla 20 e.

Vaunukuvassa takana näkyy roikkuvia vaatteen helmoja. Pitkänomaisessa kellaritilassa oli vaatetangot kummallakin sivulla, pitempi ainakin 10-metrinen. Yläkerran lisäksi siis metritolkulla lisää hameita, puseroita, housuja, takkeja... Monta läheltä piti -hankintaa, joissa koko ei täsmännyt, ja muutama hankinta, joissa täsmäsi: lila-valkoinen 70-luvun viskoosimekko 40-luvun hengessä, punainen 70-luvun paitapuku (osoittautui hieman haalistuneeksi päivänvalossa; voi ehkä värjätä jos on muuten täydellinen), vinoraitamekko ehkä 70-80-lukujen vaihteesta, 60-luvun raidallinen helletoppi ja ihan samanvärinen pilkkuvyö, kotiommeltu 50-luvun kesähame vesiväriprinttisestä kankaasta, Sorsakosken aterimia...

Lautasiakin päätin jaksaa kantaa, Geflen Spinett ja tunnistamaton tsekkiläinen ruusu.

Niin, ja ensimmäistä kertaa pari vuosikymmentä kestäneen kirppistelyni historiassa ostin matkalaukun löytöjen kuljettamiseen. Torintuvan alakerrasta, ruudullisen, vanhan ja kankaisen. Se taisi maksaa kaksi euroa. Yhteensä koko hoito matkalaukkuineen 17 euroa.

Se oli tyydyttävä kirppispäivä, se.

Tampereen Nekalan kirppis ja Bonuskirppis

Minulla oli mahdollisuus piipahtaa kauniina sunnuntaina Tampereella kahdessa kirppiksessä, joista toisessa en ollut koskaan käynyt ja toisessa vain kerran tai kaksi. Nekalan kirppis - viralliselta nimeltään Kirpputori Salsa - sijaitsee keskellä Nekalan teollisuusaluetta, mutta mikä sijainnissa tai miljöössä hävitään, voitetaan myymälän isossa koossa. Tuttava, joka pitää myyntipistettä Nekalassa, sanoo että paikka on hyvä esimerkiksi polkupyörien ja huonekalujen myyntiin. Myyntipaikat ovat myös edullisia. Alkuperäinen yrittäjäpariskunta jää kuulemma kesällä eläkkeelle, mutta uusi pitäjä on jo tiedossa.

Käyntini oli todella nopea enkä kauhean hyvin ehtinyt tarkkailla myynnissä olevaa tavaraa. Yleisilme oli siisti, ei kuitenkaan liian siisti, ja tavaraa oli monenlaista - kuten kuvan Halinalle-nalle ja -pupu. Vinyylejä oli paljon, mutta luulisi Tampereella kaiken hyvän löytävän nopeasti ostajansa.

Aikaa Nekalan kirppiksellä menisi helposti parikin tuntia. Itse ostin vain 50 sentillä vanhan diskosinglen. Nappasin levyn sokkona, mutta kotona levy osoittautui aika hyväksi löydöksi:

Tampereen suosituimpia kirppiksiä on Itsenäisyydenkadulla oleva Bonus Kirppis. Se on hyvä esimerkki siitä, miten urbaani yleisökin voi pitää kirpputoria pystyssä: täältä on turha etsiä autonosia tai vanhoja jakoavaimia. Tavara on monipuolista ja vaihtelevaa, sarjakuvista uusiin levyihin, nuoren naisen vaatteista leluihin (silmiin osui esim. iso Lego-lentokone, hinta 30 e, mutta valitettavasti toinen moottoreista puuttui) ja takaisin. Esillä on koko urbaanin yliopistokaupungin elämä. Äitienpäiväsunnuntainakin paikka oli täynnä ihmisiä vielä hetkeä ennen sulkemisaikaa. Suosioon vaikuttaa varmasti se, että sijainti on keskeinen: lähellä ovat sekä rautatieasema, yliopisto että Tammelantori. Lisäksi julkinen liikenne hellii kävijää, ja oman autonkin pystyy tuurilla jättämään lähes kirppiksen eteen. Suosion kääntöpuolena ovat korkeahkot paikkamaksut.

Koska oli äitienpäivä ja olin ollut reissussa, ostin tuliaisiksi korkeakorkoiset remmikengät (pikkaisen käytetyt, 15 e, ehkä hitusen kalliit). Lapsi sai tuliaisiksi Pokémon-dvd:n, joka oli valitettavasti hiukan kärsinyt eikä ollut aluksi toimia kunnolla (hinta 1,5 e, tuli lunastettua kun sain levyn lopulta toimimaan). Itselleni ostin sarjakuvakäsikirjoittaja ja -kustantajan Pauli Kallion pöydästä toisen sarjakuvapiirtäjän Ville Pirisen bändin eli Black Audion käyttämättömän cd:n 15 eurolla sekä Patricia Highsmithin englanninkielisen pokkarin (2 e) ja vielä toiselta pöydältä Mojo-lehden välissä tulleen ilmaislevyn Beyond Punk, jossa on postpunkia 80-luvulta 2000-luvulle (50 senttiä).